Pienet sirpaleet, pienet mielet
astuvat esiin, kun kukkivat kielet
toisesta toiselle toinen kun haastaa
kunnia kihelmöi, tuomio raastaa
ensin se on vain maailman häsyä;
vaan jos se pysyy, alkaa väsyä.
Pienet timantit, pienet liekit
niin tekevät, kuin niitä kutsuvat vietit
tuskinpa toinen toisesta pohtii
kuinka sanoa milloinkin tohtii
aluksi leikkiä, huolettomuutta;
myöhemmin kostona toisten kovuutta.
Pienet sydämet, pienet virvat
juoksevat piiloon kuin ajetut kirvat
pysyvät piilossa, suojassa aina
siellä ei toinen mieltänsä paina
rauhassa arpeutuu mieli pitkään:
terveeksi sitä eivät saa mitkään.
Miten satuttaa saa toinen?
Miten jatkua saa moinen?
Miten pelastaa menetetty?
Miten alittaa ylitetty?
Painaa ilkeys lähteillensä?
Jättää tuomio tähteillensä?
Sitä kannetaan kuin lasta...
Miten välttää tappamasta?
Noiden toisten sylkeminä...
vaan toinen on minä...
joka tarvitsee avun.
Voinko avata pavun?
Miten läpäistä muuri?
Miten löytää juuri?
Miten rikkoa terä?
Miten hävitä erä?
Silti säilyttää luonne?
Silti näyttää juonne?