(toiminnot)

hwechtla-tl: Espoon nuorisoasiainkeskus

Kierre.png

Mikä on WikiWiki?
nettipäiväkirja
koko wiki (etsi)
viime muutokset


Tämä on kertomus siitä, kuinka Espoon nuorisoasiainkeskus aiheutti minulle paljon hankaluuksia joustamattomuudellaan.

Meidän syysleirimme oli Espoon nuorisoasiainkeskuksen (edempänä Enak) omistamissa tiloissa Kuhmoisissa. Pidimme leirin ja olimme asiaintilaan melko tyytyväisiä. Jälkeenpäin saimme kuulla, että eräät pöydät, joiden paikat olimme vaihtaneet keskenään (kaksi pyöreää pöytää kahden suoran tilalle ja päin vastoin), piti ehdottomasti saada paikoilleen, ja että kukaan muu kuin me itse (tai siis Protu) ei sitä tee.

Kului pari päivää, kirjoitin tiimille sähköpostia asiasta ja kysyin, muistaako kukaan, kuka leiriläisistämme oli tulossa samaan paikkaan toisesta syystä (kuten leirillä oli käynyt ilmi); kukaan ei muistanut, tiimiläisillä oli kiireitä, asia jäi hautumaan vielä pariksi päiväksi; sitten tuli viestiä, että nyt paikkaan on tulossa uusia vieraita, ja pöydät piti saada siihen mennessä paikoilleen.

Kävin hakemassa paikan avaimen ja samalla ehdotin mielestäni järkeviä tapoja hoitaa asia: voisiko joku paikallinen käydä hoitamassa homman maksua vastaan (ei, ainoa tunnettu on matkoilla ja pöydät pitää saada heti paikoilleen), voisiko Protu hoitaa seuraavan kerran paikkaa käyttäessään pöydät paikoilleen (liian hidasta), voitaisiinko tulossa oleviin vieraisiin ottaa yhteyttä ja sopia heidän kanssaan asiasta (ei. ei.). Viimeinen ehdotus toi asian periaatteellisuuden hyvin esiin, koska minulle ei edes suostuttu antamaan heidän yhteystietojaan.

Hyvä; otetaan avain vastaan, soitetaan Protun puheenjohtajalle ja selitetään tilanne pikaisesti, kysytään, saako hommasta matkakorvauksen ja pyydetään häntä soittamaan vielä kerran Enak:lle. Tästä soitosta kävi ilmi, että joo, kyse on vähän niin kuin kasvatuksellisesta periaatteellisuudesta, että asiaa hoitavalla ihmisellä on pomoltaan selkeät ohjeet että tällaisissa tapauksissa yleensä ja tässä erityisesti käyttäjä itse korjaa homman. Ja että oikeastaan hän myöntää, että tämä on suhteetonta ja kohtuutonta, mutta tehkää silti niin.

No, lähdimme perheen kanssa autolla (onneksi vaimollani on ajokortti) Helsingistä Kuhmoisiin, kolme lasta mukana, joista yksi vähän kipeänä. Käsittämätön sumusää, ajetaan enimmäkseen kuutta-seitsemääkymppiä, perillä viideltä. Pöydät paikoilleen; sitten tulevat vieraat, jotka olivat luontoliiton ihmisiä, ja joiden mielestä tietenkin oli käsittämätöntä ja pöyristyttävää, että olimme joutuneet tulemaan sinne. Näiden joukossa muutama puolituttu ja yksi hyvä tuttu, joista ei tietenkään vain voinut tietää, että he olisivat tulossa sinne.

Autettiin vähän luontoliittolaisia alkujärjestelyissä. Sitten lähdettiin sieltä Kotkaan, koska vietämme tämän viikonlopun Kotkassa; perille tultiin yhdentoista maissa illalla. Kaikkiaan ajoa kertyi jonkin verran yli seitsemän tuntia.


kommentoi (viimeksi muutettu 28.05.2009 21:50)