Mikä on WikiWiki?
nettipäiväkirja
koko wiki (etsi)
viime muutokset
Olipa kerran pieni, mutta aika pirteä vaahtosammutin. Se kulki hieman hermostuneesti edestakaisin, koska se oli sopinut tapaavansa komean, kiiltävän sammutusletkun. Niitä yhdisti yhteinen ammatti, mutta vaahtosammuttimen näkökulmasta letkun maailma oli jotain suurta ja arvoituksellista, sillä se pääsi joka päivä erilaisiin paikkoihin, tapasi uusia tuttuja, ja joskus sitä tarvittiin hätätilanteissa.
Toisaalta oli otettava huomioon kahden mainitun yksilön ylitsepääsemättömät fyysiset eroavaisuudet: sammutin oli väriltään kohtalokkaan punainen, letku taas prototyyppisesti vihreä. Asiaintilan sosiopsykologisia seuraamuksia voitte vain kuvitella, ainakin mikäli tulkitsijan symbolinen mielikuvitus riitti tarpeeksi pitkälle.
Letku kiemurteli äärimmäisen sensuellisti yrittäen kiinnittää kaiken huomion itseensä kuin koirankakkaroskistarran. Jostain kaukaa kuului imurin suruinen sonaatti, joka muisteli rakasta kynttään, jonka oli imenyt jo aikoja sitten, ja sittemmin kadonnut pölypussin sypyköihin.
Lopulta sonaatti kuitenkin pääsi kyntensä menetyksestä yli ja päätti keskittyä mielekkäämpiin asioihin. Se mietti hetken aikaa, millainen mielentila imurin suruisuus on, ja päätyi siihen, että kenties se on imurin kaipuuta - ja tunsi äkkinäisen piston sydämessään, kun pelkäsi, ettei ollutkaan uskollinen kynnelleen. Näissä mietteissään se huomasi yllättäen päätyneensä meren rantaan.
Tiedätkö sen tunteen, kun pitkän yrittämisen jälkeen hetkeksi pysähtyy, katsoo ympärilleen, ja tajuaa, ettei elämässä ole niin kauhea kiire? Juuri näin sonaatille kävi. Alun perin tarkoitus oli vain hetken hengähtää, mutta astuttuaan hiekkaan sen askelet hidastuivat, tuuli alkoi tuntua iholla, ja uneliaasti sonaatti tajusi alkaneensa ajatella tulevaisuuttaan, sitä, kuinka se joskus -- sopivan säestyksen löydettyään -- perustaisi oman olohuoneensa, paikan, johon kaikki voisivat tulla ja tuntea itsensä tervetulleiksi.
Vaarana tietysti aina on, että kun pysähtyy, ei välttämättä enää osaa jatkaa. Näinpä kävi tällä kertaa sävellyksellemme! Bassoklarinetisti laski taukoja, tyhjiä tahteja, neljän tahdin ryhmiä, katsahti ympärilleen ja huomasi muun kamariorkesterin lähteneen kotiin. Oliko tarkoitus käydäkin näin? Puhaltaja saattoi ihmetellä tapahtunutta, muttei varsinaisesti pitänyt asianaan lähteä tilannetta tulkitsemaan. Hän pakkasi soittimensa ja jätti salin hehkumaan merkitsevää, tulkinnoille pisteliään avointa hiljaisuuttaan.
Suuri puhallus alkoi siis edelleen odottaa itseään. Elämän rytmi sykki eteenpäin omaan verkkaiseen ja muiden rivakampiin tahteihin. Avarakatseisuudessaan sali salli tämän tapahtua. Ei se miettinyt syitä, ei seurauksia. Sillä nimittäin oli oma agendansa. Itse asiassa se oli päättänyt ryhtyä navetaksi. Täten se oli palkannut tilakohtaiseksi elämänhallintakonsultikseen power-lehmä Anna-Muumin, joka oli taatusti turvallinen valinta.
Muumi suri hetken aikaa kuunvalossa valkeata nahkaansa, kun navetan elämänhallintakonsulttina joutui tutustumaan elämän kuraisempiin puoliin. Märehdittyään asiaa hetken aikaa se totesi kuitenkin, että aika aikaa kutakin, ja tyytyi osaansa. Lopulta sen ja navetan välille syntyi lämmin, jopa symbioottinen suhde.