Mikä on WikiWiki?
nettipäiväkirja
koko wiki (etsi)
viime muutokset
Tämä uni oli tosi, tosi pitkä, ja muistan sen alkuosan huonosti. Tarkat muistikuvat kohdistuvat suunnilleen siihen osaan, jossa palasin matkalta linnoitukselle.
Minä olin päätynyt lapsineni jonkinlaiseen leiripaikkaan tai linnoitukseen, johon kerättiin ihmisiä harjoittelemaan hengissäselviytymis-, tiedustelu- ja taistelutaitoja. Paikka oli ollut pitkään käytännössä harrasteleiri, vaikka sinne osallistuminen oli pakollista; se oli jäänne ajasta, jolloin selkkausten uhka oli todellisempi ja nuoria ihmisiä oikeasti tarvitsi kouluttaa selviytymään sota- tai katastrofioloissa.
Ihmiset siis tulivat iloisina paikalle. Linnoituksessa järjestettiin sekä perheleirejä että nuortenleirejä. Perheiden osallistuminen oli vapaaehtoista, mikä näkyi helposti siinä, että meitä ei pompotettu samaan tapaan kuin pakolla linnoitukselle tuotuja penskoja. Meille kaikenlaiset ohjelmanumerot olivat vapaaehtoisia, ja linnoituksen ylläpitoon osallistuttiin pikemminkin talkoo- kuin sotilashengessä. Nuoretkin tosin tulivat leirille lähinnä innoissaan ja odottavalla mielin, koska koulutus merkitsi lähinnä muutamia helpohkoja oppitunteja, ihan miellyttäviä luonnossaolo- ja aseidenkäyttöharjoituksia, sekä paljon muiden nuorten kanssa vietettyä hauskaa aikaa, uusia ystäviä, ehkä myös parisuhteita. Vähän samanlainen setti siis kuin rippikoulu meille, paitsi että se pakkopulla oli sotilaallista pikemminkin kuin uskonnollista.
Näin oli ollut ja näin oli vieläkin enimmäkseen, mutta ilmassa leijui painostava tunne, sillä sota oli ehkä lopulta, kaikkien rauhan vuosien jälkeen, tulossa. Unessa ei selvinnyt, mikä uhka oli kyseessä, mutta kaikki tiesivät, että varsinaisiin taisteluihinkin voitaisiin päätyä. Mutta nyt, jotta ymmärrätte vähän paremmin, millaisia taisteluita olisi odotettavissa, teidän pitää saada tietää, että unessa koko maailma oli merkillisen oloinen sekoitus luolastoja ja mäkisiä metsämaita. Esimerkiksi linnoituksen ja lähimmän kylän välinen matka kuljettiin kokonaan tunnelia pitkin, ja metsästysharjoituksiin käytetty laakso oli joka puolelta hurjien vuorten ympäröimä, niin ettei sinne kuljettu mitään muuta kautta kuin luolien läpi. Ymmärrätte varmaan, ettei tällaisessa ympäristössä ollut mitään järkeä käyttää sotakoneita eikä pitkän matkan ampuma-aseista ollut hirveän paljon hyötyä; sota, jos sellainen tulisi olemaan, olisi sisällöltään piilottelua, sissisotaa ja epämääräistä kiistelyä siitä, kuka "hallitsee" mitäkin aluetta.
No. Minä ja lapset siis olimme tulleet leirille. Vietin kohtalaisesti aikaa huoltamalla lapsia, mutta näillä oli paljon omaakin tekemistä, joten vietin myös paljon aikaa hengaamalla nuorten kanssa. He olivat aika kurittomia, riehuvaisia. Heillä oli joka ilta juhlat ja paljon yhteistä hengailua, joiden puitteissa he pyrkivät osoittamaan olevansa hyvin hurjia ja riippumattomia. He saivat toisiltaan kunnioitusta kiellettyjen asioiden tekemisestä, joten he olivat koko ajan testaamassa linnoituksen erilaisia sääntöjä. Minusta tätä oli hauskaa seurata, ja yritin olla niin paljon mukana kuin pystyin jäämättä kiinni.
Nuorten sukupuolijakauma oli varsin epäsuhtainen. Leirille tuotiin toisaalta tytöistä ja pojista muodostettuja sekaporukoita peruskoulutukseen, toisaalta pelkistä tai lähes pelkistä pojista muodostettuja porukoita erilaisiin harjoituksiin. Poikaporukoiden leiriaika oli pidempi ja siinä oli jotenkin enemmän rangaistuksen maku: ehkä heidät poimittiin esim. kunkin koulun huonoimpia arvosanoja saaneista, niin että kun muut oppilaat saivat viettää kesänsä vapaasti, nämä kuluttivat koko kesänsä leirillä opiskellen sotilastaitoja. Joka tapauksessa kilpailu tyttöjen huomiosta oli kovaa, mutta käytiin enimmäkseen keksimällä toinen toistaan hullumpia aktiviteetteja, ei suoraan käymällä toisten kimppuun.
Pojilla ja tytöillä teetettiin erilaisia hommia. Poikien opetus painottui tiedustelu- ja taistelutehtäviin, tyttöjen tukitoimintoihin kuten varuste- ja ruokahuoltoon. Käytännössä tämä tarkoitti, että tytöt saivat vähän tylsempiä ja ikävämpiä tehtäviä. Leirin nuoret tytöt olivat usein juroja töissään, tai keskustelivat vain keskenään niitä tehdessään. Monia tällainen roolien jako vitutti.
Minulla oli aikuisena leirillä hyvin kiitollinen rooli, koska nuoret olivat jo ikäni takia kiinnostuneita minusta ja kokemuksestani. Kun minä sanoin, mikä riehuminen oli fiksua ja mikä tyhmää, minua kuunneltiin. Koska en ollut missään muodollisessa asemassa käskemään heitä, minun ei tarvinnut tehdä niin, ellen halunnut - saatoin opettaa heille moraalikäsityksiäni saunakeskusteluissa, mutta minun ei tarvinnut komentaa heitä nukkumaan.
Kerran kuitenkin nuoret olivat sotkeneet yhden ison nukkumatilan, jossa myös minun lapseni yleensä nukkuivat. Kun lähdin korjaamaan asiaa ja vaatimaan nuorilta siivoamista, tiesin, että auktoriteettini olisi koetuksella. Olisi mahdotonta selvittää, kuka oli kuinkakin paljon vastuussa sotkemisesta, eikä tilaa voisi siivouttaa kaikilla nuorilla yhteisesti, koska homman pystyisi tehokkaimmin hoitamaan puolen tusinan nuoren voimin. Vältin kiusausta nakittaa kaikkein säyseimmät nuoret, jotka todennäköisimmin tekisivät homman mukisematta, ja otin sen sijaan pahimpia riehujia (joiden tiesin sentään olleen mukana juhlissa, joista sotku aiheutui) ja toin heidät siivoamaan.
Kuten arvata saattoi, vastustus oli kova. Nuoret valittivat siitä, etteivät kyseessä olleet heidän sotkunsa, ja yrittivät sluibailla hommasta kaikin mahdollisin tavoin. Sanoin heille, ettei ollut väliä, olivatko kyseessä heidän sotkunsa vai eivät, ja kerroin heille, millä tavoin tilan oli oltava siisti tunnin sisällä. Sanoin, etten aikonut vahtia heidän työskentelyään, mutta jos tulos ei olisi kunnollinen, heidät pantaisiin muutamaksi päiväksi ikäviin itsenäisiin hommiin. Se tepsi, tila tuli siistiksi, eikä heidän kunnioituksensa minua kohtaan vähentynyt vaan itse asiassa kasvoi.
...
Pikalinkit: