Mikä on WikiWiki?
nettipäiväkirja
koko wiki (etsi)
viime muutokset
Oli kerran pieni vyötiäinen nimeltä Rasu. Rasu asui suuressa kolossa, josta sen äiti oli hyvin ylpeä. Iltaisin Rasusta oli ihanaa painautua pehmeisiin heiniin, kuunnella äidin laulua ja sulkea lopuksi silmät. Mutta päivisin Rasu touhusi ulkona, etsi ruokaa ja tonki maata, ja keräsi samalla kaikki vastaan tulevat aarteet, kuten hienot kivet. Rasu ei yleensä lähtenyt tutkimusretkillään kauas pesäkolostaan, mutta parhaan kaverinsa Iira iibislinnun kanssa se uskaltautui kauemmas ja hurjemmille retkille. Iira keksi aina uusia paikkoja, joita tutkia. Joskus se ilmaantui aamuisin kun Rasu oli vasta hieromassa unia silmistään. Tutkimusretkille lähtö yleensä jännitti, mutta jos kaikki meni hyvin, kotiin palatessa oli osaava ja ylpeä olo, ja paljon kerrottavaa pikkusiskolle.
Tänä aamuna Iiraa ei näkynyt missään, ja Rasu oli omistautunut uittamaan itse tekemiään kaarnalaivoja läheisessä purossa. Mutta puolen päivän aikaan Iira ilmaantui innostuneempana kuin koskaan. "Kuule, lähde Seitsikkopuiden taakse ruohomaalle! Siellä on mahtava näköalapaikka, sieltä näkee järville asti!" Rasu ei oikeastaan nähnyt koskiaan kovin kauas, mutta sitä nolotti sanoa tästä Iiralle. Se halusi olla rohkea ja heti valmis kaikenlaisiin haasteisiin. Niinpä se vain kysyi, lähdetäänkö heti matkaan, ja niin lähdettiin.
Iira koikkelehti rinnalla ja Rasu ryömi tasaisesti eteenpäin. Kaverukset juttelivat hyväntuulisesti mennessään kaikesta ympärillä ja viime yön rankkasateesta. Matka eteni sujuvasti, kunnes ystävykset tulivat savannin halki kohisevalle virralle. Virta oli yleensä melko säyseä, mutta viime yön sade oli paisuttanut sen kuohuavaksi kymeksi. Rasulle nousi pala kurkkuun sitä katsellessa. Rasu ei edes nähnyt vastarantaa, vettä oli kaikkialla.
"Onkohan tämä varmasti hyvä ajatus?" Rasu kysyi epävarmana. Mutta Iira sanoi nähneensä muidenkin vyötiäisten ylittävän tämän virran ihan helposti. "Mitä lennän tästä nyt yli, nähdään vastarannalla", Iira tokaisi ja oli poissa. Rasu imi ilmaa sisään, keräsi rohkeutta ja pulahti veteen.
Alkuun kaikki meni hyvin, ja Rasu ui tasaisesti eteenpäin. Mutta keskellä virta koveni ja Rasu tunsi sen imun ja kuinka voimat eivät riittäneet vastustamaan veden tahtoa. Sitten tuli iso aalto, joka läiskähti Rasun kylkeen ja kellautti sen ympäri. Rasu pärski ja räpiköi ja yritti päästä hyvään asentoon. Sitä alkoi pelottaa toden teolla. Se yritti päästä oikein päin ja uida ihan mihin tahansa missä olisi hyvää kovaa maata sen jalkojen alla. Virta kuljetti Rasua hyvän matkaa eteenpäin ennen kuin se pääsi tarpeeksi lähelle rantaa. Silloin se sai törmästä törröttävästä juuresta kiinni juuri ja juuri. Yskien ja uupuneena Rasu kömpi törmää pitkin rannalle ja jäi hetkeksi makaamaan jalat levällään ja pieni vyötiäissydän kovasti läpättäen.
Ensin Rasu koki vain helpotusta siitä, että vaara oli nyt ohi ja asiat jälleen hallinnassa. Sitten sitä alkoi suututtaa. Iiran olisi kyllä pitänyt tajuta että virta oli Rasulle aivan liian hurja. Helppoahan sille oli lentää yli jokien ja notkojen ja kivikoiden, eikö se ollenkaan ajatellut Rasua? Samassa oli Iirakin siinä. "Mitä tapahtui? Oletko kunnossa? Kuinka sinä tänne päädyit?" se kyseli. Mutta Rasu oli saanut tarpeekseen. "Ihan tyhmä seikkailu!" se puuskahti. "Minä en tykkää tuosta virrasta enkä minä tykkää tästä seikkailusta enkä tykkää sinusta!" Ja se lähti kotia kohti jäämättä kuuntelemaan vastausta. Mutta takaansa se kuuli Iiran äänen: "Vai niin, on minulla muita kavereita, menen sitten leikkimään niiden kanssa."
Rasu vipelsi selkä köyryssä kotikoloa kohti. "Iira on ihan tyhmä", se ajatteli. Se ei aikonut puhua Iiralle enää koskaan, eikä aikonut lähteä sen mukaan leikkimään sen tyhmiä, vaarallisia leikkejä. Iira saisi leikkiä juuri niin paljon kuin haluaa omien mahtavien kavereidensa kanssa eikä Rasu kapiaisi sitä ollenkaan. Mutta matkan taittuessa Rasun kiukku laantui ja vauhti hidastui. Se halusi märehtiä asiaa rauhassa ja etsiytyi kerälle omaan salaiseen piilopaikkaansa ontossa puunrungossa.
Sitä harmitti, ettei Iira ollut edes pyytänyt anteeksi, mutta se tajusi itsekin käyttäytyneensä huonosti. Iiran leikit olivat oikeasti parhaita, ja Rasu oli tänäänkin ilahtunut kovasti Iiran tullessa. Ja kuitenkin Rasusta tuntui, ettei Iira ottanut sitä aina huomioon eikä ymmärtänyt, että jokin Iiralle helppo saattoi olla Rasulle hyvinkin vaikeaa.