(nettipäiväkirja 13.05.2026) Tää on Nuoren neion polskaan tehty "sanoitus".
1.
Kirkkaan otsan palmikko
liehuvan tuulessa näytti;
ujon, varman hymynsä
hän väläytti...
Askel käypi keveiten,
pomppii kauriiden lailla
kukat saa hän aukeemaan
näillä mailla.
Mihin vain hän katseen suopi,
mihin laskee jalkansa,
kevähän saapuneen tuntevi
kun siinä on aikansa,
Naurunsa mille helkkää,
mikä vaikka murhe on,
valohon kääntyvi mieli sen
nyt huoleton.
2.
Ah, kuin voisi riemuiten
neitosen tavalla sorjan
niityn, metsän kirmata
luokse suojan!
Ah, kun oikein osaisin
tanssien neitosen tapaan
kevään onnessa pyöriä
kunniakkaan!
Mitäpä ei lasten tähden,
joissa kaikki toivo on,
kertoisi, nostaisi, pyörittäis',
tunne voittamaton --
Mitäpä ei neion nuoren,
joka kaiken valaisee,
sallisi ehdoitta tehdä, kun
noin iloitsee?
(tässä kohtaa kappale ja sävelmä vaihtuu, mutta en muista seuraavan polskan nimeä. Tässä on silti siihenkin sanat:)
Yllä siintäväin vuorten
kaunis haarapääsky liitää,
niin kuin levitetty kangas
allaan aukeaapi maa;
läpi paikkojen ja aikain
linnun siron lento siintää.
Vielä mun laillani
lapseni iloita saa.
Kautta jyrkänteiden seinäin
virta soliseva kaikuu,
töyrään ylittäen syöksyy
alas notkon pimentoon;
kanssa pilvien ja heinäin
elon riemulaulu raikuu!
Yhdessä maailman kanssa
mä sovun saanut oon.