Mikä on WikiWiki?
nettipäiväkirja
koko wiki (etsi)
viime muutokset
Olipa kerran kaunis isä, jolla oli kolme hurmaavaa lasta. Isä oli muuten oikein erinomainen joka suhteessa, mutta yksi iso puute hänellä oli: hän oli aina väärässä. Esimerkiksi, jos häneltä kysyttiin, miksi perhoset lentävät, hän saattoi vastata: "Jaa, se johtuu varmaan niiden siipien väreistä." Mutta perhosten lentäminen ei johdu ollenkaan siitä. Ja niinpä lapset turhautuivat hänen vastauksiinsa, ja kyselivät mieluummin kavereiltaan, joilla sentään oli järkevät vanhemmat.
Eräänä päivänä sitten päättivät lapset lähteä isineen retkelle. Retken kohteena oli pahamaineinen Syvängän laakso, jonka äkkijyrkistä kuruista, sortuvilta rinteiltä ja langankapeilta silloilta oli moni perhe jäänyt palaamatta. Syvängässä heidän oli tarkoitus käydä piknikillä. Isä oli ottanut mukaan perinteistä piknikruokaa, eli valkoisia papuja tomaattikastikkeessa sekä nauta-sikajauhelikaa (sic). Lapset, jotka tiesivät piknikkien todellisen laidan, olivat tunkeneet taskuihinsa pussimisoa, kuivalevää ja ituja ennen kotoa lähtöä.
Matkan varrella saavuttiin risteykseen, josta lähti kapea, umpeen kasvanut kärrypolku vasemmalle ja kaunis, asvaltoitu tie oikealle. He olivat jo lähellä Syvänkää, mutta tässä joutui isä pysähtymään. "Kumpikohan näistä on oikea tie?" hän tuumi, ja päätti: "No, varmaankin kannattaa ajaa sinne, minne muutkin ovat ajaneet." Mutta kyllähän lapset tiesivät, ettei isään voinut luottaa. Kuopus sanoi: "Höpsis, isä, taas sinä puhut omiasi. Tietysti vasen tie on oikea." Ja niin isä lähti ajamaan kärrypolkua. Ennen pitkää tie kapeni niin, että he joutuivat ajamaan mateluvauhtia, ja lopulta se kävi niin kapeaksi, että auto oli parkkeerattava keskelle tietä ja jatkettava matkaa jalan.
Mutta he olivat kulkeneet vain parikymmentä metriä, kun heidän silmiensä eteen avautui uskomaton näky. He seisoivat kalliolla, jonka alla avautui syvän vehreä, autereinen laakso. Heidän vasemmalla puolellaan syöksyi vesiputous korkeuksista alas laaksoon, ja kirkkaasti paistava aurinko täytti sen tuhannet roiskeet upealla kimalluksella. He pysähtyivät typertyneinä, ja vesiputouksen kohinan lisäksi ilman täyttivät lintujen äänet. Silloin lapset ja isä huokasivat yksissä tuumin syvän liikutuksen vallassa.
Hetken huoahduksen jälkeen he päättivät jatkaa matkaa laaksoon, jossa näkyi joen äärellä vehmaita niittyjä. Isä neuvoi lapsiaan menemään loivaa, turvallista polkua, mutta keskimmäinen sanoi: "Voi isä, emmehän me silloin opi menemään vaikeista paikoista! Totta kai me menemme tästä." Ja hän osoitti ohutta oksaa, joka ulottui kielekkeelle paljon alempana kasvavasta puusta. Isälle nousi pala kurkkuun, mutta ei hän ollut paha luonnoltaan: reitti ei näyttänyt aivan mahdottomalta, joten varmaankin lasten voisi antaa yrittää. Isä meni loivaa polkuaan puun alle (ottamaan kiinni mahdollisesti tippuvia lapsia) ja niin vain lapset kiipesivät kuin kiipesivätkin puutse alas. Alhaalla oli hyvin lämmin, ja he riisuivat ylimääräisiä vaatteitaan. Isä tarjoutui kantamaan lasten vaatteita, mutta lapsista se oli epäreilua. Niinpä jokainen kantoi omat vaatteensa.
Joen rantaan tullessaan he näkivät juuri sopivan keittopaikan. He asettuivat sinne, keräsivät puut ja alkoivat tehdä ruokaa. Isä selitti, että ruoka ei ehkä ollut kovin kaksista, mutta leirioloissa oli tyydyttävä vähään. Mutta esikoinen vain nauroi. "Etkö muista, että valkoiset pavut tomaattikastikkeessa ovat suosikkiruokaani?" hän kysyi, ja jatkoi: "Meillä on sinullekin yllätys." Ja kun lapset vetivät esiin nuo taivaalliset misopussit, kihosi liikutuksen kyynel isän silmäkulmaan. "Voi teitä kultamutuja, voi sammalenkukkasiani!" hän puuskahti, ja alkoi pörröttää lastensa tukkaa. Niin he söivät ja joivat ja kukkasissa piehtaroivat, ja kaikki oli niin onskua ja ihkua.
Mutta kaikki hauska loppuu joskus, ja niin alkoi lapsiakin ennen pitkää väsyttää. He valuivat takaisin autoon ja ajoivat kotiinsa. Naapuri oli asettunut kuistilleen juomaan teetä ja katselemaan ilta-aurinkoa, ja auton saavuttua hän tervehti lapsia hyväntuulisesti näiden noustessa kyydistä. "Missäs olette olleet?" hän kysyi, ja lapset selittivät innoissaan, mitä kaikkea he olivat päivän mittaan tehneet. Naapuri kohotti kulmiaan ja sanoi: "Olette te kyllä onnekkaita, kun teillä on tuollainen isä!" Mutta lapset nauroivat ja sanoivat: "Niin, mutta meidän isä on aina väärässä!"