Mikä on WikiWiki?
nettipäiväkirja
koko wiki (etsi)
viime muutokset
Me kuljimme yhdessä läpi karun maan. Päivä oli ollut pilvinen, mutta iltaan taittuessa aurinko pilkisti pilvien alitse. Se punasi kuivuneiden puiden rungot ja sai varjot näyttämään kylmiltä. Me nostelimme jalkojamme kivien yli ja kompastelimme välillä.
Ennen kuin hämärä alkoi tosissaan häiritä etenemistä, saavuimme luolalle. Luolalle kiivettiin kivistä rinnettä, joka oli juuri ja juuri niin korkea, että luolan suulta näki puiden yli. Meillä oli tarpeeksi lämpimiä varusteita, ja luolassa oli kohta, jossa saattoi polttaa nuotiota niin, että savu pääsi kiemurtelemaan ulos eräänlaista luonnon hormia.
Kaksi meistä lähti hakemaan vettä, kaksi purki tavaroita. Kolme etsi polttopuuta ja viritteli tulta. Kun olin metsässä, ystäväni kysyi minulta melkein kuiskaten, tulisiko viereeni luolassa. Minä olin yllättynyt tästä omistuksesta ja salaisuudesta, mutta pidin ystävästäni ja halusin hänen viereensä. Me palasimme eri teitse. Ehkä salaisuus oli vain, jottei kukaan pahoittaisi mieltään.
Me järjestelimme asioita, keitimme teetä, paistoimme tuomaamme maissia, ja teimme iltapuurot. Alkuillan jutustelu sai väistyä loppuillan tarinoiden tieltä. Kerroimme klassikoita: jänistarinoita, kelttien rakkaustarinoita Mabinogionista ja niin edelleen. Minä kerroin Atanarjuatin inuiittitarun siltä osin, kuin vielä muistin. Eräs ystävistäni oli tehnyt hienon rekonstruktion Maameri-sarjan Elfarranin tarinasta.
Tarinoiden jälkeen puhuimme siitä, mikä on kenellekin tärkeää. Jännitys väheni ja ihmiset alkoivat käydä iltapuhteillaan. Sovimme nukkumisjärjestyksestä ja päädyin kahdestani toivoneen ystävän kanssa. Me olimme yhteisessä makuupussissa kasvokkain ja lauloimme toisemme uneen.
Minä heräsin keskellä yötä ja katselin ympärilleni. Ystäväni oli yhä lähelläni, mutta sikeässä unessa. En halunnut herättää häntä. Mietin ensin, jatkaisinko vain nukkumistani, mutta en tuntenut oloani väsyneeksi.
Nousin, panin lämpimät vaatteet päälle, ja katselin ystäviäni. Yksi oli vaihtanut nukkumapaikkaa. Nuotiostamme oli jäljellä muutama kekäle. Valo tuli kuusta, joka paistoi suoraan luolan suusta sisään. Kuun valossa näin aukon, jota en ollut aiemmin pannut luolassa merkille. Se oli niin suuri, että ihmettelin, miten en ollut sitä aiemmin huomannut.
Menin aukkoon ja tunnustelin tietäni eteenpäin. Käytävä oli omituisen muotoinen ja seurasin toista seinää, joka mutkitteli ja josta tuntui eroavan pieniä kulkuja eri korkeuksilla. Käytävä nousi koko ajan ja kaarsi oikeaan. Lopuksi tulin yllättäen halliin, johon lankesi kuun valo ylhäällä olevista aukoista.
Maassa oli muotoja, jotka kuvasivat meitä. Keskellä oli kivinen auringon kuva vastaavassa kohdassa, jossa meillä oli nuotio. Minut ja ystäväni oli kuvattu sisiliskoksi ja käärmeeksi. Muut ystäväni olivat salama, ympyrä, karhu, sormus ja nukkumapaikkaansa vaihtaneen merkki oli punos. Me olimme kovin pysyvän näköisiä siinä maassa, kiinni kalliossa. Mietin, mitä tilannetta merkit mahtoivat kuvata.
Salama alkoi kiillellä kuun valossa, ja minulle tuli huoli. Palasin takaisin luolalle, mutta siihen kului pitkä aika, sillä käytävässä eteneminen oli hidasta. Kun saavuin perille, salamaystäväni itki unissaan. Menin hänen viereensä ja silitin hänen päätään, kunnes hän rauhoittui. Minua ei vieläkään nukuttanut, ja tunsin kylmän yöilman koskevan välillä kasvoihini samalla, kun pidin ystävääni sylissäni.
Tulin rauhattomaksi ja palasin halliin, jossa muodot olivat. Koko lattia oli nyt lämmin. Istuin siihen lämmittämään peppuani ja mietin koko jutun tarkoitusta. Odottaessani nukahdin.
Minä heräsin ajoissa nähdäkseni kolmen ystäväni lentoonlähdön. Käärme, sormus ja salama olivat lähteneet jo aikaisemmin. Kaikkien muitten lähtö oli nähty paitsi käärmeen... kun tulin luolaan, karhu ja ympyrä lopettelivat teetään ja valmistautuivat levittämään siipensä.
Punoksella oli yksinäinen olo ja päätimme yhdessä katsoa, että kaikki jäi luolassa hyvin. Kun katsoimme, olimmeko jättäneet mihinkään nurkkaan roskia, huomasimme vanhan, suuren kilpikonnan, joka katsoi meihin. Me emme kuulleet sen ääntä, mutta minä otin sen selkääni.
Muista oli tullut lohikäärmeitä ja suuria lintuja, mutta kun punos ja minä kietouduimme yhteen, muutuimme pyörretuuleksi. Kilpikonna oli tuulen päällä ja kannatteli maailmaa päällään. Me venyimme yhä kauemmas loputtomassa tyhjyydessä, jossa maa oli saareke.
Pikalinkit: