Mikä on WikiWiki?
nettipäiväkirja
koko wiki (etsi)
viime muutokset
Kryptovaluutta kuulostaa kiehtovalta ja on yksi tämän hetken kuumista puheenaiheista. Melkein jokainen kaduntallaaja lienee tähän mennessä kuullut käytetyimmästä kryptovaluutasta, Bitcoinista. Mutta mitä kryptovaluutta on yleisemmällä tasolla, ja miten se eroaa perinteisistä maksuvälineistä?
Kryptovaluutta on uusi ja uudenlaisia mahdollisuuksia avaava tulokas niin sähköisten palveluiden kuin maksuvälineiden joukossa. Kryptovaluutta lupailee maksusuorituksia ja -tarkistuksia, jotka ovat yhtä nopeita, automatisoitavia ja helppoja liittää muihin palveluihin kuin esimerkiksi www-sivun lataaminen on tällä hetkellä. Jos maksut pystytään automatisoimaan, voidaan automatisoida myös monia palveluita, jotka perustuvat maksuihin jollain tavalla - esimerkiksi hintaneuvottelu, kilpailutus tai pitkä alihankintaketju. Tällä hetkellä on vielä auki, mitä kryptovaluutan avulla halutaan tehdä, mutta mahdollisuuksia ei ainakaan puutu.
Kun puhutaan rahasta, nousevat helposti esiin samalla kysymykset vallasta. Kuka saa päättää, miten asiat toimivat? Kuka hyötyy missäkin tilanteessa, kuka häviää? Kryptovaluutta on luonut paljon uusia kysymyksiä ja ehkä joitain vastauksiakin toimimalla julkisena koelaboratoriona.
Tässä jutussa käydään ensin läpi rahatalouden perusteita, sitten siirrytään kryptovaluuttojen tekniseen puoleen, tutkitaan hallinnollista puolta ja lopuksi mietitään hieman kryptovaluuttojen sosiaalista puolta. Sosiaalinen puoli lienee mielenkiintoisin, mutta sen suhteen useimmat kysymykset ovat tässä vaiheessa vielä auki. Ylivoimaisesti suurin osa esimerkeistä on Bitcoinista, joka on tunnetuin kryptovaluutta, mutta muitakin kryptovaluuttoja sivutaan.
On hyvä pohtia hiukan peruskäsitteiden sisältöä. Yleensä valuutalla (tai rahalla) tarkoitetaan sellaista vaihtovälinettä, jolla ei sinänsä tee mitään, mutta jonka arvo perustuu siihen, että sen pystyy syystä tai toisesta vaihtamaan joksikin käyttökelpoiseksi. Jos esimerkiksi Justin Bieberin kuvia pystyisi joka kaupassa vaihtamaan mihin vain, niitä voisi pitää valuuttana. Valuutan arvo ei kuitenkaan pysy vakaana, jos sitä pystyy luomaan mielin määrin tyhjästä. Siksi varhaiset valuutat, kuten kulta ja kaurikotilot, ovat aina olleet asioita, joiden määrä lisääntyy hitaanpuoleisesti.
Valuutan perustana on yhteinen, jaettu luottamus sen arvoon: voit huoletta ottaa vastaan rahaa maksuna jostain, jos tiedät, että vastaavasti pystyt samalla rahalla ostamaan jotain. Perinteisillä valuutoilla tätä luottamusta on usein tuettu jonkinlaisella erityisasemalla lainsäädännössä. Esimerkiksi euroalueen kaupoilla on velvollisuus myydä tuotteitaan ainakin euroilla, mikä osaltaan pitää yllä luottamusta euron arvoon. Kun luottamusta valuuttaan pidetään yllä ensisijaisesti lailla tai sääntelyllä, puhutaan yleensä fiat-valuutasta.
Kryptovaluutta on puhtaasti sähköisiin allekirjoituksiin perustuva valuutta. Salakirjoitusta tarkoittava etuliite "krypto" tulee siitä, että sähköisiin allekirjoituksiin tarvitaan niin kutsuttua asymmetrista salakirjoitusta (aiheesta lisää jutun teknisessä osiossa). Kryptovaluutan käsitteessä sekoittuu kaksi asiaa, jotka ovat molemmat erikseen mielenkiintoisia eivätkä liity väistämättä yhteen. Ensinnäkin kryptovaluutat ovat puhtaasti sähköisiä. Kryptovaluutan "omistaminen" ei merkitse muuta kuin todisteita siitä, että sinulle on joskus annettu kyseistä valuuttaa. Toisekseen uuden polven kryptovaluutat (Bitcoin etunenässä) ovat hajautettuja. Kirjanpito siitä, kenellä on kuinkakin paljon rahaa ja miten sitä siirtyy, ei ole minkään yksittäisen auktoriteetin vastuulla tai hallittavissa.
Kryptovaluutoissa on keinotekoisesti varmistettu, että valuuttaa syntyy enintään tietty määrä. Bitcoinin keskeisimpiä innovaatioita on menetelmä, jolla rahaa pystytään luomaan hajautetusti mutta silti ennustettavalla nopeudella. Bitcoinien luominen itselleen on sitä vaikeampaa, mitä useampi taho sitä yrittää.
Rahan matka konkreettisesta kullasta paperilapuiksi, jotka jokin auktoriteetti yksinkertaisesti määrittää arvokkaiksi, on ollut pitkä ja mutkikas. Tavallaan rahan sähköistyminen on luontevaa jatkoa tälle. Rahasta on ensin tullut pelkkiä merkintöjä tileillä, siis pankkien tietokannoissa, ja kryptovaluutan myötä raha on muuttunut rahan antajan (sähköisesti) allekirjoittamiksi todistuksiksi siitä, että raha on luovutettu.
Jos rahaa olisi kertarysäyksellä yritetty muuttaa tällä tavoin virtuaaliseksi, se olisi todennäköisesti menettänyt käyttäjiensä luottamuksen. Siksi kaikissa uudenlaisissa valuutoissa onkin säilytetty vaihdettavuus vanhojen valuuttojen kanssa. Vielä 70-luvulla dollarit pystyi muuttamaan kullaksi Yhdysvaltain keskuspankissa. Tilimerkintöjä epäilevät ihmiset voivat edelleen nostaa talletuksensa konkreettisena rahana ja kryptovaluuttaa epäilevät ihmiset voivat vaihtaa kryptovaluuttansa perinteisiksi valuutoiksi vapailla valuuttamarkkinoilla. Valuutan uudet muodot siis lainaavat tukea vanhoilta valuutoilta, kunnes ne pärjäävät omillaan eli ihmiset luottavat niihin niiden itsensä vuoksi.
Jotta voisimme tarkastella, mitä uutta kryptovaluutat tuovat mukanaan, tarkastellaan ensin hiukan vertailukohtaa. Perinteisessä sähköisessä kaupankäynnissä maksun tekijä todistaa tehneensä maksun käyttämällä välittäjänä kolmatta osapuolta, tyypillisesti pankkia tai luottokorttiyhtiötä. Maksun tekijä todistaa välittäjälle jonkinlaisella tunnistautumisella, että hänellä on oikeus tiettyjen tilien sisältöihin, ja antaa toimeksiannon siirtää rahaa omalta tililtä jollekin toiselle tilille. Maksun välittäjä puolestaan kertoo myyjälle, että maksu on suoritettu, ja myyjä luottaa tähän ilmoitukseen. Sen, että maksunvälittäjä merkitsee rahojen siirrot oikein, takaa ennen kaikkea rahoituslaitosten kirjanpitovelvollisuus.
Kryptovaluutassa maksutapahtuma on vain julkiseksi tehty, maksajan allekirjoittama ilmoitus, että nyt tietty määrä rahaa siirtyi tietyltä "tililtä" toiselle. Myyjä tarkistaa, että halutun kaltainen maksutapahtuma on julkaistu. Jotta tämä olisi mahdollista, pitää rahansiirtoilmoituksia pystyä allekirjoittamaan ja julkaisemaan.
Miten allekirjoituksen pystyy tekemään sähköisesti? Innovaatio, joka teki sähköisestä allekirjoittamisesta mahdollista, on nimeltään asymmetrinen salakirjoitus ja sen ensimmäinen laajalle levinnyt toteutus, RSA-algoritmi, julkaistiin vuonna 1977. Lisäksi sähköiseen allekirjoitukseen tarvitaan tarkistussummia. Tarkastelemme, miten näillä tehdään sähköisiä allekirjoituksia.
Asymmetrisessa salakirjoituksessa on kaksi avainta, julkinen avain J ja yksityinen avain Y. Teknisessä mielessä näillä ei ole eroa, mutta tyypillisesti J kerrotaan kaikille ja Y on vain yhden henkilön tiedossa. Y-avaimella salakirjoitetut viestit voi avata J-avaimella ja päin vastoin. Y- ja J-avaimet luodaan yhtaikaa, mutta Y-avaimen laskeminen J-avaimesta (tai päin vastoin) on tarpeeksi vaikeaa, ettei J-avaimen julkaisemisesta ei ole mitään haittaa Y-avaimen yksityisyydelle. Asymmetrinen kryptografia on siis tapa salakirjoittaa viestejä niin, että ne saa auki vain toisella avaimella.
Kun aineisto (esimerkiksi dokumentti) allekirjoitetaan sähköisesti, henkilö salakirjoittaa aineistosta lasketun tarkistussumman omalla Y-avaimellaan. Kuka tahansa pystyy varmistamaan allekirjoituksen avaamalla sen J-avaimella (joka on julkinen) ja vertaamalla sitä tarkistussummaan, jonka itse laskee samasta aineistosta. Koska Y-avain on vain yhden henkilön tiedossa eikä sitä pysty laskemaan J-avaimesta, tällä tavoin pystyy varmistumaan, että allekirjoituksen on laatinut Y-avaimen haltija.
Bitcoinissa ei oikeastaan edes piitata siitä, kuka henkilö on minkäkin Y-avaimen takana. Bitcoinin "tilinumerot" ovat J-avaimia, ja kun henkilö haluaa siirtää omalta tililtään rahaa jonnekin, hän allekirjoittaa koneluettavan siirtotodistuksen kaikkien niiden tilien Y-avaimilla, joilta raha siirretään. Niinpä tietyn tilin raha on kenen tahansa käytettävissä, jolla on hallussaan tilin Y-avain.
Toinen tärkeä puoli maksutapahtuman tekoa on siirtotodistuksen julkistaminen. Tätä varten Bitcoinissa on julkinen verkko, jonne maksutapahtumat lähetetään ja jonka palvelimet kopioivat maksutapahtumat toisilleen. Mutta kun keskitettyä auktoriteettia ei ole, verkon eri osat voivat olla eri käsityksessä siitä, kuinka paljon rahaa milläkin tilillä on, tai joku voi tahallaankin yrittää pystyttää oman kilpailevan verkkonsa, jolla on oma totuutensa siitä, kuinka paljon rahaa kenelläkin on. Jotta näin ei pääsisi käymään eikä syntyisi epäselvyyksiä siitä, onko jokin maksutapahtuma sallittu vai ei, tarvitaan jonkinlainen tapa sopia siitä, mikä kaikista mahdollisista maksuhistorioista on "se oikea". Bitcoin oli ensimmäinen hajautettu järjestelmä, jossa tämä ongelma ratkaistiin tyydyttävästi.
Bitcoinin ratkaisun nimi on lohkoketju (block chain). Lohkot ovat julkisia listoja vahvistetuista maksutapahtumista. Lisäksi lohko sisältää edellisen lohkon tarkistussumman, eli jokainen lohko tavallaan vahvistaa myös aiemman lohkon - ja sitä kautta epäsuorasti kaikki sitä aiemmat. Lohkojen luominen on tehty tahallaan laskennallisesti vaativaksi, niin että se vaatii paljon aikaa ja resursseja. Kaikki halukkaat luovat lohkoja kilpaa. Bitcoin-verkko säätelee, kuinka vaikeaa hyväksyttävän lohkon luominen on, siten että lohkoja syntyy keskimäärin kerran kymmenessä minuutissa. Vaativuuden tarkoitus on se, ettei "huijauslohkoja" pystyisi luomaan helposti.
Lohkon luomisen hitaudesta huolimatta käy joskus niin, että ketjuun luodaan kaksi rinnakkaista lohkoa yhtaikaa - ja niihin on saatettu sisällyttää eri maksutapahtumat. Kun useampia vaihtoehtoisia ketjuja on tarjolla, Bitcoin-verkko valitsee totuudeksi pisimmän eli sen, jossa on kaikkein eniten lohkoja. Näin totuus asettuu loppujen lopuksi sen ketjun puolelle, jonka takana on eniten laskentaresursseja ja johon siten syntyy lohkoja nopeimmin. Tällä tavoin myyjä saa maksutapahtumalle koko ajan paremman vahvistuksen, sillä tapahtuman sisältävän lohkoketjun pidentyessä tulee koko ajan epätodennäköisemmäksi, että jostain pomppaa vähintään yhtä pitkä vaihtoehtoinen ketju.
Nämä kaksi mekanismia - jo kauan tunnettu sähköinen allekirjoitus ja tällä vuosituhannella keksitty laskennalliseen haastavuuteen perustuva vahvistusverkko - tarjoavat riittävät mekanismit riippumattomaan valuuttaan, joka täyttää kaikki käyttökelpoisen maksuvälineen vaatimukset:
Koska Bitcoinin koko maksuhistoria on julkisesti saatavilla, siitä on saatavilla myös paljon tilastotietoa. On alkanut myös ilmaantua tieteellistä tutkimusta Bitcoinin maksutapahtumahistorian rakenteesta. Ajan mittaan tästä saattaa syntyä arvokastakin tietoa talouden toiminnasta, vaikka Bitcoin-taloudessa on tietysti omat erityispiirteensä.
Kryptovaluutan tekniset kysymykset ovat tavallaan vaikeita, mutta loppujen lopuksi varsinainen haaste on se, miten rahajärjestelmästä saadaan niin luotettava, että valuutan uskottavuus säilyy kaikissa erilaisissa tilanteissa. Jokaisen valuutan pitää ratkaista ainakin kahdenlaiset erikoistilanteet, joiden välinen raja ei ole aina täysin selvä. Ensinnäkin, miten tehdään kannattamattomaksi tehdä jotain häiritsevää? Eli miten tehdään kannattavaksi leikkiä niillä säännöillä, joilla rahajärjestelmän olisi tarkoitus toimia? Ja toiseksi, jos on erimielisyyksiä siitä, miten rahajärjestelmän halutaan toimivan, millä tavoin ne ratkaistaan?
Bitcoinissa useimpiin kysymyksiin ratkaisu on joko hajautettu päätöksenteko tai markkinamekanismi. Hajautettu päätöksenteko tarkoittaa sitä, että jokainen Bitcoin-verkkoon osallistuja omasta puolestaan päättää, mitkä maksutapahtumat tai lohkot ovat sen mielestä hyväksyttäviä ja mitkä eivät. Jos verkon eri osat ovat eri käsityksissä tämän seurauksena, virallinen totuus on jälleen pisin lohkoketju. Pohjimmiltaan siis kaikissa kysymyksissä se kanta voittaa, jonka takana on eniten laskentaresursseja. Lyhyempiin lohkoketjuihin käytetty työ on hukkaan heitettyä työtä, joten Bitcoinin säännöt rohkaisevat olemaan samaa mieltä kelvollisista tapahtumista ja lohkoista kuin muutkin.
Bitcoin-verkon säännöt antavat palkintoja siitä, että toimii verkon odotusten mukaisesti. Tärkein motivaattori on se, että hyväksyttävien lohkojen luomisesta saa Bitcoineja. Jokaisen lohkon myötä syntyy tietty määrä Bitcoineja, jotka lohkon luonut taho saa merkitä haluamalleen tilille. Tätä kutsutaan "louhimiseksi", koska Bitcoinin kehittäjät haluavat samastaa valuutan syntymekanismin kultaan. Lisäksi maksutapahtumien tekijät voivat merkitä maksutapahtumaan "välityspalkkion" sen lohkon luojalle, jossa maksutapahtuma vahvistetaan.
Periaatteessa lohkojen luojat voivat vapaasti päättää, mitkä maksutapahtumat sisällyttävät lohkoon, mutta useimmat käyttävät muuntelematonta Bitcoin-ohjelmistoa, jolloin on helppo arvata, millaisella välityspalkkiolla oma maksutapahtuma tulee nopeimmin sisällytetyksi lohkoketjuun. Lohkojen laskentaan osallistuvat tahot puolestaan voivat tietenkin päättää itse, onko onnistuneesta lohkon luomisesta saatu palkkio siihen uponneiden laskentaresurssien arvoinen.
Toivottavasti sinulle on jo tässä vaiheessa herännyt kysymys, mistä Bitcoin-verkon säännöt oikeastaan tulevat. Kuka ne on päättänyt? Ja ehkä vieläkin tärkeämpänä, miten niitä päivitetään, jos niissä havaitaan jokin ongelma? Bitcoin-verkon säännöt sanelee käytännössä se, mitä Bitcoin-verkon palvelimilla toimiva Bitcoin-ohjelmisto tekee. Alkuperäiset säännöt julkaisi määrittelynä ja esimerkkitoteutuksena jo legendaarikseksi tullut nimimerkki Satoshi Nakamoto, jonka todellinen henkilöllisyys ei ole koskaan selvinnyt. Kun sääntöjä muutetaan - kun Bitcoin-ohjelmistoon tehdään päivityksiä - kukin Bitcoin-verkon osallistuja päättää erikseen, päivittääkö ohjelmistonsa.
Sääntöjen päivittyminen on siis sosiaalinen tapahtuma, ja muutos hyväksytään sitä todennäköisemmin, mitä useammasta Bitcoin-verkon osallistujasta se vaikuttaa hyödylliseltä muutokselta. Jos mielipiteet jakautuvat, pisimmän ketjun mekanismi periaatteessa huolehtii siitä, että virallisia Bitcoin-ketjuja on vain yksi. Tällaisessa asetelmassa muutos on hyvin hidasta ja konservatiivista, eikä sellainen muutos toteudu koskaan, joka ei hyödytä valuutan vakiintuneita pelureita. Tietty annos idealismiakin Bitcoin-verkon ylläpitäjissä tietysti saattaa olla, ja varsinkin alkuaikoina suuri osa Bitcoinin osallistujista oli todennäköisesti aktivisteja, jotka olivat innoissaan siitä, että vihdoinkin saataisiin keskusvallasta riippumaton valuutta.
Silti jo alkuvaiheessa Bitcoin-verkon säännöt luotiin sellaisiksi, että ne todella hyödyttävät teknologian varhaisia käyttöönottajia. Ensinnäkin lohkojen luominen, ja sitä kautta lohkopalkkioiden saaminen, oli helpompaa, kun kilpailevia lohkonluojia oli vähän. Niinpä tuohon aikaan 100 Bitcoinia saattoi luoda tuosta vain kotitietokoneella. Bitcoinit eivät tietenkään tuohon aikaan olleet käytännössä minkään arvoisia, mutta alkuvaiheessa luodut Bitcoinit ovat edelleen olemassa ja jollakulla saattaa olla niiden tilien Y-avaimet. Tällaista liikkumatonta, ehkä kadonnutta rahaa on suurin osa luoduista Bitcoineista.
Toisekseen, Bitcoinien kokonaismäärälle on asetettu säännöissä kokonaisraja, siten että joka neljäs vuosi lohkon luomispalkkio puolittuu. Käytännössä tämä tarkoittaa, että suurin osa Bitcoineista oli luotu jo vuonna 2013. Ei ole kovin todennäköistä, että näitä rahanluomissääntöjä tultaisiin muuttamaan, koska Bitcoinien rajallisuudesta hyötyvät kaikki, joilla niitä jo on. Julkisuudessa olevista Bitcoinien omistajista monet suhtautuvatkin Bitcoineihin sijoituksena eivätkä niinkään käyttörahana, ja yksinkertaisesti varastoivat Bitcoineja siinä toivossa, että niiden arvo kasvaa.
Kukin kryptovaluutta on riippuvainen siitä, että siinä käytetyillä algoritmeilla pystyy oikeasti varmistamaan kaiken järjestelmään liittyvän tiedon autenttisuuden. Sähköisten allekirjoitusten luotettavuus riippuu niissä käytetyistä algoritmeista. Jos kelvollista, Y-avaimella tehdyn kaltaista salakirjoitusta pystyy tuottamaan joku muu kuin Y-avaimen haltija, asymmetrinen kryptografia ei enää takaa, kuka allekirjoituksen on tehnyt. Samoin, jos on mahdollista tuottaa tahallaan sisältöjä, joiden tarkistussumma on jokin tietty, jo tehdyn allekirjoituksen pystyy siirtämään sisällölle, johon sitä ei alun perin tehty.
Bitcoinin luotettavuus riippuu siinä käytettyjen ECDSA- ja SHA256-algoritmien ominaisuuksista. Ajan mittaan matemaattiset läpimurrot muuttavat algoritmien tunnettuja ominaisuuksia siten, että esimerkiksi tietyn tarkistussumman saava dokumentti on nopeampaa taikoa tyhjästä kuin aikaisemmin. Siksi kaikkien kryptografiaan perustuvien verkkojärjestelmien on käytännössä pakko sisältää mekanismeja, joilla uusia salakirjoitusalgoritmeja otetaan käyttöön ja vanhoja kielletään.
Esimerkiksi ECDSA-salakirjoituksen murtuessa otetaan todennäköisesti käyttöön jokin toinen asymmetrisen kryptografian menetelmä, jolla maksutapahtumat allekirjoitetaan. Mutta silloinkin käyttäjien pitää siirtää rahansa vanhoilta tileiltä uusille, turvallisille tileille. Ajan mittaan voikin olla, että vanhoja, kadonneita Bitcoineja aletaan kierrättää murtamalla vanhojen tilien kadonneet Y-avaimet, kun matematiikan edistys tekee tästä mahdollista.
Tähän mennessä Bitcoinin perusjärjestelmä (Bitcoin-verkko ja sen ohjelmistot) on osoittautunut varsin vakaaksi. Tämä on hyvä saavutus, kun ottaa huomioon, että suuri osa järjestelmään osallistuvista tahoista on nimettömiä ja murtautujilla on rahallinenkin syy yrittää keksiä järjestelmästä heikkouksia. Sen sijaan järjestelmän päälle rakennetut helppokäyttöiset palvelut ovat jo monta kertaa olleet joko tietomurtojen kohteena tai huijauksia alun perinkin - sillä netissähän näitä kahta voi olla vaikeaa erottaa. Tällaisissa tapauksissa esimerkiksi nettipalvelu, joka on pitänyt huolta käyttäjiensä Bitcoineista näiden puolesta, on hukannut tai vuotanut (tahallaan?) murtautujille tilien Y-avaimet, joita tarvitaan rahan siirtämiseksi tililtä.
Bitcoin-keinottelijoille tällaiset tapaukset eivät oikeastaan ole ongelma vaan eräänlainen kultakaivos, joka painaa Bitcoinin kurssin hetkeksi alas. Kurssin sukeltaessa pitkän aikavälin sijoittajat näkevät tilaisuuden ostaa halvalla Bitcoineja, mikä vetää kurssin kohta taas nousuun. Bitcoinin kurssi tietenkin määräytyy vapailla markkinoilla eli sen mukaan, mihin hintaan ihmiset ovat sitä halukkaita myymään tai ostamaan.
Bitcoinin kurssin epävakautta lisää myös se, että periaatteessa milloin tahansa voi ilmaantua taho, joka laskee liikkeelle suuret määrät tallessa olleita Bitcoineja hetkessä. Koska suurin osa Bitcoinista on kadotettua tai varastossa olevaa rahaa (eroa ei voi tietää), tällaisen suuren valuuttareservin ilmaantuminen voi aiheuttaa rajujakin heilahduksia kurssiin. Ehkä pahimmin tällaisesta tilanteesta kärsivät ne, jotka myyvät jotain kiinteään Bitcoin-hintaan ja myyvät vahingossa alihintaan tuotteitaan.
Koska Bitcoin ei ole minkään tahon "virallinen" valuutta, sitä säännellään huomattavan vähän niin hyvässä kuin pahassa. Esimerkiksi Bitcoin-sijoitustappioita ei voi vähentää verotuksessa, eikä se tietenkään nauti minkäänlaista talletussuojaa, mutta toisaalta rahoillaan voi tehdä mitä huvittaa ja ne on helppo esimerkiksi piilottaa verottajalta.
On ehkä kuvaavaa, että alkuvaiheessa tärkein Bitcoinia käyttävä kauppapaikka oli Silk Road, josta pystyi nimettömästi ostamaan esimerkiksi aseita ja huumeita. Alkuvaiheen Bitcoin-käyttäjien suhtautuminen tähän oli jokseenkin ristiriitaista, sillä Bitcoinin profiloituminen rikollisvaluutaksi aiheutti julkisuusongelmia, mutta toisaalta toimiva Bitcoin-markkina antoi Bitcoinille jonkinlaisen arvon ja testasi järjestelmän toimivuutta käytännössä.
Bitcoin on omalla tavallaan riippuvainen julkisuudesta. Kun Bitcoinia käsitellään mediassa, tietoisuus valuutasta kasvaa ja sitä myötä myös kiinnostus sen käyttöön. Niinpä Bitcoinista kirjoittaminen epäsuorasti kasvattaa sen kurssia, kun valuutan kysyntä lisääntyy. Bitcoinin omistajille on siis kannattavaa huolehtia, että Bitcoin saa paljon julkisuutta.
Joskus tietenkin Bitcoin-taloudessa käy jotain hyvin epätoivottavaa, kuten jokin ison luokan väärinkäytös. Nämä uutiset usein romauttavat Bitcoinin kurssin, mutta tähän mennessä romahdukset ovat jääneet lyhytaikaisiksi valuuttakeinottelun vuoksi.
Julkisuus tuo Bitcoinille myös käyttäjiä, jotka eivät kunnolla ymmärrä järjestelmän toimintaa eivätkä siksi osaa arvioida erilaisten Bitcoin-palveluiden riskejä. Tämä osaltaan houkuttaa perustamaan Bitcoin-talouden ympärille palveluita, jotka eivät ole kovin luotettavia tietoturvaltaan tai muuten. Ehkä kaikkein mielenkiintoisinta Bitcoinissa onkin juuri se, kuinka se luo historiaa ennennäkemättömän nopeasti käyttöön otettuna sääntelemättömänä valuuttana. Ei ole kovin yllättävää, jos matkan varrella - ja miksei lopussakin - on monta murhetarinaa.
Teknisiä ihmisiä usein houkuttaa Bitcoinin tekninen näppäryys, jonka varjoon helposti jäävät Bitcoinin mielivaltaisemmat puolet kuten erittäin epätasainen rahanjako. Mikäli Bitcoinin kehittäjät ovat tahallisesti ujuttaneet itselleen mittavat edut, he ovat tehneet sen erittäin nokkelasti vakuuttamalla nörtit teknisellä erinomaisuudella.
Tässä vaiheessa alkaa ehkä jo tuntua siltä, että Bitcoin on jonkinlainen pyramidihuijaus, jossa vakiintuneet käyttäjät houkuttelevat lisää ihmisiä mukaan paisuttaakseen omien Bitcoiniensa arvoa. Bitcoin ei kuitenkaan istu klassiseen pyramidihuijauksen määritelmään. Useimmat Bitcoinien ostajat toivottavasti ymmärtävät, ettei Bitcoinien arvo perustu mihinkään muuhun kuin siihen, että joku muukin haluaa niitä. Lisäksi Bitcoin on toimiva maksuväline, jonka tekniset edut muuhun sähköiseen rahaan verrattuna ovat selkeät. Oikeastaan Bitcoinien käyttö sijoituskohteena ja maksuvälineenä ovat kaksi aika erillistä asiaa, jotka kyllä vaikuttavat toisiinsa, mutta joiden arvo käyttäjille on erilainen.
Kryptovaluuttoja on periaatteessa helppo perustaa. Niitä varten ei tarvitse tuottaa mitään konkreettista eikä valuutan tarvitse olla luonnostaan arvokasta: riittää, että sitä on rajallinen määrä ja sillä on kysyntää. Valuutan taustapalvelut vaativat tietysti ohjelmointityötä, mutta Bitcoinin ja monien muiden kryptovaluuttojen ohjelmistokomponentit ovat avointa lähdekoodia ja niistä pystyy tekemään omia versioitaan aivan yhtä helposti kuin muistakin avoimen lähdekoodin ohjelmistoista. Oikeasti ohjelmistoa ei tarvitse edes muutella, voi vain pystyttää oman kryptovaluuttaverkon samoilla säännöillä kuin aiemmat.
Yksi ongelma uuden kryptovaluutan käyttöönotossa kuitenkin on: sille täytyy löytää käyttäjiä. Käyttäjät vakauttavat valuutan arvon, lisäävät valuutan palveluverkon luotettavuutta, toimivat joskus järjestelmän kehittäjinäkin ja luovat valuutan ekosysteemiin palveluita. Kryptovaluuttojen tilanne on samanlainen kuin sosiaalisen median palveluiden: kaikki haluavat tyypillisesti käyttää sitä palvelua, jolla on mahdollisimman paljon muita käyttäjiä. On siis vaikeaa keikuttaa vakiintuneen palvelun asemaa, esimerkiksi Googlen, Facebookin tai Bitcoinin. Se ei ole kuitenkaan estänyt yrittämästä: erilaisia korjattuja tai paranneltuja kryptovaluuttoja on olemassa jo satamäärin.
Vaihtoehtoiset palvelut ja kryptovaluutat syntyvät vakiintuneiden jättiläisten rinnalle ja niitä yleensä käytetäänkin rinnakkain. Jos haluaa vähemmän vakoilevan hakukoneen, joutuu ehkä joskus kuitenkin käyttämään Googlea paremman kattavuuden vuoksi, ja jos haluaa vakaamman kryptovaluutan, joutuu ehkä kuitenkin käyttämään Bitcoinia, jos tiettyä tuotetta ei myydä muulla kryptovaluutalla. Uudet tulokkaat sisältävät usein parannuksia, jotka vetoavat käyttäjäkuntaan. Rinnakkaiselossa ne pystyvät usein pikku hiljaa kasvattamaan käyttäjäkuntaansa, varsinkin jos vakiintuneet järjestelmät eivät aktiivisesti yritä hankaloittaa tulokkaiden vakiintumista. Tähän mennessä Bitcoin-yhteisö on suhtautunut hyvin myönteisesti kilpailijoihinsa.
Kryptovaluutat kannattaa jakaa kahteen luokkaan, niihin jotka ovat muunneltuja versioita Bitcoinista ja kokonaan riippumattomiin kryptovaluuttoihin. Aloitamme Bitcoin-varianteista ja etenemme sitten muihin.
Useat kryptovaluutat tekevät Bitcoiniin lähinnä teknisiä parannuksia. Ehkä näkyvin ja mielenkiintoisin on scrypt-algoritmi, joka ensimmäisenä otettiin käyttöön Litecoin-kryptovaluutassa. Bitcoin-lohkojen luomisen laskennallinen vaativuus johtuu siitä, että niille pitää löytää sisältö, joka tuottaa tarpeeksi moneen nollaan loppuvan SHA-256-tarkistussumman (vaadittua nollien määrää säädellään siten, että lohkonluontivauhti pysyisi 10 minuutissa). SHA-256-summien nopea laskeminen vaatii tällä hetkellä erityistarkoitukseen tuotettua laitteistoa. Scrypt-algoritmi on taas nopea laskea näyttökorteilla, joita löytyy lähes joka koneesta. Niinpä scrypt-algoritmin käyttö tarkistussummiin ohjaa suuremman osan verkon taustalla olevasta laskentatehosta kotitietokoneille ja siten mahdollisesti hajauttaa järjestelmää tehokkaammin kuin SHA-256.
Peercoin-niminen valuutta puolestaan pureutuu siihen, että Bitcoinin vakauttajaksi ja päätöksentekomekanismiksi on valittu juuri laskennallinen vaativuus. Laskennallisen vaativuuden oikeastaan ainoa hyvä puoli on se, että siinä ei pysty huijaamaan: ainoa tapa luoda lohkoja on oikeasti kokeilla lähes loputtomasti erilaisia tarkistussummia kilpaa muiden kanssa. Huono puoli on esimerkiksi se, että tähän kuluu (periaatteessa turhaan) sähköä, laitteistohankintoja ja vaivaa. Tunnetaan jo tapauksia, joissa tutkijat ovat salaa käyttäneet tieteelliseen laskentaan tarkoitettuja laitteistoja Bitcoin-louhintaan.
Peercoinissa lohkoketjuun pystyy luomaan lohkoja raa'an laskentavoiman lisäksi sillä, että on omistanut tarpeeksi paljon rahaa tarpeeksi pitkään. Valuutta itsehän on (krypto)valuuttajärjestelmän toinen osa, jonka omistamisessa ei pysty huijaamaan. Tällaisen "omistuslohkon" (proof-of-stake block) pystyy luomaan sitä helpommin, mitä kauemmin ja enemmän jollain omalla tilillä on ollut käyttämätöntä rahaa. Lohkossa tämän rahan "ikä" nollataan taas, ja samalla varmistuu, että kyseinen raha on edelleen kierrossa eikä kadonnutta. Jos lohkoketjuja on useita kilpailevia, eivät säännöt valitse sitä, jonka tuottamiseen on kulunut eniten laskentatehoa, vaan sen, jossa rahaa on kiertänyt eniten.
Peercoin tekee Bitcoiniin myös lukuisia pienempiä ja suurempia insentiivimuutoksia, eli palkitsee eri tavoin. Näiden parannusten on tarkoitus tehdä valuutasta hallinnollisesti vakaampi, mutta käytännössä vaikutuksista ei ole vielä ehtinyt kertyä tarpeeksi kokemusta - eikä ratkaistuista ongelmistakaan Bitcoinin puolella. Peercoinin potentiaalinen rahamäärä ei ole enää rajallinen, jotteivät lohkopalkkioiden pienentyessä kaikki kyllästyisi luomaan uusia lohkoja. Lisäksi välitysmaksut (transaction fees) eivät päädy enää lohkon luojalle, jottei lohkojen tekijöillä olisi houkutusta olla vahvistamatta toistensa lohkoja. Välitysmaksut ovat myös pakollisia, jottei olisi kannattavaa häiritä järjestelmää luomalla loputtomasti pieniä maksusuorituksia.
Jos ärsyttää arvailla, mikä kryptovaluutta on tulevaisuuden kova sana tai miten kurssivaihtelut vaikuttavat omaan rahankäyttöön, kannattaa ehkä katsoa hieman kauemmas ja tutkia muita hajautettuja maksujärjestelmiä. Ripple ja Stellar ovat molemmat valuuttariippumattomia maksujärjestelmiä, joissa kaikki verkkoon osallistuvat pitävät omaa kopiotaan tilien sisällöistä. Stellar on Ripplestä tehty (mahdollisesti parannettu) versio; myös Ripplen lähdekoodi on avointa.
Ripple ja Stellar ovat silti kryptovaluuttoja, koska niissä rahan omistaminen perustuu sähköisesti allekirjoitettuun maksutapahtumaan, eikä niissä ole yhtä keskitettyä tahoa, joka päättäisi, mitkä maksutapahtumat ovat "oikeita" ristiriitatilanteessa. Hajautetun luonteen vuoksi näidenkin järjestelmien pitää ratkaista, miten valitaan useista totuuksista se oikea, jos verkon eri osat mainostavat keskenään ristiriitaisia maksutapahtumia.
Bitcoinissa sääntöjä noudattamattomat tapahtumat ja lohkot hylätään saman tien ja useista hyväksyttävistä historioista valitaan se, jonka tuottamiseen on mennyt eniten verkon resursseja. Ripplessä ja Stellarissa oikeasta maksuhistoriasta sovitaan eräänlaisella joukkopäätöksellä, jossa verkon solmut hyväksyvät sen tietokannan, jonka useimmat tahot vahvistavat. Ripplessä luotetut vahvistajat saa kukin Ripplen käyttäjä päättää itse. Näihin tahoihin ei kuitenkaan tarvitse luottaa perinteisessä mielessä: riittää, että voi luottaa, etteivät nämä tahot tee yhteistyötä muiden hämäämiseksi. Yksittäisen häiriköijän pystyy helposti sulkemaan pois vertaamalla tämän todistuksia muiden todistuksiin, ja tahallisesta valehtelusta verkko rankaisee tiputtamalla solmun pois vahvistajien listalta.
Ripple ja Stellar sisältävät myös omat valuuttansa, joilla välityspalkkiot maksetaan. Maksuja ei anneta kenellekään, vaan jokaisen tapahtuman yhteydessä yksinkertaisesti tuhotaan vähän rahaa. Tämä estää kuormittamasta tahallaan järjestelmää pikkusiirroilla. Valuuttojen syntymekanismit ja alkujako ovat vähintään yhtä epäilyttäviä kuin Bitcoinissa, mutta niitä tarvitsee täysin merkityksettömän määrän pystyäkseen käyttämään näitä palveluita. Periaatteessa tämäkin yksityiskohta luo pieniä epävarmuustekijöitä vallan jakautumisen suhteen, jos näiden järjestelmien merkitys kasvaa. Stellarin virtuaalivaluutta on inflatorinen eli sitä syntyy lisää; Ripplessä valuuttaa on luotu rajallinen määrä, jota on jaettu järjestelmän kehittäjiltä erilaisin menetelmin eteenpäin.
Ripplessä ja Stellarissa voi myös ilmoittautua valuutanvaihtajaksi haluamillaan kursseilla. Molemmat verkot osaavat etsiä parhaan mahdollisen valuutanvaihtopolun, jolla maksusuoritus kannattaa tehdä, jos ostaja ja myyjä käyttävät eri valuuttaa. Niinpä nämä verkot tarjoavat sähköisten, keskusvallasta vapaiden maksutapahtumien edut ilman erilliseen valuuttaan sisältyviä riskejä.
Omat kysymyksensä on tietysti myös perinteisten valuuttojen kanssa. Jotta rahaa pystyy käyttämään näissä verkoissa, sitä pitää jostain ensin saada. Tätä varten on luotettuja laitoksia, jotka antavat Ripple- tai Stellar-luottoa perinteistä rahaa vastaan. Tilanne on samanlainen kuin perinteisellä pankilla tai vaikkapa Paypal-palvelulla, jossa sinun pitää ensin tallettaa rahaa, ennen kuin voit käyttää sitä virtuaalimuodossa. Varsinaiset maksutapahtumat eivät kuitenkaan ole tämän palveluntarjoajan välitettävinä, vaan tehdään täysin riippumattomasti hajautetussa verkossa.
Pikalinkit: