Olipa kerran sammakko. Tämä sammakko (jonka nimi oli Jahve) oli siitä erikoinen, että sillä oli yksi ylimääräinen silmä. Tuo kolmas silmä oli kuriton ja rillutteli usein kaupungilla. Sillä oli ystävä, tulikärpänen. Ajan myötä ystävyys kehittyi rakkaudeksi. Mutta silloin tuli paha ärmäönky, ja pölli tulikärpäsen. Silmä liisi ja kiisi sammakon luo apua hakemaan. yhdessä he päätyivät hakemaan apua vesielementaalilta. Sammakko meni rantaan ja lauloi: "Ai ai aaltoseni, kaunis kimallus merellä. Tulin tummia tuottamaan, arvoituksia asettamaan." Vesielementaali vain käänsi kylkeään ja tökkäsi samalla lähistöllä loiskivaa meritursasta, joka suuttui ja kutsui palokunnan paikalle. Mutta koska sammakkoa ei voi sammuttaa, palokunta vain naureskeli Pikku-Kalle-vitseille.
Seuraavaksi sammakon oli käännyttävä maaelementin puoleen. Hän käännähti ympäri, tarttui läheiseen salkoon ja nytkytti sitä. Syvältä kantautui ääni: "Ken minua kutittaa, kurja häiritsee untani." "Saanen", sanoi sammakko, "esittäytyä: olen sammakko, ja tämä on silmäni Maikki." Niin he saivat kaipaamansa tiedot: ärmäönky piti majaa jäniksen kolossa, törmässä, puun alla, puron vierellä, auringon silmiltä salassa. Ei kysyvä tieltä eksy! Ja silmä päätti heittää etsintäloitsun
"Piilosta, peitosta,
salasta, suojasta,
hiljasta, haudasta,
varjosta, vaosta,
avulla tulen ja tuulen,
kautta veden ja maan,
mieleni laululla ratsastaa,
mieleni löytää halajaa."