Mikä on WikiWiki?
nettipäiväkirja
koko wiki (etsi)
viime muutokset
Minä haluan kertoa teille Ellusta. Hän on reipas lapsi, suunnilleen keskikokoista pienemmän katajan kokoinen tai siis toisin sanoen jotain virtahevon ja lohen väliltä. Hän pitää suklaasta, kirjoista, tuulessa paukkuvista ovista ja liidulla maahan piirretyistä kuvista. Hän ei pidä maljakoista, joita pitää varoa kaatamasta, eikä tiskikoneista. Ne hän kiertää kaukaa. On myös muita asioita, jotka Ellu kiertää (moneen kertaan), mutta lähinnä huvin vuoksi. Tällaisia ovat esimerkiksi liikennemerkit ja liian itsestään selvät kysymykset.
Tässä on Ellu. Hän tutkii palloa, ja hyvä pallo se onkin: sitä voi heittää, kierittää maata pitkin, nostaa ylös ja pudottaa. Suoraan sanoen, se on loistava pallo, sellainen johon voi luottaa synkkänäkin päivänä. Pallo ei ole kertaakaan jättänyt Ellua pulaan, ei edes sen kerran, kun Ellu vahingossa pudotti sen puroon. Pallo purjehti takaisin rantaan, ennen kuin Ellu olisi ehtinyt sanoa "Voi harmi, menetin huolimattomuuksissani yhden elämäni peruspilareista, ja nyt minun pitäisi syventyä mietiskelemään, onko millään pohjimmiltaan enää merkitystä, kun ei ole palloa näyttämässä suuntaa elämälleni."
Ellun ja pallon suhde ei ole ihan niin yksinkertainen, kuin ehkä luulet. Yleensähän ihmiset leikkivät palloilla ja pallot tekevät sen, mitä niiltä odotetaan, yhtä säyseästi kuin lampaat tai säyseämminkin. Niin ikään pallot ovat yleensä pieniä ja helppoja käsitellä, kun taas ihmiset ovat suuria ja hankalia ja tarvitaan isä (tai äiti, tai useampia) nostamaan sellainen ilmaan tai siirtämään huonoon paikkaan jumiutunut ihminen toisaanne.
Ellu ei ollut aina palloa suurempi. Joskus pallo oli niin suuri, että Ellu mahtui sinne sisään, ja joskus taas Ellun vatsa oli kuin pallo. Näistä kahdesta oli myös muita yhdistelmiä, kuten pellu, allo, pello ja höpöhöpöhöpö.
Eräänä päivänä Ellun teki mieli vettä. Hanasta hän ei halunnut sitä juoda, se olisi ollut liian yksinkertaista; hän halusi mennä purolle, ja juoda siitä kirkasta vettä, kylmää ja puhdasta kuin vuoret itse, joilta vesi sai alkunsa. Ellu halusi harhauttaa muutaman kulauksellisen vettä suuhunsa kesken pitkän matkan korkeilta jäätiköiltä meren syliin. Suussa vesi ihmettelisi, mihin se oli joutunut, pyöriskelisi hiukan ympäriinsä ja etsisi uusia suuntia. Lopulta se rauhoittuisi, toteaisi että onhan sitä ihan hyvä suussakin olla (vaikka meri olisi kyllä ollut kiva, nyyh), lämpeäisi hiukan ja lopulta solahtaisi Ellun nieluun. Se ei olisi vedelle ollenkaan hassumpi kohtalo, mietti Ellu. Hän halusi olla toteuttamassa tällaista yllättävää käännettä veden elämässä.
Mutta matkalla purolle Ellu huomasi jotain, mikä kiinnitti hänen huomionsa kokonaan. Maassa oli pieni kastemato, joka möngerteli ja kierteli ympäriinsä, niin kuin olisi ollut ulkona katsomassa, tuleeko ehkä sade - Forecan ennusteen mukaan muuten tulee. Ja Ellu pysähtyi, ja kumartui madon puoleen, ja sanoi sille "hyvää päivää, mato" mutta jäi sitten miettimään, pitäisikö kuitenkin olla kohtelias ja sanoa "herra mato" tai "rouva mato" ja kumpi oikeastaan pitäisi sanoa ja mistä ihmeestä ylipäänsä voisi tietää, onko mato rouva vai herra vai jotain ihan muuta, kuten "salskea nuorimies". Ihan varmasti mato kuitenkin oli jotain, esimerkiksi pötkylä. Mutta onko se sitten kohteliasta?
Selvää oli kuitenkin, että madolle oli syytä tehdä jotain. Ellu meni takaisin kotiin, ja tuli sieltä purkki kädessään. Purkin pohjalle hän pani hiukan hiekkaa ja multaa, jotta kastemadolla olisi jotain tuttua ja lokoisaa. Ellu suunnitteli mielessään kokonaista lomakeskusta, jonka rakentaisi kastemadolle. Siellä pitäisi olla kaikkea, mitä kastemato ikinä voisi haluta. Hän rakentaisi kastemadolle uimarantoja, tunneliverkostoja ja juoma-automaatteja.
Kun on lapsi, joka tykkää kaikesta tällaisesta, on joskus vähän vaikea uskoa, että kastemadon unelmapaikka voisi olla sateinen ja masentava ojanpenkka, jossa on sopivasti multaa. Mutta vaikka juoma-automaatit eivät olekaan kastemadoille aivan välttämättömiä, kastemato kulki kuitenkin suhteellisen tyytyväisenä Ellun mukana. Maisemat vaihtuivat tasaiseen tahtiin, eikä muutamasta ylimääräisestä elämänkokemuksesta ole toki haittaa kastemadollekaan. Voihan se sitten kertoa kavereilleen tai lapsilleen, kuinka se kerran joutui mitä merkillisimpään paikkaan.
Kotona Ellu istuutui, veti syvään henkeä, kohotti purkin ja katseli sisällä kiemurtelevaa matoa. Kastemato oli alkanut selittää henkeviä, kun sillä nyt oli otollinen kuulijakunta. Itse asiassa mato oli juuri päässyt vauhtiin ja selitti, mitä ristiriitaisuuksia sen mielestä oli Kantin Käytännöllisen järjen kritiikissä. Ellu kehotti matoa ottamaan rennosti, laski purkin pöydälle ja lähti tekemään madolle pirtelöä. Ellu itse piti pirtelöannoksesta, jossa oli:
Ellu tutki jääkaappia ja mietti, mitä annokseen voisi vielä lisätä. Ulkona oli aurinkoista, joten hän meni terassille syömään annosta. Syötyään annoksen hän muisti taas kastemadon, jolle annos oikeastaan oli tarkoitettu; niinpä hän meni tekemään uutta annosta.
Kun Ellu tuli takaisin kastemadon luo, se ei näyttänyt enää kovin pirteältä. Ellu arveli, että matoa väsytti, ja päätti viedä sen takaisin ulos. Ulkona hän huomasi, että häntä janotti. Niinpä hän kävi vielä purolla ja kääntyi sitten kotia kohti.
Kun Ellu palasi kotiin, oli jo pimeää. Ellua seurasi utelias lepakko, joka vikisi vähän säälittävästi. Ellu päätti ottaa sen unilelukseen. Kun he tulivat kotiin, Ellu kääriytyi peiton alle, lepakko kääriytyi siipiinsä, ja Ellu otti lepakon kainaloon. Ellu nukahti syvään, hyvin ansaittuun uneen puuhakkaan päivän jälkeen.