(nettipäiväkirja 01.09.2026)
(Tää sivu on nimetty kuin joku latinankielinen tutkielma, de aqua :)
Vesi on niin hienoa :) Se käyttäytyy niin monilla tavoilla, se on lähes
ikuista, ja suurin osa kaikesta maapallolla on sen tekemää
(ikuinen aurinko, ehkä hyvänä kakkosena, on aina laittamassa vettä
liikkeelle).
Vuoret, joita kovasti rakastan, olisivat aivan tylsiä ilman veden kaivertamia kanjoneita, notkoja, putouksia ja laaksoja. Vesi luo suot, lehdot ja suistot jäämällä tiettyihin kohtiin pidemmiksi ajoiksi ja toisiin lyhyemmiksi; kosteikot, savimaat, karstit ja valtavat mangrovemetsät ovat kaikki erilaisia tapoja vedelle imeytyä tai olla imeytymättä. Jäätiköt, niiden alle valtavassa paineessa syntyvät järvet, liikkuvat railot, ylöspäin virtaavat jäätiköiden sulavirrat ja sulavesien kaivertamat urat ovat kaikki osia mieletöntä, monimutkaista, salaista maailmaa, joka houkuttaa jään alle tutkimaan, vaikka sinne voikin jäädä ansaan.
Merten nousut ja laskut muovaavat tietyt rannat vaarallisiksi ja toiset mahdottomiksi rantautua (kasaamalla löllöä maa-ainesta rantaan kilometrien pituiseksi matalikoksi); vielä meren pinnan allakin virrat jatkavat syöksyään yhä alempiin syvyyksiin ja kuluttavat itselleen suistoja jälleen toisenlaisilla säännöillä. Pohjoisen tuntureiden rakat syntyvät, kun koloihin jäänyt vesi jäätyy ja halkoo kivet; loputonta pirunpeltoa voi kävellä vaikka kuinka pitkälle ja ihmetellä luonnon monimuotoisuutta <3
Vielä enemmän kuin luontoon vaikuttaa vesi ihmiseen. Ihmisten elämä on niin täysin veden sanelemaa, ettei toista sen vertaista ole. Toki ihminen tarvitsee vettä juodakseenkin ja on onnellisempi vehreissä paikoissa kuin karuissa, mutta vesi vaikuttaa paljon enemmän yhteisöihin kuin ehkä moni tajuaa: kaupungit rakentuvat vesien mukaan, joko ylityspaikkojen läheisyyteen tai sinne, mistä pääsee hyvin kuljettamaan vesitse tavaroita ja ihmisiä; järvet, vuonot ja leveät joet keräävät ympärilleen suuria ihmisyhteisöjä, jotka tuntevat yhteenkuuluvuutta, kuten Ruhrin alue Reinillä, Tornionjokilaakso, Victoriajärven ympäristö Ugandan eteläpuolella, tai vaikkapa Mekongin monikansallinen yhteisö.
Joissakin maissa jokien yltäkylläisyys on innostanut ihmiset rakentamaan kanavia, jotka ovat nimittäneet koko alueen kehityksen. Sichuanista on tullut Kiinan vilja-aitta, koska ammoisina aikoina Dujiangyaniin on rakennettu hämmentävä viritys, joka levittää vuorilta vaahtoavan virran Sichuanin viljavalle tasangolle viuhkan lailla. Serbiassa kuljetukset perustuvat valtavaan kanavaverkostoon Tisan ja Tonavan välillä; Suomessa järvien välisten virtojen kanavointiin tai rakentamiseen.
Raskas teollisuus vaatii usein vettä sekä varsinaiseen tuotantoon että kuljetuksiin. Kaprunissa on Kitzsteinhornin laskettelukeskus lähinnä siitä syystä, että 1900-luvun alussa alueelle rakennettiin vesivoimala: vesivoimalan myötä tulivat siirtotyöläiset ja siirtotyöläisten myötä palvelut ja infrastruktuuri. Pieni alppikylä kasvoi yhtäkkiä majoittamaan viisinkertaisen määrän ihmisiä, ja siitä syntyneellä rikkaudella ja kapasiteetilla on voimalan valmistuttua rakennettu kaikki muu, kuten laskettelukeskukset. (Hauskana yksityiskohtana mainittakoon, että kun voimalaa rakennettiin aikanaan, vastustajien pääasiallinen argumentti oli, miten helvetissä kukaan voi käyttää sellaista määrää sähköä mihinkään.)
Joka paikassa, mihin matkustan, vesi ja sen tapa käyttäytyä siinä ympäristössä on muovannut omansalaisen tavan olla ja juuri sen paikallisen kulttuurin, joka siellä vallitsee. Kauimmassa pohjoisessa rakennetaan kirjaimellisesti veden päälle, ikiroudalle, joka nyt ilmastonmuutoksen seurauksena sulaa, muodostaa termokarstia ja aiheuttaa metaaniräjähdyksiä. Suomessakin vesireitit ovat talvisin muuttuneet valtaväyliksi, joissa matkustamiseen ei tarvitse edes venettä, vaan muutaman kantavan läpyskän jalkoihinsa (tai hyvällä kelillä luistimet).
Jos haluaa nähdä kaiken maailman monimuotoisuuden, ei tarvitse kuin hetki katsoa karttaa: sieltä, korkeuskäyrien poimuista ja järvien sijainneista, löytyy jokainen kulttuuri, jonka ikinä voisi kuvitella.