Mikä on WikiWiki?
nettipäiväkirja
koko wiki (etsi)
viime muutokset
Olipa kerran Kaaleppi Makkonen, joka käveli iloisena keväistä reittiään läpi Helsingin humisevien puistojen. Kaaleppi tykkäsi geokätköilystä, ja olikin ajatellut käydä kurkkaamassa uutta piiloa, jota ei ollut koskaan aiemmin käynyt löytämässä. Kaaleppi hyräili mennessään, hyväntuulisena, kun tiesi kätkön kohta löytyvän.
Makkonen kiipesi ylös kapeahkon rotkon pohjaa. Kätkö lienee piilotettu hienon notkon näyttämiseksi, tuumaili Kaaleppi. Hän oli juuri pysähtynyt nauttimaan läheisessä puussa istuvan linnun laulussa, kun hän kuuli ääntä, joka ei ollut rauhoittava. Jostain kuului vinkunaa, pientä säälittävää vinkunaa, väsynyttä ja toivotonta.
Kaalepin sydän sykki tuolle pienelle näkymättömälle otukselle, joka jossain oli hädässä. Hän käänteli päätään, kuulosteli, tutki ja yritti selvittää, mistä ääni oli peräisin. Hän kurkisteli, kääntyili, siristi silmiään ja ihmetteli, mutta missään ei näkynyt äänen lähdettä.
Kaaleppi lähti tutkimaan rotkon seinämiä sieltä päin, mistä ääni tuntui hänestä kantautuvan. Hän tähyili koloihin, venytti niskaansa ja katsoi pienimmätkin raot. Ja viimein, kolosta, jonka pohjalta Kaaleppi luuli jo katsoneensa, näkyi pienen pientä liikettä.
Mitä ihmettä se oli? Kolossa oli niin pimeää. Otus oli varsin tumma, mutta vähän ajan kuluttua Kaaleppi näki otuksen liikahtaessa myös valkoista. Kaaleppi mietti, miten otus oli voinut päätyä ahtaaseen tilaansa. Oliko siihen valunut lisää maata, kun otus oli ollut piilossa kolossaan? Hän päätti kokeilla, saisiko maata kaivetuksi otuksen ympäriltä.
Hän kuoputti, raapi, kiilasi ja kaivoi, ja vähä vähältä maakokkareet lähtivät irti. Otus vinkui vähemmän ja seuraili pelokkaana, mitä oli tapahtumassa. Ikuisuudelta tuntuneen pitkän työn jälkeen Kaaleppi sai vihdoin ujutettua kätensä pulassa olevan otuksen kahta puolta. Se tuntui pehmeältä, vähän kostealta ja -- onneksi -- varsin lämpimältä. Kaaleppi hivutti otuksen hyvin, hyvin varovasti tekemäänsä uraa pitkin, ja lopulta lämpöinen karvapallero putosi hänen syliinsä.
Se oli pandanpoikanen! Hämmentyneenä mutta täynnä huolehtivuutta Kaaleppi kantoi täysin uupuneen pandanpoikasen olkapäillään kohti kotiaan. Matkalla hän antoi sille lämmintä vettä termoksestaan ja panda kietoutui hänen kaulaansa tiukemmin. Kotonaan Kaaleppi peitteli pandan patjalle ja antoi lopen uupuneen pienoisen nukahtaa.