Minä seison kadun kulmassa 
katsoen ohikulkijoita 
ja näytän vähän omituiselta 
aika monestakin syystä: 
minulla on hassut vaatteet 
ja joskus roikun liikennemerkissä 
enkä näytä odottavan ketään 
mutten ole menossa mihinkään
Minulla voisi olla jojo 
ja nokkahuilu ja silmänkäännin 
mutta en tarvitse niitäkään 
sillä minulla on tarpeeksi kaikkea 
ajateltavaa, katsottavaa ja tilaa
Minulla voisi olla mielipide 
kaikista minuun katsovista 
mutten tarvitse sitäkään 
pikemminkin on jonkinlainen odotus 
arvaus, mitä kukin kantaa sisällään
Sillä minun ei tarvitse osoittaa mitään 
minä olen jo valmiiksi minä 
minun ei tarvitse tehdä siitä tiliä 
eikä miettiä, mitä se tarkoittaa
Minä en vältä kipua, 
joka tulee siitä, kun hylätään: 
on toisten asia, mitä ajatella 
siitä, mitä minulle tapahtuu
Minä en vältä häpeää, 
jonka koen tarpeistani: 
ruumiini ei kerää tyylipisteitä 
eikä minun tarvitse olla minkäänlainen
Minä en vältä onnea, 
jota tupsahtaa satunnaisesti: 
kiintymys tulee ja menee 
ei sitä tarvitse kiirehtiä tai hidastaa
Ja kun minä haudon näitä 
olen oikeastaan aika tyytyväinen: 
vaikka tarvitsen paljon, 
hyväksyn, jos en saa 
ja katson ohikulkijoita, 
jotka saavat yhtä lailla olla itsejään 
ja odotan, että alkaisi kiinnostaa
Eikä minulla ole maailmasta 
juuri minkäänlaista mielipidettä 
ja yhtä hyvin voisin nukkua 
sillä maailma toimii kuitenkin 
oli minua olemassa tai ei.
Tämä ja kaunis ihminen ovat tavallaan samaa läppää. Ja saavutukset.