Kuten vaalipohdinta-sivultani voinee arvata, minun kiinnostuksenaiheenani oli näissä vaaleissa pääasiassa vihreiden menestys, vasemmistoliiton ja vihreiden listansisäiset järjestykset sekä vähäisemmässä määrin kolmen suuren valtasuhteet. Tarkastelen näiden tavoitteiden toteutumista.
Ensinnäkin taustavaikuttimenani on se, että haluan puolueen, jossa on edes mahdollista ajaa läpi uuden ajan politiikkaa, jota kannatan: kansainvälistä oikeudenmukaisuutta (globalisaation ns. vastustaminen), uutta työkulttuuria (esim. 30 tunnin työviikko) ja liberalistista henkisten tuotteiden politiikkaa (immateriaalilaki ja vaihtoehtoiset mallit tuotannon järjestämiseen). Ylipäänsä haluan työvälineen rakentamaan maamme yhteiskuntajärjestelmän sellaiseksi, että se antaa yksityisihmisille ja yhteisöille (ml. yritykset) yhtäläiset neuvotteluasemat tekemättä ennakko-oletuksia siitä, miten lasten-, tavaran- ja ajatustentuotanto on järjestetty: ilman ennakko-oletuksia ydinperheistä, työajoista, tai vaikkapa julkaisuteollisuuden toimintatavoista.
Eduskuntavaali on ensisijaisesti puoluevaali, eikä tämä ajattelu lyöne itseään läpi isoissa puolueissa, ennen kuin puolueiden väki on vaihtunut luonnollisen poistuman kautta, ts. kun suuret ikäluokat alkavat olla kuolleita tai liian väsyneitä politikoimaan isoissa puolueissa. Luulen, että tätä kehitystä pystyy parhaiten vauhdittamaan sillä, jos pienemmät puolueet (vihreät, vasemmistoliitto ja RKP) alkavat pikku hiljaa kasvattaa äänisaalistaan näillä teemoilla. Sitä varten tarvitaan puolue, jossa nuorilla on oikeasti vahva asema eli heidän ei tarvitse kumarrella vanhoja.
Näin ollen minulle vaalien tärkein tulos on se, että sekä vihreiden että vasemmistoliiton listoilta (RKP:n voi unohtaa rauhassa) meni aiempaa enemmän läpi ns. nuoria ehdokkaita. "Nuori" on tässä tapauksessa laaja termi, ja viittaa minulla pikemminkin tiettyyn politikoinnin tapaan kuin varsinaisesti nuoruuteen: minulle esimerkiksi Hautalan Heidi on enimmäkseen "nuori". Vasemmistoliitosta en tiedä, onko ajamillani aatteilla siellä vieläkään mitään mahdollisuuksia. Sen sijaan vihreiden nykyisestä dynamiikasta ja puolueohjelmasta kuultaa aika paljonkin tämä uusi politiikka, ja myös vihreiden eduskuntaryhmässä nuorilla on vahva valta.
Vihreiden kannatuksen nousu oli pettymys. Kaksikin paikkaa oli aika hilkulla, ja olisihan se ollut mukavaa, jos olisi tullut lisäystä 3 paikkaa yhden sijaan. Vihreiden pyrkimyksestä vahvistaa jalansijaa ei-kasvukeskuksissa minulla on ristiriitaiset tunteet: onhan se hyvä suunta, jos ne sieltä tulevat edustajat eivät ole 70-luvulle jämähtäneitä keski-ikäisiä, jotka ovat valmiit alkamaan tapella omiaan vastaan heti, jos esiin tempaistaan jokin teema, joka ei satu olemaan heidän oma juttunsa (eläinten oikeudet, avioliittolainsäädännön monipuolistaminen, huumepolitiikka tai muu vastaava).
Sitten vielä suurten puolueiden valtasuhteista. En ole itse asiassa perehtynyt kovinkaan hyvin suurpuolueiden ohjelmiin. Vaikka inhoan tapaa, jolla porvaripuolueet ajavat omien lellikkiryhmiensä etuja (kokoomuslaisilla suuryrittäjät, molemmilla suuromistajat ja keskustalla maanviljelijät), inhoan ehkä vielä enemmän demarien typerää rakastuneisuutta rakentamaansa järjestelmään, joka ei toimi kunnolla. Niinpä porvarihallitus saattaa olla "ihan yhtä hyvä/huono" kuin hallitus, jossa demarit ovat. Sitä paitsi demarien politiikka on myös hyvin oikeistolaista ja konservatiivista. Millainenhan demarien visio oikein on, jos sitä nyt ylipäänsä on?