Mikä on WikiWiki?
nettipäiväkirja
koko wiki (etsi)
viime muutokset
Arudan oli mies muita parempi: kasvoiltaan kauniimpi, vartaloltaan komeampi, puheiltaan ovelampi ja teoiltaan uljaampi. Viime aikoina hän ei ollut pahemmin listinyt metsän mörköjä ja alkoi pikku hiljaa kyllästyä.
Pienessä kylässä keskellä Ardenneja vallitsi pakokauhu. Paha lohikäärme oli päättänyt asettua kylään (so. kylän lähistölle) asumaan ja ilmoittanut, että hänelle pitäisi tuoda joka kuukausi yksi kylän neitsyistä syötäväksi, muuten lohikäärme tulisi ja peittäisi kylän tuleen ja savuun. Kyläläiset päättivät valita arvalla, kuka neitsyistä milloinkin valittaisiin (ihmisten yksisilmäisyys sukupuoliroolien suhteen näkyy tässä: heille ei tullut mieleenkään, että pojistakin voi sanoa, että he ovat neitsyitä. Lohikäärme oli luonnollisesti bi.)
Kaunottarella oli ongelma. Se liittyi lohikäärmeeseen. Se oli vaikea ongelma. "Voi, miksi sille inhottavalle lohikäärmeelle pitää syöttää juuri minut, juuri kun torin lohikauppias alkoi kiinnostua minusta!" hän mietti. Mitkään sanat eivät lohduttaneet Kaunotarta. Hän vain istui huoneessaan ja itki.
Kalevi käveli pellolla (tuttaville Kale (siis Kalevi, ei pelto)). Hänellä oli vilakka, sillä ilta oli hämärtymässä. Kylän valot näkyivät alempana laaksossa. Hän katsoi niitä tyytyväisenä ja muutti muotoaan. Sitten hän alkoi kävellä uusilla jaloillaan kylää kohti.
Torilla kävi kova kuhina. Ihmiset huusivat ja kävivät kauppaa ja juttelivat lohikäärmeestä. Siellä täällä oli temppuilijoita ja torilla oli yksi tanssiesityskin. Kaunotar käveli laahustaen torin poikki sanomaan jäähyväisensä lohikauppiaalle. Mutta yhtäkkiä hänen katseensa kiinnittyi tummaan, komeaan trubaduuriin, joka viritteli soitintaan torin laidalla. Kaunotar jäi tuijottamaan häntä lumoutuneena. Trubaduuri aloitti esityksensä tuota pikaa. Kaunotar kuunteli lumoutuneena, eikä edes kuullut sanoja. ("Me niiltä kyljet puhkotaan, tralallalei ja liiru laaru, kyllä riemu repeää, tralalla liiru laaru laa.")
Arudan käveli torilla. Ympäröivä hälinä antoi vihjeen, että saattaisi olla töitä saatavilla. Hän meni kyselemään läheiseltä veitsikauppiaalta, mitä kuulumisia kylällä oli. Saatuaan tietää lohikäärmeestä hän päätti, että tässä oli tehtävä häntä varten. Juuri, kun hän oli alkamassa uhota (tappavansa lohharin), hänen katseensa kiinnittyi torilla seisovaan tyttöön. Tyttö katseli eteerisen tuntuisesti jonnekin sivulle. Arudan tunsi jonkin liikahtavan sydämessään.
Koitti suuri päivä. Asianmukaiset surujuhlallisuudet pidettiin, samoin joka juhlaan kuuluvat ryyppäjäiset. Kaunotar ajatteli, kuinka julma kohtalo olikaan, kun se vei hänet pois trubaduurin luota, ennen kuin he olivat ehtineet kunnolla tutustuakaan (joskin hän oli saanut muilta kuulla, että trubaduurin nimi oli Kalevi -- tuttaville Kale.). Arudan oli vakaasti päättänyt pelastaa Kaunottaren lohikäärmeeltä, kun oli saanut tietää tämän ihanaisen kurjasta kohtalosta.
Korkeaan paikkaan, kiviringin keskelle, oli valmistettu alttari neitsyille. Kalevi katseli sitä tyytyväisenä. Sitten hän muutti muotoaan ja meni sisälle läheiseen luolaan.
Kaunotar seisoi alttarilla. Hän ajatteli kuolevansa rakkaudesta Kaleviin, koska se kuulosti hyvältä. Kyläläiset kurkkivat turvallisen välimatkan päästä. Kaunotar kummasteli, mitä eräs komea, vaaleahiuksinen mies teki kyyryssä lähellä olevan kiven vieressä. Hän oli juuri kysymässä tältä, mitä tämä oikein oli tekemässä, kun valtava lohikäärme ilmestyi läheisen luolan suusta. Kaunotar olisi rukoillut nopeasti jotain, mutta hänen päähänsä ei pälkähtänyt yhtäkään rukousta. Samassa lohikäärme kaappasi Kaunottaren siipiensä suojaan ja käveli takaisin luolaansa.
Arudan ei ollut oikein pysynyt mukana tapahtumien kulussa. Nyt hän kuitenkin lähti seuraamaan lohikäärmeen jättämää lievää rikinkatkua. Luola oli suuri ja sokkeloinen, ja lopulta Arudan havaitsi päätyneensä lohikäärmeen ruokavarastoon.
Kaunotar heräsi suurelta, pehmeältä vuoteelta. Ihmeteltyään hetken hän nousi. Samassa ovelta kuului koputus. Sisään astui Kalevi. kaunotar meni onnesta sanattomaksi, eikä pystynyt ollenkaan kuuntelemaan, mitä Kalevi sanoi.
Arudan heräsi pikku ruokanokosiltaan. Hänellä oli vessahätä, joten hän otti vähän matkan päässä lojuvan miekkansa, ja lähti etsimään miestenhuonetta. Opasteita seuraamalla hän löysi sinne puolessa tunnissa. Kun hän istui pytyllä, miestenhuoneeseen tuli toinen mies. Arudan katsoi (urheasti) oven raosta, kun Kalevi muuttui takaisin lohikäärmemuotoonsa. Nopeasti Arudan veti housut jalkaansa, ryntäsi ulos kopista ja survaisi miekkansa lohikäärmeen vatsaan.
Kaunottarelle ei koskaan oikein selvinnyt, miksi kaikki kävi niin kuin kävi. Jostain vain tuli huoneeseen mies, joka selitti nopeasti etsineensä häntä monta tuntia, ja rakastavansa häntä, ja sitten mies veti hänet mukaansa. Järjestettiin suuret juhlallisuudet ja häitä pidettiin ja ryypättiin.
Sen pituinen se. He elivät onnellisina elämänsä loppuun saakka -- vai elivätkö? Sen näemme seuraavassa osassa.
Tässä Kaunottaren ja Arudanin tarina jatkuu kuin jatkuukin...
Rauha: No, herra Uusitalo, tässä sinulle vähän tuoreita silakoita, kun et ole kuitenkaan saanut Kaunottarelta ja hänen hulttiomieheltään Arudanilta ruokaa ainakaan kahteen tuntiin... Ole hyvä, noin, onkos hyvää...?
Tea: Rauha, oletkos huomannut tuota kun joka aamu maitomiehen tullessa Kaunotar kylpyhuoneessa lisää huulipunaa? Mitäköhän tuokin on taas olevinaan. Maitomies Panu tuskin edes vilkaisee Kaunottareen päin, kun jättää 6 maitopulloaan oven taakse, vaikka Kaunotar kuinka kuikuilee ikkunasta.
R: No entäs se lukkarin leski Mikko, jota Kaunotar aina tuossa talvella yritti kutsua päiväkahveelle.
T: Nyt kun on Saara, niin sekin on unohtunut...
R: En minä kyllä ymmärrä miten ne sen oudon suomalaisen lapsosenkin viitsivät adoptoida, kun Arudankin niin harvoin kotona viihtyy. Aina baanalla vetämässä örkkejä dunkkuun...
T: No niin, katso nyt, Herra Uusitalo on taas maha täynnä, ja kehrää tyytyväisenä siinä jalkasi päällä.
R: Onkohan muuten H. Uusitalolla edes etunimeä. On siinä outo nimi kissalle. Kuttuttaisiinkos me sitä vaikkapa Eetuksi, niin ei kissaparkaa niin kiusattaisi.
T: Jussi, tuo ilkikurinen taidemaalari on aina mollaamassa meidän rakasta pikku herra Uusitaloa... ei kun siis Eetua.
R: Eikös se Jussi tavannutkin vaimonsa Emilian siellä Kaunottaren ja Arudanin häissä. Emilia oli niin kaunis Kaunottaren kaasona vaaleanpunaisessa unelmassaan... Se taisi olla rakkautta ensi silmäyksellä.
T: Ah, ihanaa, että tuollaisia rakkaustarinoitakin on vielä olemassa...
R: Tiesitkös muuten sitä, että Arudan meinasi vetää Jussia dunkkuuun, koska hän luuli, että Jussi yritti vokotella Kaunotarta Emilian ja hänen kihlajaisissa, vaikka Kaunotarhan se sai päähänsä, että Jussi oli hänestä kiinnostunut, kun Kaunottaren ottaessa kihlajaisparista valokuvaa Jussi katsoi häntä tavallista pidempään silmiin??
T: Tuonhan nyt kaikki tietävät, kun siitä naistensaunassa silloin viime viikolla keskusteltiin.
R: Voi ei, katsos Tea! Tämä on ihan hirveätä, taaskaan emme saa nukuttua yöllä!!
T: Mitä, missä!?
R: Tuolla Kaunottaren ja Arudanin ovella!
T: Ai! Anni, tuo babysitteri, tulee taas! Ja sitten hän soittaa sitä kamalaa teknojumputusta läpi yön!
R: Soittaisi edes smurffien hittejä, mutta ei, sanojakaan ei niistä kappaleista kuule..!
T: Kyllähän Saara ainakin tykkää, tuo outolintu sieltä pohjoisesta maasta...
R: Mutta pikkku pikku Herra Uusi... krrrhömn eikun Eeeetu siis, näyttää taas nälkäiseltä. Haetaanpa kellarista, Tea kulta, lisää hanhenmaksapateeta, kun Eetu siitä niin pitää...