(toiminnot)

hwechtla-tl: Unohtanut asioita

Kierre.png

Mikä on WikiWiki?
nettipäiväkirja
koko wiki (etsi)
viime muutokset


Oma stressinhallintakeinoni on yleensä ollut se, että teen asioita, joita oikeasti haluan tehdä, vaikka olisi kuinka kiire. (Teen toki siinä sivussa myös niitä kiireellisiä asioita.) Olen niin hyvä sulkemaan tietoisuudestani tekemättömiä asioita pois, että joskus unohdan ne oikeasti.

Ylipäänsä minusta kaikkein rasittavinta hoidettavissa asioissa on nimenomaan niiden muistaminen. Inhoan sitä, kun kaikkea ei pysty heti tekemään alta pois. Nykyään minulla on muistilistoja kaikelle, mitä pitäisi tehdä, mutta silloin, kun on liian kiire, ei ehdi kumminkaan lukea niitä muistilistoja tarpeeksi tiheään, että sieltä nousisi ylös juuri ne asiat, jotka ovat kaikkein kiireisimmät. Siksi esimerkiksi huomaan joskus kirjoittaneeni muistiin saman TODO-kohdan kolmeen tai neljäänkin kertaan, ja yhtä lailla usein tehneeni jo esim. seitsemän tehtäväkseni merkitsemääni hommaa.

Tehtävälistojen ylläpito on silti tärkeää juuri siksi, ettei asioita tarvitsisi muistaa eikä tarvitse stressata, onko unohtanut jotain. Vaatii vain paljon opettelua, että oikeasti älyää kirjata ylös kaikki tekemistä odottavat asiat (eikä vain esim. tiettyjen projektien tehtäviä, työasioita, tarvittuja yhteydenottoja tai muuta vastaavaa suppeampaa listaa). Eri tyylisille asioille tietysti voi ja kannattaakin olla omat muistilistansa, mutta sitten tarvitsee listan siitä, mitä muistettavien asioiden listoja pitää seurata.

kategoria: elämäntavat


kommentoi (viimeksi muutettu 28.06.2012 05:19)