(toiminnot)

hwechtla-tl: Tieto on yhdistämistä

Kierre.png

Mikä on WikiWiki?
nettipäiväkirja
koko wiki (etsi)
viime muutokset


Kun puhumme jostakin oliosta (olio laajassa mielessä: elävä tai kuollut olio tai vaikkapa abstrakti olio, mikä tahansa käsitettä vastaava asia tosimaailmassa), varsinaista tietoa oliosta ei tarjoa se, mikä kyseinen olio on, vaan se, miten se suhtautuu muihin olioihin. Oliot ovat suhteittensa, relaatioiden määrittelemiä.

Jako olion olemuksen ja suhteiden välillä ei toki ole selkeä. Esimerkiksi olion ominaisuudet ovat toisaalta osa oliota itseään, toisaalta sen samankaltaisuussuhteita muihin olioihin, joilla on sama ominaisuus. Kuitenkin erilaisten ilmausten "tiedollisuus" (tietosisältö) lisääntyy sitä mukaan, kun ne tulevat relatiivisemmiksi.

Esimerkkejä:

  1. Jos puhumme jonkun ihmisen edesottamuksista ja yhtäkkiä meiltä kysytään, kuka oikein on kyseessä, joudumme antamaan kyseisestä ihmisestä "olennaista tietoa". Jos kysyjä ei tunne ihmistä valmiiksi, nimestä on vain vähän hyötyä, samoin henkilökohtaisten piirteiden (pituus, silmien väri, jne) kuvailemisesta; enemmän hyötyä on siitä, jos sanoo, mitä kautta itse tuntee kyseisen henkilön, mitä hän tekee elääkseen, missä piireissä hän liikkuu ja mistä hän on kiinnostunut.
  2. Jos yrittäisimme selittää puuta koskaan näkemättömälle, mikä on puu, pääsisimme alkuun selittämällä sen kasviksi ja korkeaksi. Mutta antaaksemme syvällistä ja hyödyllistä tietoa puun oikeasta merkityksestä meidän pitäisi selittää sen suhdetta muuhun luontoon, maahan ja ennen kaikkea ihmisiin: sen esteettistä, käytännöllistä ja mukavuusarvoa. Ja sitä, että lapset pitävät puihin kiipeämisestä.
  3. Kaikki hiukkasfysiikan partikkelit ovat itse asiassa määritettyjä suhteittensa perusteella. Kukaan ei ole suoraan tekemisissä niiden kanssa, ne vain oletetaan ja niitä tarkkaillaan niiden vaikutusten (interaktioiden) perusteella (tieteelliset teoriat mystiikkana). Hiukkanen havaitaan siitä, miten se vaikuttaa muihin hiukkasiin, ja näitä vaikutuksia taas tarkkaillaan johtamalla ne erilaisten (syy-seuraus)-suhteiden kautta makrotason ilmiöihin, jossa ne taas ovat suhteessa tarkkailevaan ihmiseen.

mahnaz: Minusta myös oleminen on tavallaan vuorovaikutusta.

atehwa: Depends on what your definition of "is" is :)

mahnaz: Hmm... jossain määrin tuo määrittely määrittelee määritelmäni siitä. :D (Olisikohan viisasta olla jatkamatta tätä enää pitemmälle...)

kategoria: filosofia


kommentoi (viimeksi muutettu 27.06.2005 15:41)