(toiminnot)

hwechtla-tl: Teos: terveiset

Kierre.png

Mikä on WikiWiki?
nettipäiväkirja
koko wiki (etsi)
viime muutokset


Jokaisessa näyttelyssä pitää olla näyttelypäiväkirja. Nuorina meillä oli joka bileissä pyörimässä ns. "partyraportteri", johon kirjoitettiin nimimerkki, sekä jonkinlainen raportti bileiden kulusta. Raportit tallettuivat yhteiseen tiedostoon aikaleimattuina. Nämä raportit ovat yhä nykyään kultaista dokumentaatiota esimerkiksi siitä, miten humalassa Makke on ollut missäkin vaiheessa iltaa ja kuka on oksentanut kenen päälle.

Kieli ja merkitys -näyttelypäiväkirja on täällä netissä. Olen yrittänyt saada sen kirjoittamiseen edes vähän samanlaisen fiiliksen kuin mitä noissa partyraporteissa oli. Koneille on asennettu ohjelma, joka ottaa vastaan nimimerkin ja sekalaista selitystä. Kaikki tallentuu yhteen tiedostoon tänne, kaikkien nähtäville. Hallelujaa.

Tämän teoksen on itse asiassa tarkoitus olla paljon hienompi, en ole vain ehtinyt toteuttaa sitä. Idea on se, että terveistenkirjoitusjärjestelmä on oppiva: se oppii arvaamaan, mitä olet kirjoittamassa. Jos arvaus osuu oikeaan, saa esim. sarkainnäppäintä painamalla sen vahvistetuksi. Uskomattoman kätevää, hienoa ja niin edelleen. Jos ei jaksa kirjoittaa mitään, voi antaa ohjelman generoida puppua niin paljon kuin sielu sietää. Tätä on edistys.

Mutta voi! Vaikka arvausalgoritmi on toteutettu ajat sitten, en ole ehtinyt tehdä sille käyttöliittymää. No, ehkä jossain vaiheessa ehdin toteuttaa tämänkin homman (toivossa on hyvä elää: tällä hetkellä avajaisiin on noin 18 tuntia).

näyttely: kieli ja merkitys


kommentoi (viimeksi muutettu 04.10.2007 21:43)