(toiminnot)

hwechtla-tl: Tarina: u1

Kierre.png

Mikä on WikiWiki?
nettipäiväkirja
koko wiki (etsi)
viime muutokset


Näin melkoisen inhottavan unen:

Olin kotonani ja keitin keittoa. Yhtäkkiä keitossa olleet herneet ja maissinjyvät alkoivat taistella painaen toisiaan pinnan alle, ja herneet kokoontuivat yhteen pisteeseen supattamaan, ennen kuin kävivät yhteishyökkäykseen maissia vastaan. Aluksi tämä oli minusta hauskaa, mutta sitten tajusin, että kyseessä täytyi olla hallusinaatio.

Sanaan "hallusinaatio" liittyy minulla pelkoa. Uni muuttui painajaiseksi: minua ensin ärsytti, sitten pelotti se, että näin hallusinaatioita. Juuri, kun toivoin, että herneet lakkaisivat pomppimasta, huomasin eteisessäni istuvan suuren mustan (vähän elefanttipatsaan näköisen) hahmon. Ja se oli ehdottomasti hallusinaatio.

Soitin jollekulle ystävälleni ja selitin tilanteen. Selitin, etten voinut olla varma, mikä oli minun mieleni tuotosta ja mikä aitoa. En olisi uskaltanut lähteä ulos kämpästäni, sillä jos olisin nähnyt hallusinaatioita sielläkin, olisin saattanut käyttäytyä arvaamattomasti.

Ystäväni lupasi tulla. Lattia alkoi muuttaa väriään. Istuin katosta roikkuvassa tuolissani (sellainen minulla on oikeastikin) ja yritin olla rauhallinen. Vähän ajan kuluttua ovikello soi. Menin avaamaan, mutta oven takana oli -- paitsi ystäväni -- myös silmälasipäinen mies, jonka naama oli vääntynyt aivan luonnottomaan virnistykseen. Mainitsin ystävälleni, mitä näin hänen vierellään, ja hän näytti epäuskoiselta.

Ja unen lopusta en sitten muistakaan mitään. Lälläslää.


vielä vanhemmat tekstit

kategoria: vanhat www-sivuni


kommentoi (viimeksi muutettu 29.12.2010 10:11)