(nettipäiväkirja 25.08.2026) Oli kerran karhu, joka jähmettyi aina välillä.
Kyseessä ei ollut kauhusta jähmettyminen, siihen karhu oli liian rohkea. Ei fyysinenkään jähmettyminen, sillä sitten karhun termostaasissa olisi ollut jotain pahasti vialla (älkää tulko viisastelemaan talvihorroksesta...?). Ei jähmettyminen kuulostelemaan, karhua ei nimittäin kiinnostanut mikään. Ei, kyseessä oli puhdas ajan jähmettyminen karhun kohdalla, pieni virhe kudoksessa, tauko olevaisuudessa.
Koska karhu jähmettyi tällä tavalla, sillä ei voinut olla vuorovaikutusta jähmettyessään. Näkyikö se edes? Ehkä sen saattoi kuvitella sielunsa silmin. Tuossahan se karhu vielä äsken oli, eiköhän se ole siinä vieläkin... käännä sinne katseestasi sokea piste ja luule, että karhu on paikalla. Onhan se! Sinne se palaa, kun aika palaa.
Luulisi, että karhulle olisi jotain haittaa näistä glitcheistä, mutta ei nyt sen enempää kuin todellisuudelle muutenkaan. Siinä ne marjat odottaa, ja jos joku jänis pääsisi karkuun, voi muuttaa ruokavaliotaan. Kerran karhu jopa selvisi takaa-ajosta sillä, että takaa-ajaja meni vahingossa sen ohi. Oho! Ohi!
Ja tämän karhun nimi oli Mettä-Vettä-Lietettä-Läpsyttävä-Könsikäs-Vailla-Ajan-Vietettä.