(toiminnot)

hwechtla-tl: Tarina: 6: viime muutokset

Halli

Joskus nuorena meillä oli kavereiden kanssa tapana lähteä yhdeksän aikoihin illalla liikkeelle, niin että vanhempamme varmasti olisivat huolissaan ja saatoimme tuntea itsemme nuoriksi, emme enää lapsiksi. Asuinalueen lähistöllä oli teollisuushalleja, joille menemisestä vanhempamme aina varoittivat, ja joiden luokse aina menimme viettämään aikaa.

Mitäpä vanhempamme oikeastaan olisivatkaan voineet tietää halleista? Eiväthän he siellä käyneet. Oikeastaan koko paikka olisi varmaankin tuntunut meistä perin tylsältä, elleivät vanhempamme olisi pitäneet sitä niin vaarallisena. Mutta me olisimme kyenneet antamaan mille tahansa paikalle elämän vain olemalla siellä.

Tytöt olivat vastikään keksineet, että jokaisen pitäisi seurustella. He olivat menneet eniten pitämiensä poikien luo (tai jonkun muun, jos sattui ujostuttamaan) ja kysyneet, voisivatko nämä alkaa 'olla' heidän kanssaan. Jotkut pojat eivät olleet ollenkaan tajunneet, jotkut taas inhosivat tyttöjä, mutta suurin osa piti järjestelystä, ja niinpä se vakiintui osaksi asuinalueen järjestystä. Kaikki tiesivät aina, kuka 'oli' kenenkin kanssa.

Tytöiltä puuttui selvästi tekemistä, koska he olivat ylettömän kiinnostuneita iltamenemisistämme. Ei ollutkaan suuri ihme, että loppujen lopuksi joku antoi tyttöystävänsä tulla illanviettoomme. Tuolloin olimme suuressa, hylätyssä tehdashallissa, jossa oli joka puolella koneromua ja käyttämättömiä raaka-aineita.

Ehkä tytöstä oli vaikeaa käsittää, mitä hauskaa poikajoukko näki siinä, että vietetään neljä tuntia keskellä yötä tehdashallissa tekemättä mitään järkevää, mutta hänen läsnäolonsa silti sähköisti tuon yön tunnelmaa niin, että olimme hallissa kolmeen saakka. Laskimme leikkiä, kerroimme juttuja, riehuimme. Kaikki halusivat pelotella tyttöä eniten, saada hänet nauramaan, saada hänen huomionsa osakseen.

Tietenkään tyttö ei osannut pitää suutansa kiinni. Mutta näin jälkeen päin ajatellen oli vain mukavaa, kun seuraavana iltana hallille ilmestyi kolme tyttöä yhden sijasta. Viikon kuluttua heitä oli jo melkein yhtä paljon kuin poikiakin.

Sen jälkeen kävimme aina samassa tehdashallissa. Siellä muodostimme omat kuviomme, arvojärjestyksemme, ystäväpiirimme. Eikä varmaan ollut kauhea ihme, että 'eka kerta'ni tapahtui yhdessä hallin rakennuksen sivuhuoneista, eikä jutusta puhuttu jälkeen päin mitään. Huhuja siitä, kuka oli 'saanut', oli niin paljon, ettei niihin juuri jaksettu kiinnittää huomiota.

Kun ihmiset aikuistuivat tai muuten vain lähtivät pois asuinalueelta, useimmat unohtivat koko tehdashallin. Jälkeen päin monet ovat olleet häpeissään siitä, ja tulevat tulipunaisiksi, jos edes mainitsen koko paikkaa. Mutta todellisuudessa olen aikuisenakin usein kaivannut sitä ilmapiiriä, sitä siunattua yksinkertaisuutta, joka vallitsi tuossa hallissa.

Mikseivät asiat ole aikuisille yhtä helppoja?

[kategoria: vanhat www-sivuni]


(viimeksi muutettu 29.12.2010 10:11)