(toiminnot)

hwechtla-tl: Talousteoriahahmotelma

Kierre.png

Mikä on WikiWiki?
nettipäiväkirja
koko wiki (etsi)
viime muutokset


Tällä sivulla kuvataan eräänlainen talousteoria. On kuitenkin aika huonosti määriteltyä, mitä on "talous", ja niinpä erilaiset talousteorioiksi kutsutut asiat kertovat aika eri asioita ja suhtautuvat niihin eri tavoin: jotkin selittäen, jotkin yrittäen osoittaa lainalaisuuksia, jotkin määrittäen eri tekojen moraalista arvoa ja jotkin antaen käytännön ohjeita / vihjeitä siihen, mitä pitää tehdä, jos haluaa saada jotain tiettyä aikaan. Tämä teoria on talouden olemassaolon syitä selittävä teoria, joka lähtee (todistamattomista) ihmisen psykologiaan liittyvistä väitteistä, ja siinä mielessä itävaltalainen taloustiede on lähtökohdiltaan lähellä tätä teoriaa.

Teorian lähtökohta ja pohjaoletus on tämä:

1. Ihmiset tekevät kaikkia sellaisia asioita, joita he pitävät arvokkaina tai jotka tuntuvat heistä arvokkailta, ja joiden toteuttamiseen heillä on resurssit.

Kuitenkin:

2. Ihmiset voivat muuttaa mieltään ("erehtyä") siitä, mikä on arvokasta.

Se, että johonkin "on resurssit", tarkoittaa sitä, että asian/teon pystyy toteuttamaan käyttäen välittömästi käytössään olevia välineitä. Jos jotain ei pysty toteuttamaan, silloin toteuttamisesta puuttuu jokin resurssi; resurssiksi kutsutaan mitä tahansa, jonka puute on este jonkin halutun toteuttamiselle. Esimerkiksi jos minulla on liian kiire kirjoittaa haluamaani kirjoitusta, niin se tarkoittaa, että minulla on puute käytettävissä olevasta ajasta, joten aika on resurssi (jota minulla ei ole tähän tehtävään).

Taloudelliset ilmiöt seuraavat siitä, että (a) ihmiset käyttävät resursseja asioiden toteuttamiseen ja (b) ihmiset oppivat hankkimaan resursseja (subjektiivisesti) arvokkaiden asioiden tuottamiseen. Nämä ovat myös keskeisiä pohjaoletuksia ihmisten käyttäytymisestä:

3. Ihmiset pyrkivät takaamaan resurssit arvokkaina pitämilleen asioille (mutta eivät asioille, jotka vain tuntuvat arvokkailta) suunnittelemalla.

4. Jos kahden asian toteuttaminen on ristiriidassa keskenään, ihminen toteuttaa niistä arvokkaampana pitämänsä asian.

Kuitenkin:

5. Suunnittelu vaatii resursseja (lähinnä aikaa), joten ihminen voi hyvin arvottaa jonkin muun asian suunnittelun edelle. (katso reflektiivinen peliteoria)

On ehkä hyvä huomata, että "arvokkuus" on tässä tarkastelussa siinä mielessä nollakäsite, että en pyri ottamaan kantaa siihen, miksi asiat ovat ihmisten mielestä arvokkaita tai ovatko ihmisten haluamat asiat todella arvokkaita (objektiivisuus). Arvokasta on yksinkertaisesti mikä tahansa, mihin joku haluaa käyttää resurssejaan, eikä kahden asian suhteellinen arvo tule ilmi muualla kuin siinä, kun joku joutuu tekemään valinnan niiden välillä; ja silloinkin eri ihmiset voivat valita eri tavalla. Ja jos ihminen suosii asiaa A asiaan B nähden näiden välisessä valintatilanteessa, niin hän pitää A:ta arvokkaampana kuin B:tä, vaikka väittäisi päinvastaista; arvokkuus on siis oikeastaan synonyymi sille, että asia on sellainen, jonka joku haluaa toteuttaa. (Tämä on oikeastaan hyvin yksinkertainen individualismihenkinen moraaliteoria.)

Laajassa mielessä talous tarkoittaa kaikkia niitä mekanismeja, joilla eri resurssit vaikuttavat ihmisten toimintaan ja ihmisten toiminta vaikuttaa näihin resursseihin; suppeassa mielessä talous tarkoittaa sitä, miten raha (joka on yksi resurssi) on tekemisissä ihmisten toiminnan kanssa.

Seuraavaksi esittelen erityyppisiä resursseja ja sitä, minkälaista käyttäytymistä ne aiheuttavat.

XXX:


kategoria: politiikka kategoria: elämäntavat kategoria: filosofia kategoria: keskeneräiset


kommentoi (viimeksi muutettu 19.02.2011 22:17)