(toiminnot)

hwechtla-tl: Osuuskunta-aatteellinen syy liittyä s-ryhmään

Kierre.png

Mikä on WikiWiki?
nettipäiväkirja
koko wiki (etsi)
viime muutokset


Sain tietynlaisen osuuskunta-aatteellisen herätyksen. Se johtui siitä, että:

  1. olen jo pidempään marissut siitä, miten ruoanjakelu on parin keskusliikkeen hegemonistisessa hallinnassa Suomessa ja miten sen seurauksena ruoka on yksipuolisempaa ja vähemmän eettistä
  2. tämän ongelman voi ratkaista joko kilpailemalla (aika vaikea reitti) tai tuomalla ruoanjakelua demokraattisen valvonnan alle
  3. yksi keskusliikkeistä on demokraattisesti hallittu, nimittäin osuuskuntapohjainen S-liike (Elakim: Oikeastaan kaksi, myös Tradeka-yhtymä on osuuskunta. Siis Valintatalot, Siwat, Euromarketit ja Restelin ravintolat.)
  4. lisäksi S-liike hankkii aktiivisesti jäseniä eli ei pyri suojautumaan uusilta äänivaltaisilta

En kyllä tiedä S-liikkeen sisäisestä politiikasta paljon mitään, mutta voisin kuvitella, että hallitukseen on tarjolla ainakin joitakuita, jotka kannattavat aktiivista lähiruoan hankintaa ja esimerkiksi luomutuotteiden subventointia.

Voisi siis sanoa, että liityin S-liikkeeseen saadakseni äänioikeuden siinä. Kehotan muitakin tekemään samoin. S-ryhmän sivuja selaillessani (http://www.s-kanava.fi/) häiritsee lähinnä se, että sivuilla painotetaan, kuinka asiakasomistajat eivät ole "vain" kanta-asiakkaita, mutta ei konkretisoida, mitä muuta ne sitten ovat. Suututtaa myös tuo asiakasomistaja-termi: osuuskunnilla ei ole omistajia, vaan osakkaita. Osuuskunta omistaa itse itsensä; osakkaat ovat osuuskunnan päättäjiä, jotka valitsevat hallituksen.


Elakim: Oikeastaan osuuskunnissa on jäseniä, ei osakkaita (kts. osuuskuntalaki http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/2001/20011488). Osakkaita on osakeyhtiöissä. Jopa HOK-Elanto toteaa tämän: "S-Etukortin ja monipuoliset asiakasomistajaedut saat käyttöösi liittymällä HOK-Elannon jäseneksi eli asiakasomistajaksi" (http://www.s-kanava.fi/hokelanto/asiakasomistajuus/ 9.12.2008).

Ylipäänsä, yksi perinteinen anarkismin teoriahan on se, että kapitalistisen järjestelmän lopulta syö sisältäpäin se, että rahan vallitsemat yritykset eivät pysty kilpailemaan osuuskuntia vastaan, koska osuuskunnissa ihmiset tuottavat itse itselleen palveluita. En tiedä tämän teorian toimivuudesta, mutta yrittäminen ei haitanne.

Tämän myötä olen myös törmännyt niihin aatteellisiin ristiriitoihin, joita on osuuskunta-aatteen sisällä: monellehan kepulainen (tai pellervolainen) SOK on liian porvarillinen ja HOK:n yhdistyminen aidosti vasemmistolaisen Elannon kanssa laman aikana oli huutava vääryys. En tunne tämänkään asian taustoja kunnolla, mutta minusta porvarillisen aatteen parhaita puolia on hyvä omaisuudesta huolehtiminen ja oikea tapa tehdä se on siirtää omaisuus osuuskunnille.


Elakim: Tuo yhdistyminen tapahtui itse asiassa merkittävästi laman jälkeen, olkoonkin, että laman seurauksena, mutta siis vuodenvaihteessa 2003-2004. Kaiken huippu tässä on se, että fuusioituneen osuuskaupan nimeksi tuli Helsingin Osuuskauppa Elanto, jossa siis HOK:n historiallinen nimi kuulostaa vain määreeltä Elannolle ;) (tosin yleensä nimen näkee muodossa HOK-Elanto, missä nyt ei ole mitään logiikkaa).

kategoria: politiikka


kommentoi (viimeksi muutettu 09.12.2008 09:56)