(toiminnot)

hwechtla-tl: Omia vikojani parisuhteiden kannalta

Kierre.png

Mikä on WikiWiki?
nettipäiväkirja
koko wiki (etsi)
viime muutokset


Se, mikä tulee ongelmaksi, riippuu tietysti seurustelukumppanista. Tässä on vain niitä vikoja, jotka ovat tulleet ilmi kaikkein useimmin.

  1. jos minulla on jokin mielipide ihmisestä, minun on älyttömän vaikea olla kertomatta sitä (siis sille ihmiselle itselleen). Jotkut kestävät sellaista, toiset eivät. Yleensä mielipiteeni ovat positiivisia, ja ihmiset tykkäävät siitä että kerron niitä - mutta kun on pidempään tekemisissä, tulee sekä myönteisiä että kielteisiä mielipiteitä.
  2. olen suora ja rehellinen, ja pyrin saamaan kaikille hyvää aikaan. Siksi ihmiset yleensä luottavat minuun, ja pettymys on sitä suurempi, kun jokin niiden oma moraaliperiaate onkin minulle täysin käsittämätön. Eli siis, olen hyvä tyyppi, mutta omilla kriteereilläni, eivätkä ne kelpaa kaikille.
  3. tapani kommunikoida on useimmille niin vakuuttava, etteivät he tajua, että olen väärässä melkein yhtä usein kuin ihmiset muutenkin. Siksi minulle ei uskalleta sanoa vastaan, mistä on vain harmia.
  4. jos koen tulleeni loukatuksi, saatan puolustautua kiivaasti. Se, jonka koin loukkaavan itseäni, yleensä kokee puolustautumiseni loukkaukseksi. Jos kyseinen henkilö ei tajua loukanneensa minua enkä itse älyä sanoa sitä, molemmat päätyvät olemaan siinä käsityksessä, että toinen on loukannut sen kummemmatta syyttä. Koettu on.

Muuten voi tietysti vain katsoa, mitä minä olen omasta mielestäni.


kommentoi (viimeksi muutettu 12.08.2011 08:52)