(toiminnot)

hwechtla-tl: Oikeus

Kierre.png

Mikä on WikiWiki?
nettipäiväkirja
koko wiki (etsi)
viime muutokset


Koska oikeudenmukaisuus on hankala määritellä ja toteuttaa, luovutaan usein oikeudenmukaisuudesta ja aletaan sen sijaan puhua oikeuksista. Oikeudet ovat siitä näppärämpiä, että ne eivät perustu kahden ihmisen välisiin suhteisiin vaan ovat vaadittavissa tuosta vain, yhden ihmisen lähtökohdista.

Oikeasti luulisin, että oikeudet perustuvat oikeudenmukaisuuteen. Yksilöoikeuksiksi katsotaan sellaista hyvää, mikä on niin monella ihmisellä, että oikeudenmukaisuuden nimissä sen tulisi olla muillakin. Mutta koska ihminen on ahne, oikeuksia on taipumus suurennella. Ihmisoikeudetkin ovat vähän vaikeita perustella oikeudenmukaisuudella, ne ovat niin laajat oikeudet. Ne ovatkin pikemminkin jonkinlainen vahvan sopimusteorian ilmentymä, yhteiskuntarauhaa takaava taustavoima, jotka ovat olemassa vähintään yhtä paljon hyödyn kuin välttämättömyyden tai oikeudenmukaisuuden vuoksi.

Ihmiset puhuvat vielä omituisemmista oikeuksista, kuten oikeudesta pitää oma mielipiteensä. Missä mielessä tämä on "oikeus"? Onko lähtökohta tosiaan se, että kukaan ei muuta mieltään, ja kaikki muutokset mielipiteissä ovat myönnytyksiä, josta oikeudenmukaisuuden nimissä on oikeus kieltäytyä? Ei minusta. Tavallisten, järkevien ihmisten voidaan odottaa perusteluiden valossa muuttavan mielipiteitään. Kenelläkään ei siis ole "oikeutta" pitää omaa mielipidettään tilanteessa kuin tilanteessa.

Onko kärsineellä ihmisellä oikeus hyvitykseen? Vaikea perustella. Lapsella oikeus elämään? Siinä kuin aikuisellakin. Tuhkakupilla oikeus ajatteluun?

Kun ajattelen asiaa, tuntuu siltä, että oikeudet ovat selvästi hyödyllisiä, mutta vain välineitä yhteiskunnallisten ja poliittisten tarkoitusperien ajamiseen. Oikeuksilla voi saada aikaan hyviä oloja, mutta ei oikeudenmukaisuutta (oikeudenmukaisuutta on lähinnä se, jos kaikilla on samat oikeudet). Riitatilanteessa yksilöiden oikeudet on palautettava takaisin lähtökohtiinsa oikeudenmukaisuudessa. Silloin vasta näkyy, mihin ihmisillä todella on "oikeus".

kategoria: sosiaalisuus kategoria: filosofia


kommentoi (viimeksi muutettu 20.08.2012 18:03)