(toiminnot)

hwechtla-tl: Nettipäiväkirja 07.09.2013

Kierre.png

Mikä on WikiWiki?
nettipäiväkirja
koko wiki (etsi)
viime muutokset


Olen viime aikoina lukenut myös Cervantesin kirjaa Opettavaisia kertomuksia. Cervanteshan tunnetaan lähinnä Don Quijotesta, jota muuten inhosin pienenä yli kaiken, mutta opettavaiset kertomukset ovat paljon mielenkiintoisempia, sillä ne ovat lyhyempiä ja kertovat hyvin vaihtelevista aiheista. Sitä paitsi Don Quijote tekee pilaa ritariromaaneista, mutta koska en ole lukenut renessanssin ritariromaaneja, vitsin kärki menee sivu.

Olennaisin piirre opettavaisissa kertomuksissa on se, että ne ovat outoja. On oikeasti välillä vaikeaa hahmottaa, mitä Cervantes ajaa takaa milläkin kertomuksella. Osa niistä on perinteisiä ylhäisön rakkaustarinoita Decameronen malliin, osa taas eri yhteiskuntaluokkien haukkumista, osa vain yleistä maailman tarkastelua. Cervantes on jotenkin besserwissermäinen kaikissa kirjoituksissaan, moralisti (mutta ironisesti itseään ilmaisten), ja vankkumaton yläluokan ja oikeamielisten instituutioiden kannattaja, alaluokan halveksija. Mutta Cervantes on myös hyvin moderni: hän kiinnittää huomionsa pieniin, tärkeisiin asioihin ja yrittää kuvata 1500-luvun "tavallisten ihmisten" elämää. Lisäksi Cervantesin hahmoissa on jonkin verran syvyyttä: Cervantes oikeasti vaivautuu miettimään päähahmojensa luonteenpiirteitä ainakin jonkin verran.

Suosittelen tätä kirjaa kaikille, jotka ovat kiinnostuneita Euroopan kulttuurihistoriasta. 1500-luku on muuten aika pimeä vuosisata, mutta Cervantesin ja Erasmus Rotterdamilaisen tapaisten tarkkailijoiden vuoksi siitä pystyy saamaan edes vähän otetta.


kommentoi (viimeksi muutettu 29.07.2014 08:27)