(toiminnot)

hwechtla-tl: Irc

Kierre.png

Mikä on WikiWiki?
nettipäiväkirja
koko wiki (etsi)
viime muutokset


Internet Relay Chat. "Se ensimmäinen nettichatti". Ja yksi niistä oudoista asioista, joista suomalaiset voivat syyttää itseään (tai ylpeillä).

Teknologia vaikuttaa kummallisin tavoin ihmisten käyttäytymiseen, ja IRC on siitä hyvä esimerkki. Pitkään luulin, että IRC:n töykeä, inhottava ja aloittelijoita masentava kulttuuri on satunnaista tai seuraus siitä, millaiset ihmiset osaavat ja haluavat käyttää IRC:a (+ totuttu kulttuuri ei häviä helposti). Ennen pitkää kuitenkin tulin toiseen tulokseen.

IRC:n verkonlaajuisesti uniikit nickit ja kanavien nimet houkuttelevat suhtautumaan nimiin omistavasti. Nimien suojaaminen vaatii suojauskeinoja, ja keinojen käyttämiseksi täytyy luottaa suojaustehtävän saaneisiin ihmisiin, järjestyksenvalvojiin. IRC:n rakenne siis houkuttelee jakamaan ihmiset kahteen kastiin, valvottuihin ja valvottaviin. Teknologia tukee: kanavilla on operaattoreita, jotka saavat päättää, miten muita kanavien käyttäjiä kohdellaan.

Pitkä initiaatio, luottamuksen saamisen vaikeus ja kanavien hallinnoinnin tekninen haastavuus yhdessä saavat aikaan sen, että ihmiset ovat ylpeitä kanavien ylläpidosta eivätkä oikeastaan viitsi miettiä oikeudenmukaisuus- ja kohteliaisuuskysymyksiä, eivätkä varsinkaan sitä, mitä menettävät käyttäessään valtaa. IRC:ssä on mahdollista muodostaa ystävällisiä ja mukaanottavia yhteisöjä, mutta se vaatii useimmilta itsekuria ja näkemystä: vallankäytöstä pitää pidättäytyä. (Lisää siitä, miksi tämä on ongelma: nettipäiväkirja 20.08.2012)

Riitely ja aloittelijoiden pompottaminen ei tietenkään ole missään objektiivisessa mielessä väärin, eikä epäkohteliaisuus ole ongelma, jos kaikki ymmärtävät, että se kuuluu asiaan. Mutta jos haluaa luoda yhteisön, jossa kaikilla on oikeasti hyvä olla ja johon pystyy liittymään, joutuu olemaan varovainen sen suhteen, miten irkkiä käyttää mediana. Tässä on yksi tapa käyttää irkkiä niin, että kaikilla on hauskaa:

  1. perusta aina uusi kanava, kun haluat puhua ihmisten kanssa.
  2. kutsu haluamasi keskustelukumppanit sinne. (tähän voisi muuten käyttää invitejä, mutta useimmat clientit eivät näytä niitä tarpeeksi selkeästi)
  3. anna +o kaikille. (Tai älä piittaa, vaikka kanava jäisi opittomaksi)

Tässä on toinen tapa:

  1. perusta kanava kuvaavalla nimellä jotain porukkaa varten.
  2. pidä screeniä kanavalla.
  3. laita kanavalle +R itsellesi.
  4. anna kanavalla +o jokaiselle, jonka tunnet tai joka on onnistunut sanomaan 10 repliikkiä olematta hyökkäävä. (käytännössä /op *)

Tässä on kolmas tapa:

  1. perusta kanava kuvaavalla nimellä jotain porukkaa varten.
  2. sovi porukan kanssa kanavan säännöt, ja lisää sääntöihin se, miten niitä päivitetään.
  3. pane topiciin linkki sääntöihin.
  4. pidä kanavalla bottia, joka valvoo sääntöjen noudattamista teknisessä mielessä.
  5. anna kyseiselle botille +o ja +R
  6. älä anna kenellekään muulle +o:ta.
  7. noudata kanavan sääntöjä.

Jos nämä suositukset tuntuvat sinusta natseilta, vertaapa Freenoden vastaaviin: http://freenode.net/channel_guidelines.shtml

Teknisluonteisia ohjeita kanavien hoitamiseen on täällä: http://www.irchelp.org/irchelp/changuide.html Jo dokumentin kirjoitustavasta huomaa, ettei IRC ole ehkä helpoimpia paikkoja. Mutta hei, tunsinko itse asiassa vapauden tuulahduksen?


Aikoinaan olin myös sitä mieltä, että idlaus on pahasta. Kyllä se tavallaan onkin, jos haluaa todellista keskustelua. Jos ei halua, se on loistavaa. :) http://about.psyc.eu/Idle


kommentoi (viimeksi muutettu 18.09.2013 13:05)