(toiminnot)

hwechtla-tl: Haisen liikaa hielle

Kierre.png

Mikä on WikiWiki?
nettipäiväkirja
koko wiki (etsi)
viime muutokset


En käytä hajusteita enkä antiperspirantteja, ja peseydyn kerran parissa-kolmessa päivässä (joskus voi mennä viisi-kuusikin päivää). Vietän aika liikkuvaista elämää eli pyöräilen, juoksen ja kannan lapsia, ja vaikken olekaan kova hikoilemaan, hikeä toki päivän aikana tyypillisesti kertyy. Yleensä siis haisen hielle.

Hien haju ei mielestäni ole lähtökohtaisesti paha. On olemassa sekä hyvänhajuista että pahanhajuista hikeä. Sopiva hienhajun voimakkuus taas riippuu siitä, mihin on tottunut. Enimmäkseni olen sitä mieltä, että jos luonnollinen, tuore hiki ei kelpaa, vika on haistajassa eikä haisijassa. Mutta en tietenkään halua väen vängällä ärsyttää ihmisiä -- edellytän vain, että yhteiskunnassa pystyy elämään täysivaltaisena jäsenenä ilman hajusteita ja antiperspirantteja.

(Kohta ex-) vaimoni sanoi siis, että hänestä hienhajuni on epämiellyttävä. (Jos tarkkoja ollaan, hän käytti sanaa "kuvottava".) Kuulema ihmiset, joiden kanssa hän oli puhunut asiasta, olivat samaa mieltä. Viime aikoina tosin vaimoni mielestä ihmiset ovat hänen kanssaan "samaa mieltä" vaikka sanoisivat mitä...

Ajattelin kuitenkin panna pystyyn gallupin. Siis, jos satut tuntemaan minut henkilökohtaisesti, ole ystävällinen ja kirjoita tähän arviosi hienhajustani.

sapeli: Itse sanoisin että silloin tällöin siihen kiinnittää huomiota, mutta ei ole koskaan häirinnyt. Ja sanon kyllä sitten jos häiritsee. Turhaa mustamaalausta imo väittää mitään muuta, joskin vaimollasi lienee kokemuksia niistä kaikkein hikisimmistäkin hetkistä...

mw: Hiki iholla ei häiritse siinä määrin kuin hiki vaatteissa. Se, ettei peseydy päivittäin, ei välttämättä ole kiistatonta "todistusaineistoa" hajusta. Myös nestetasapaino (ja miksei kaikki muukin, mitä suuhunsa panee?) tuntuu vaikuttavan merkittävästi siihen, miltä tuoksuu. Lihansyöjäystäväni vitsailevat itsekin "meat-sweatista" esim. tuhdin pekoniaamiaisen päätteeksi.

Luulen ongelman piilevän siinä, että ihmiset pelkäävät tuoksujaan. Ainakin minä olen pelännyt, ja pelkään jossain määrin edelleen. (Olkoonkin, että painiharrastuksen parissa tulee kehittäneeksi melko tuhtia hikeä...) Kyse ei nähdäkseni ole siitä, että joku haisee liikaa hielle, vaan että joku ylipäätään kehtaa nyky-yhteiskunnassa haista. Määre "liikaa" on sikäli valheellinen, että orgaaniset tuoksut koetaan itsessään pahaksi.

Osallstuakseni galluppiin: Haiset, muttet liikaa. ;) Ja mielestäni tuolle tasolle meneminen ero-retoriikassa(kaan) ei osoita hyvää makua.

mahnaz: Siitä on aika pitkä aika, kun ollaan viimeksi nähty, mutta en muista, että olisin ikinä kiinnittänyt huomiota siihen, että olisit haissut hielle. Tämä tarkoittanee sitä, että et ole haissut epämiellyttävästi hielle. Henk.koht. olen huomannut, että joidenkin ihmisten hienhaju ärsyttää, joidenkin taas ei. Tästä voisi alkaa halutessaan vetää feromoni- tai MHC-kompleksi -johtopäätelmiä, mutta eipä nyt mennä siihen. ;)

Elakim: Ööh. Hikesi hajun havaitsee halausetäisyydeltä. Vastenmielisenä en osaa sitä pitää.

betulla: Tama keskustelu auttaa varmasti kohottamaan itsetuntoasi:) Viimeksi kun tavattiin ja puhuit jopa asiasta en haistanut mitaan erityista. Kerran olen kiinnittanyt asiaan huomiota kun tulin kaymaan luonasi ja sinulla oli paalla joku iso vaalea t-paita ja aloit kokata minulle kasviruokaa. Ajattelin etta a) et ollut pessyt tata paitaasi aikoihin b) olit innostunut minun tapaamisesta c) olet tietokonenortti ja olit ehka valvonut lapi yon silla vasymys lisaa hieneritysta. Uskon myos etta ruokavaliolla voi olla vaikutusta, etenkin sipulin kaytolla.

atehwa: Jep, on itse asiassa hauskaa kuulla tällaisia arvioita itsestään. Tästä saisi yhden hyvän kysymyksen ystäväkirjaan, jollaisen haluaisin.

Inari: Ensimmäistä kertaa tavatessamme haisit selvästi hieltä. Muistan ajatelleeni, että harrastat varmaan jotain urheilulajia ja tulet juuri treeneistä. Toisella kerralla mainitsitkin itse yleisen keskustelun lomassa, ettet käytä deodorantteja tms. En sen kummemmin ihmetellyt: hajusteettomuus sopi hyvin muiden siihen mennessä sinusta kuulemieni asioiden (kasvissyönti, alkoholittomuus) joukkoon.

Jos kriteerinä on aistihavainnon miellyttävyys, en ole missään vaiheessa pitänyt hienhajuasi häiritsevänä. Toki kiinnitin huomiota siihen, että hajusi poikkeaa normista - tuskin olisin vaivautunut keksimään selityksiä täysin neutraaleista asioista. Kuten mw sanoi, outoa on jo se, että joku ylipäänsä haisee hieltä. Eipä tuohon kuitenkaan ole jaksanut kiinnittää huomiota.

kategoria: elämäntavat


Pauso-Utmelo: ää tämä kirvoittaa runosuoneni ja hikirauhaseni laulantaan! Haisen haisen haisen.... MINÄ HAISEN!! - PAHALLLEEEEEEEEEEE AAAAAAAAAAAAAAAA TSAVENGIAAAAA FOLALIKKILAAAAAA Supermieeeeeesss teräsmieess haiseee hajultaaa!!! Ala la la !

Titti tidi di di titti tiidi x2 titti tiidi ti-ditti tiidi x2

KIIITOS HAISEVAT YSTAVANI! OLEN HOMO! myöskin. Olenhan kaikkea muutakin jännää kuin haisen.

pallihiki: et sää kyllä mun mielestä oo haissu kovin paljoa.. ehkä vähän pallihielle joskus mutta meistä jokainen haisee joskus

Könspäles: Homelsio, palevsio. Soispeilseisejoinen

atehwa: Hmm, kiitos näistä osallistumisista.


kommentoi (viimeksi muutettu 15.10.2010 14:07)