Selitä tässä, mitä Äänne (foneemi) on abstraktio,
jota ei esiinny konkreettisessa kielenkäytössä. Foonit eli foneemin
ilmenemät puheessa eivät ole koskaan täsmälleen samanlaisia. Foneemin
määrittelee täydellisesti sääntö, joka kertoo, mitkä foonit siihen
kuuluvat. Foneemin tyypillisiä ääntymistapoja erilaisissa ympäristöissä
(esimerkiksi tavun alussa / lopussa) sanotaan allofoneiksi.
Miksi tämä alustus? Koska yleensä äänne esitellään ''prototyypin'', ei ''määritelmän'' kautta. Äänteen prototyyppi on jokin sellainen fooni, joka on kyseisen äänteen "tyypillinen" ilmentymä. Tällainen prototyyppi kuitenkin ohittaa tiedon siitä, millaista vaihtelua kyseinen äänne sallii ja miten vaihtelu riippuu äänteen ympäristöstä. Tämä on olennainen ero, sillä vaikka äänteen prototyyppi voi olla (sopimuksen perusteella) eri kielissä sama -- esimerkiksi sama fooni voi kelvata useamman kielen s-äänteen prototyypiksi -- niin äänteen täysi määritelmä, johon kuuluu äänteen vaihtelualue ja siihen liittyvät säännöt, ei ole koskaan kahdessa kielessä tismalleen samanlainen.
Äännevaihtelualueiden kieliriippuvuudesta seuraa, että kun
mietitään kielten välillä, mitkä äänteet ovat keskenään samat ja mitkä
eivät, äänteiden samuus tarkoittaa. vastaavuus
riippuu niiden prototyyppien valinnasta. Äännekirjoitus, kuten
IPA-järjestelmä, tuo asiaan sellaisen avun, että se erottelee foonit
tarkemmin eli IPA-kirjoituksen foneemien vaihtelualue on pienempi kuin
esimerkiksi suomen r-äänteen (eli suomen r-äännettä vastaa IPAssa
useampi merkki). Äännekirjoituksessakin äänteet on määritelty
prototyyppien kautta, ja koska niillä ei ole taustanaan oikeaa kieltä,
niiden täysi määritelmä on vielä avonaisempi kuin todellisten kielten
kirjaimia vastaavien äänteiden.
[...]