Lehdistötiedote 2.3.2006

Julkaisuvapaa heti

KIISTELTY GENEETIKKO AUBREY DE GREY SUOMEEN

Helsingin Sanomien tiedesivuilla 28.2. esitelty geneetikko Aubrey de Grey tulee Suomeen 17.-19.8. järjestettävään kansainväliseen TransVision2006-konferenssiin. De Grey pitää yhden konferenssin pääluennoista aiheenaan vanhenemisen hidastaminen ja estäminen.

Aubrey de Grey on kansainvälisesti tunnettu ja arvostettu Cambridgen yliopiston geneetikko, joka on viime vuosina herättänyt laajaa huomiota ja kiistelyä esittämällä mm. että ensimmäinen tuhatvuotiaaksi elävä ihminen on syntynyt ehkä jo vuonna 1945. Hän on koonnut listan seitsemästä solutason ilmiöstä, jotka korjaamalla vanheneminen voitaisiin hänen mukaansa kokonaan estää. Kaikki tutkijat eivät jaa hänen näkemyksiään, mutta kukaan ei myöskään ole onnistunut kumoamaan niiden tieteellistä perustaa, huolimatta siitä että puolueettomat tahot ovat viime aikoina kiistelyn yltyessä jopa luvanneet suurehkoja rahapalkintoja de Greyn näkemysten perinpohjaisesta kumoamisesta.

TransVision on World Transhumanist Associationin vuosittainen kansainvälinen konferenssi, joka järjestetään tänä vuonna ensimmäistä kertaa Suomessa Helsingin yliopistolla teemanaan "Emerging Technologies of Human Enhancement". Puhujiksi saapuu useiden tieteenalojen kansainvälisiä huippuja, de Greyn lisäksi mm. Oxfordin yliopiston Future of Humanity -instituutin johtaja Nick Bostrom, sekä arvostetun NBIC-raportin toinen pääarkkitehti William Sims Bainbridge Yhdysvaltain kansallisesta tiedesäätiöstä (National Science Foundation).

 

Lisätietoja:

Aubrey de Grey: http://www.sens.org/
TransVision06-konferenssi: http://www.transhumanismi.org/tv06/

Jani Moliis
World Transhumanist Associationin hallituksen jäsen
Suomen Transhumanistiliiton puheenjohtaja
http://www.transhumanismi.org/
puh. 040-5862024