Varkaiden Neuvosto

Raha

  • Aloitusraha 150gp
  • Pelaajahahmot saavat käteisenä 1/10 kaikesta kirjoissa annetusta rahamäärästä. Loput 9/10 on "näennäinen potti", jota pelaajat voivat käyttää pelisessioiden välissä hankkiakseen hahmoilleen uusia varusteita. Tarinallisesti näitä varusteita ei osteta, vaan hahmo voi esim. varastaa, löytää tai saada uuden varusteen jostain pelien välissä. Cheliaxissa kaikesta selviää kun on tarpeeksi käteistä joten käteinen tekisi elämästä aivan liian helppoa.
  • Cheliax on todella lainkuuliainen yhteiskunta, vaikka lait ovatkin Asmodeuksen sanelemat. Mikä tahansa epäilyttävä toiminta saattaa hälyyttää Inkvisition tai Helvetinritarit hahmon perään, joten ruumiilta ryövätyn tavaran jatkuva myyminen on erittäin hyvä tapa päätyä tuomioistuimen eteen ja tyrmään.

Maine

  • Cheliax on yhteiskunta, joka on aina elänyt elämää suurempien sankartarinoiden ympäröimänä. Kun hahmot tekevät jotain upeaa ja kertomisen arvoista, he saavat mainetta. Maineella on käytännön merkitystä siinä, kuinka cheliaxlaiset suhtautuvat hahmoon. Suuria urotöitä tehnyt haavoittunut sankari kutsutaan ilomielin lepäämään köyhänkin perheen taloon.
  • Maine on numeroarvo, jonka noususta pelaajat saavat infoa, mutta jonka tarkka arvo on vain pelinjohtajalla ylhäällä. Pelaajat saavat hahmon/hahmojen senhetkisestä maineesta tietoa sanallisessa muodossa onnistumalla Diplomacy(Gather Information) -heitossa.

Esineet

  • Sunrod maksaa 1gp:n, mutta kestää vain 3 tuntia.
  • Everburning Torchia ei ole olemassa.

Featit

  • Improved Bull Rush ei vaadi Power Attackia prequestina
  • Improved Disarm ei vaadi Combat Expertiseä prequestina, mutta vaatii vähintään BAB +1:n
  • Improved Feint ei vaadi Combat Expertiseä prequestina, mutta vaatii vähntään BAB +1:n
  • Improved Grapple ei vaadi Improved Unarmed Strikeä prequestina, mutta vaatii vähintään BAB +1:n
  • Improved Overrun ei vaadi Power Attackia prequestina
  • Improved Trip ei vaadi Combat Expertiseä prequestina, mutta vaatii vähintään BAB +1:n
  • Improved Sunder toimii kuten core bookissa.
  • Greater -versiot Combat Maneuver feateista vaativat toimivat kuten core bookissa (eli esim. Greater Feint vaatii Combat Expertisen).

Taikuus

  • Continual Flamea ei ole, Permanency on lv 7 loitsu.
  • Orisoneja/Cantrippeja X+1/day, missä X on classin 1 levelin loitsujen määrä käytännössä (eli jos hahmolla on bonus spellejä, ne lasketaan tähän määrään)
  • Loitsut Stabilize/Bleed korvataan loitsuilla Cure/Cause Minor Wounds.

Kokemus

  • Kokemusta ei jaeta, hahmot nousevat tasolla kun pelinjohtaja niin ilmoittaa. Tasonnousut yritetään ajoittaa kohtiin, jossa hahmoilla on hieman luppoaikaa. Periaate pätee ainakin kampanjan alkupuolella. Loppupuolesta on paha sanoa onko tuo mahdollista, koska kirjoja ei ole vielä julkaistu.
  • Kampanjan aikana hahmot tulevat nousemaan n. tasolle 12-13, joka kannattaa miettiä hahmoa suunnitellessa

Hahmonluontisäännöt:

  • 1. levelin hahmot, Pathfinder Core rulebookin sääntöjen mukaan. (poikkeukset alla)
  • 4 pelaajaa jotka voivat sitoutua n. joka toinen viikko pelattavaan peliin.
  • Rodut: Ihminen, puolihaltia, maahinen, puolituinen, puoliörkki, pirunsiittämä. Frankly, kääpiöillä ja haltioilla on liian helppoa.
  • Ei Neutral Evil, Chaotic Evil -hahmoja. Lawful Goodilla voi olla ongelmia.
  • Pirunsiittämät käyttävät chelixialaisen verenperintönsä takia "Devil Spawn" -stattivarianttia. Stat Modifiers: +2 con, +2 wis, -2 cha. Muut racial traitit kuten SRD:ssä, mutta Resistance (Cold) ja Resistance (Electricity) poistetaan.
  • Hahmoluokista vain barbaari ja paladin ovat kiellettyjä 1. levelillä. Hahmo voi ottaa tasoja näissä myöhemmillä tasoilla niin halutessaan.
  • Noitien verilinjoista Abyssal, Fae ja Celestial eivät ole sallittuja. Infernaalinen on tyypillisin noitien verilinja Cheliaxissa, ja ainoa jota pirunsiittämät noidat voivat ottaa.
  • Velhot ovat tyypillisimmin Conjurereita, kaikki velhon erikoistumiset ovat kuitenkin mahdollisia.
  • Pelaajahahmopapit eivät mielellään seuraavien jumalien pappeja: Cayden Cailean, Gorum, Lamashtu, Rovagug, Asmodeus. Cheliaxen valtionuskonto on Asmodeus.
  • Cheliaxessa puhutaan kolmea kieltä - cheliaxia (paikallinen kieli, tavallisen kansan kieli), taldania (kauppakieli, jota puhutaan ulkomaalaisten kanssa ja hienojen herrojen kesken) ja infernaalia (joka on kirkon kieli) - hahmot tästä monikielisyydestä johtuen vaihtavat kielistään kohdan "common" cheliaxiksi ja saavat yhden ylimääräisen aloituskielen. Taldan ja infernaali lisätään kaikille hahmoille mahdollisiksi aloituskieliksi.
  • Hahmot luodaan Purchase -menetelmällä, käyttäen Standard Fantasy (15 pts) -kampanjatyyppiä.
  • Maksimistatti aloituksessa rotumuunnosten jälkeen 17, minimi 7. Dump Statteja ei mielellään harrasteta - Jos hahmo ottaa jonkin huonon statin, se on jotain joka oikeasti haittaa hahmon toimintaa, ei jotain, jolla ei ole ko. hahmoluokan hahmolle jotain haittaa. Hahmoja pitäisi miettiä sen verran yhdessä, että hahmojen vahvuudet ja heikkoudet olisivat uniikkeja ja pelaajille tulisi siten tunne, että heidän hahmonsa ovat jotenkin ainutlaatuisia.
  • 1. levelillä maksimihiparit, siitä eteenpäin kuin hiparinopasta olisi tullut keskiarvotulos, pyöristettynä ylöspäin (eli 1d6:lla 4, 1d8:lla 5, 1d10:llä 6, 1d12:lla 7)
  • Pelaajahahmoilla ei item crafting featteja
    • Scribe Scrollin sijaan velhot saavat aloituksessa Spell Focus (vapaavalintainen)
  • Jokaisella hahmolla on kolme aloitustraittia
    • Yksi Campaign Trait (Player's Guidesta, tai tämän sivun lopusta)
    • Yksi trait, joka antaa +1 yhteen knowledge -kykyyn ja tekee tästä kyvystä hahmon Class Skillin pysyvästi. Traitin nimi riippuu valitusta knowledgesta ja se pitää perustella jotenkin.
    • Yksi muu trait (Traitit)

Ylimääräisiä Campaign Traitteja

  • löydetty paizon forumeilta, sopivat hyvin kampanjaan
  • Faithful to the Last
    Although most have lost their faith, you know that Aroden did not abandon his own. So you remain patiently awaiting his return. Against that fateful day you keep the faith by following his tenants devotedly. You secretly visit the sacred shrines that dot Westcrown to keep them clean, and have even helped a few other Faithful repair damage done to the Sanqatada Cinqarda by the thralls of Asmodeus. Many think that your devotion to the Dead God is sad, some think worse; but you are convinced that the Last of the First will return in glory. Perhaps he will not return in your lifetime, but in the moment he is most needed he will not forsake his people. Your dogged faith bolsters your will; you gain a +2 to Will saves triggered by evil outsiders.
  • Enemy of the Rack
    You have learned to despise the Order of the Rack. Although you had always found comfort in the knowledge that the Orders were there to ensure that justice prevailed, you think the Order of the Rack has become way too zealous in their efforts. It might have been something that happened to a friend or a relative or to you, personally. Instead, you might have witnessed something done to a stranger that changed your mind. Or perhaps you’ve recently starting seeing the world with new and more compassionate eyes. Whatever the case, you’ve decided they need to be reigned in before the very order that they are defending is destroyed in an endless circle of violence. But you also know that blood does not wash away blood. You gain a +4 trait bonus to Diplomacy or Bluff when dealing with the Order of the Rack.

Periaatteita

  • Seikkailuja on muokattu niin, että aina ei ole terveellistä rynnätä taistelemaan jokaisen vastaantulevan hirviön kanssa. Pakeneminen ei ole pelkuruutta, jos vaihtoehto on kuolema. Cheliax on maa, jossa varjoissa liikkuu outoja petoja ja jossa jokainen tuntee vähintään jonkun, joka on "vain kadonnut". Erinäiset knowledge-skillit auttavat vastuksen kovuuden arvioinnissa ja niitä suositellaan tämän takia ryhmälle.
  • Aika monia vastustajia on muokattu sääntökirjaversiosta poikkeaviksi, eritoten niitä jotka normaalisti kuuluvat kategoriaan "no tällä on paljon hipareita, kova ac ja sitten tää lyö, mutta ei tässä oikein mitään muuta erikoista ole". Pelaajan ei siis tule järkyttyä jos jätin iskut pamauttavat häntä metrin verran taaksepäin.
  • Pelaajahahmot ja kaikki muut maailman hahmot käsitellään erilaisen linssin läpi - Pelaajahahmot ovat ainoita, jotka noudattavat sankarimaista hahmonkehitystä, jolla on jotain tekemistä tasojen ja hahmoluokkien kanssa. Eli jos vastustaja tekee Sneak Attackin, ei kannata alkaa laskemaan, että onko sillä nyt kuinka monta rogue leveliä ja mitä muuta se tarkoittaa sen kyvyistä. Tavallisilta kaupunkilaisilta voidaan olettaa kyvykkyyttä, joka vastaa jotain Core Bookin Commoner/Expert lv1 -hahmoa.
  • Sääntöpuhe jätettäköön suurimmaksi osaksi pelikertojen ulkopuolelle. Ongelmatilanteissa pelinjohtajan sana on laki, ja pelikerran jälkeen näistä voi valittaa ja jos virhe on tullut, seuraavalla kerralla tehdään sääntöjen mukaan. Pelaajan vastuulla on pitää kirjaa hahmoon kohdistuvista efekteistä ja mitä hänen kaikki hienot erikoiskykynsä tekevät. Pelinjohtaja pitää huolen samoista asioista vastustajien puolella. Chargen tehtyään ei tarvitse mainita erikseen, että AC on kahta pienempi seuraavan vuoron, pitää vaan huolen, että kun PJ kysyy "osuuko 37?" vastaa "kyllä" ja hymyilee.
  • Pelikieli on suomi. Tämä tarkoittaa, että jos puhutaan pelimaailmassa olevista asioista, puhutaan suomea. Puhutaan pirunsiittämistä ja velhoista ja ruostehirviöistä. Ja kun pyydetään parannusta, ei pyydetä cure light woundsia vaan pyydetään sitä parannusta. Pelimaailmassa olemattomista asioista voi puhua englanniksi. Voidaan puhua hipareista tai forttiseiveistä, voidaan ihmetellä mikä DC tässä nyt oikein on. Mutta jos pitää taikoa tulipallo, niin ei taiota fireballia. Tulipallo kyllä voi sitten tehdä fire damagea niin paljon kuin se haluaakaan.
  • Pitkälti samoja asioita kuin tässä, käsittelen blogientryssäni aiheesta

Mekanismin wiki pyörii PmWikin päällä ulkoasunaan UnStrapped