Toiminnot
Sivusto
Perjantai, 2.8.1996
Shan ja Martha jättivät Readyn Keltaisen kaktuksen luo, missä hänen autonsa oli. Emme huolestu sen enempää seinän ontosta kohdasta. Jutustamme vähän Baughmanin kanssa, hän tunsi kadonneet paikalliset mutta ei hyvin. Hänen vaimonsa Malory on apassi. Hänkin juttelee meille.
Readyn samanikäiset sukulaispojat (Thomas, Jeremy) ovat leikkineet Pacon ja Lucan kanssa. Kysyy paimenkoirasta Blackista. Pojat tykkäsivät koirasta ja olivat huolissaan ja peloissaan, kun koira ja lampaita alkoi kadota. Begayn vanhemmat olivat kuulemma raivona. Talon takana on kallio ja siellä on luolia, olivat leikkineet siellä. Arizonassa on kuivia joenuomia, ovat leikkineet niissäkin.
Aamulla lähdemme Keltaiseen kaktukseen aamupalalle. Martha ja Shan tapaavat Readyn ja juttelevat hiljaa epäillyistä.
Kersantti Santiago Garcian arvion mukaan kengänkoko on 45, maasto- tai armeijakenkä, syvempi painauma. Iso mies? No niitä on vähän liikaa täällä että voisi tarkentaa.
Ready kertoo sukulaispoikien kertomista jutuista.
Minkä takia lammasnappauksista on siirrytty ihmisnappauksiin? Onko jossain olosuhteissa ollut muutoksia? Sää on ollut tyypillinen.
Milloin turistien autot oli löydetty? Tunnetut tapaukset olivat kadonneet yöllä. Turisteista on hankala sanoa.
Begayn päiväkirjasta ei löydy tietoa, että muilta rancheilta olisi kadonnut lampaita.
Ready haluaa tarkastaa kabinetin. Siellä oli metsästystrofee ja joku tylsä maisemataulu. No, okei… Martha pyytää pääsyä kabinettiin. Baarimikko ihmettelee pikkuisen mutta päästää meidät sinne ja sanoo että varatkaa aika seuraavalla kerralla. Ready penkoo paikkoja. Shan ihmettelee Readyn toimia. Martha ihmettelee, mitä Ready etsii, ja etsii itsekin. Toteaa, että tämä on hyvä paikka pitää kokouksia. Hyvin äänieristetty. Siellä on ikkuna ja sillä ei ole väliä.
Menemme San Carlosin poliisiasemalle tapaamaan seriffi Coloradosia. Ready vaihtaa kuulumiset vanhan sihteerin kanssa.
Kerromme kadonneista lampaista, saattavat liittyä juttuun. Colorados voi panna jonkun avustajan selvittämään, onko muilta rancheilta kadonnut.
Martha kysyy, onko kukaan paikallinen käyttäytynyt oudosti. Ei sen oudommin kuin normaalistikaan. Shan epäilee, että nappaaja voisi olla joku erakko. No, kyllähän niitä vuorilla asuu…
Shan miettii, että jos lampaat ovat vielä elossa, niin niiden pitää syödä ja ne voisi paikantaa vertaamalla olemassaolevia rancheja. Jos jostain löytyy pieni läntti lampaita, jota ei ole merkitty karttaan, niin jotain on löydetty. Reservaatin helikopteri on käytettävissä.
Lentoajat ja tiepartiointi pitää kysyä Garrettilta. Kadonneiden pituudet ja painot pitäisi saada jostain.
Haemme Jorgelta luvat valvontakameranauhan lähettämiseen tutkimuksiin.
Jorge on huolestunut ja kysyy vähän ympäripyöreästi kuinka tutkimukset etenevät. Hän on huolestunut, koska hänen tyttärensä hoitaa nyt yövuoroa. Shan suosittelee panemaan kaksi ihmistä yövuoroon ja suuntaamaan kameran oikein.
Ready juttelee vähän enemmän. Jorge vaikuttaa tosi huolestuneelta ja varmaan tekeekin sen mitä Shan ehdotti. Puheiden mukaan ihmiset pelkäävät lähinnä sarjamurhaajaa, jotain hullua. Kirouksia?
Haemme nauhan huoltoasemalta. Annabelle antaa sen. Ready kaivaa Hernandezin puhelinnumeron puhelinluettelosta.
Martha soitaa Garrettille ja pyytää tietoja. Missä poliisipartiot ovat olleet katoamispäivinä? Tiedot tulevat tänään. Onko alueen yli lentänyt ketään? Alueella työskentelee yksi ilmakuvaaja.
Menemme ranchille. Paikannamme polun tilan takaa. Menemme John Ropen luo. Martha ja Shan jäävät autolle ja Ready menee kysymään lampaista. Niitä on kuulemma nyt sama määrä kuin silloin kun hän alkoi hoitamaan niitä.
Täällä liikkuu retkeilijöitä joskus. Hän ei ole nähnyt polulla vieraita renkaanjälkiä. Vuorilla asuu kuulemma erakoita, mutta ne ovat ihan mukavia tyyppejä. Ready kommentoi, että ihan fiksuja kun asuvat yksin. Rope toteaa, että minäkin asun yksin. VINK
Hän sanoo jotenkin varovaisesti ja vihjaillen, että jos tässä tulee esille jotain tosi kummallista (kirouksia?), tule vain juttelemaan hänelle.
Menemme lentokentälle.
Marthalle tulee puhelu. Garrett kertoo, että ilmakuvaaja ei ollut kuvannut, mutta lensi alueella 5.8. Oli kyllä pannut merkille, että joku uusi rakentelu jossain… Menee tosi pitkään ja sitten Garrett palaa ja kertoo, että alue oli suht lähellä Begayn perheen tilaa.
Kuvaaja oli Darren Boyd, firmasta Big Owl Aerial Services.
Shan soittaa Darrenille. Darren antaa tarkat koordinaatit ja kertoo, että ei ollut huomannut sitä heinäkuun lopussa, kun oli viimeksi lentänyt.
Lähdemme lentoon. Lennämme suunnilleen tien 70 yllä, siksakkia pohjoispuolelta eteläpuolelle, ja vilkuilemme alas, etsien outouksia. Begayn ranch on iso. Sen vieressä, reservaatin ulkopuolella kuitenkin, on myllätty maata. Vähän outoa, mutta sen voi tutkia myöhemmin.
Kun tulemme valkoisen rakennelman kohdalle, Martha huomaa useampia myllättyjä maaplänttejä muutaman sadan metrin päässä toisistaan. Ready bongaa myllätyillä maa-alueilla paljon korppikotkia.
Siellä ei ole autoa, ei kaivuria, ei tietä. Readya epäilyttää niin paljon, että hän haluaa heti maahan kuvaamaan. No, Shan laskeutuu pieneen notkelmaan, joka ei ihan suoraan näy valkoiselle hökkelille.
Shan jää helikopteriin. Martha ottaa radiopuhelimen ja lähtee juoksevan Readyn perään.
Maata ei ole kasattu yhteen pinoon vaan pieniksi läjiksi. Korppikotkat häiriintyvät hieman. He eivät nää rakennusta! Matalassa kuopassa on yksi haudattuna ollut lampaan raato.
Martha tutkii lampaan pintapuolisesti. Kuollut luultavasti 2–3 viikkoa sitten. Sitä on syöty vain vähän, eli se on luultavasti haudattu tai kaivettu esiin hiljattain.
Kuopan ympärillä on korppikotkien ja kojootin jälkiä. Kojootteja on ollut vain yksi. Kojootti on tehnyt jotain todella outoa. Ei ole ilmeisesti syönyt lammasta. Kuoppa on selvästi kojootin kaivama. Lammas on ollut kuopattuna ja ilmeisesti kojootti on kaivanut sen esiin.
Laskimme 12 myllättyä aluetta.
Martha soittaa Garrettille. Hän kertoo, että on löytynyt kuollut lammas kuopasta ja kuoppia on enemmänkin. Sieltä liikenee kuusi poliisia ja yksi tekninen tutkija. Tuovat pienen kaivurin ja lapioita.
Shan lentää taas ylös ja etsii valkoisen kohdan. Se on vähän alle kilometrin päässä Marthasta ja Readystä. Shan laskeutuu lähelle valkoista aluetta niin, ettei sotke minkään myllätyn kuopan jälkiä. Sammuttaa helikopterin.
Shan huomaa myös maassa kojootin jälkiä, menevät valkoista aluetta päin. Kuopan ympärillä on myös hirveästi maata. Kojootti näyttää kaivelleen sitäkin. Valkoinen alue on levy. Se on auton katto! Vaikuttaa henkilöautolta.
Shan ei osaa sanoa, kuinka vastikään paikka on myllätty. Martha tulee myös paikalle tutkimaan. Ilmeisesti joku superkojootti on hoitanut kaikki kuopat auki tässä toissapäivänä.
Ready lähtee tutkimaan muita kuoppia! Hänkin näkee kojootin jäljet. Tuntuvat menevän kuopalta kuopalle.
Martha soittaa uudestaan Garrettille ja kertoo, että on löytynyt henkilöauton katto.
Ensimmäinen satsi poliiseja tulee. He ajavat suoraan kojootinjälkien päälle… Ready ei saa heitä pysähtymään, mutta Martha saa. Poliisipomo Ray Harlington, tekninen tutkija Tennessee Appelbaum.
Shan ja rivipoliisit lähtevät eristämään aluetta. Appelbaum arvioi työmäärää ja toteaa, että tähän tarvitsisi vähintäänkin toisen tiimin.
Martha ja Appelbaum puhuvat taas Garrettille. Hän rupeaa etsimään lisää porukkaa lähetettäväksi. Ei ole tarpeeksi. Reservaatin vapaaehtoiset voisivat auttaa. Soitetaan Coloradosille. Puhelimesta kuuluu hiljaista miettimistä. Joo, hänellä on vapaaehtoisia.
Martha organisoi työn kuopilla. Poliisit eivät osaa oikein välittää kojootinjäljistä, mokomat. Lampaat kärrätään kylmäautossa Phoenixiin. Pari jätetään paikanpäälle tutkittavaksi.
Kaivinkone kaivaa autoa esiin.
Martha seisoo auton vieressä, kun häntä kohti juoksee poliisi tosi lujaa. Löysivät isomman kuopan. Siellä oli ihmisten ruumiita. Siellä vahtii poliisi, että kukaan ei lähesty.
Shan lähtee lentämään Readyn kanssa ja tarkistaa kuoppa-alueen. He lentävät Begayn ranchin viereen. Kuoppamäärä nousee yli 20:een.
Martha ottaa yhteyttä Shaniin. Shaninkin kannattaisi tulla paikalle. Hän kääntää helikopterin sinne.
Kuopalla on polisi istumassa kuopan vieressä hieman järkyttyneenä, ei katso kuoppaan. Kuoppa on laajempi, hieman syvempi. Siellä on ulkoisten merkkien perusteella Begayn perhe. Eivät ole yltiösiistissä rivissä tai epämääräisessä läjässä, pantu vain kivasti kuoppaan. Iho on ihan lytyssä, kuivunut, valkoinen. Näyttävät kutistuneilta. Vaatteita on revitty vähän mutta ei mitenkään erityisesti. Ruumiissa on kuin sukkapuikon tekemiä reikiä. Kuin imetty tyhjiin. Naisesta ja toisesta pojasta puuttuu isoja paloja, kuin heitä olisi syöty. Miehen koko rinta on selvästi vedetty auki, siinä on iso railo.
Appelbaum menee tutkimaan. Myös nainen on vedetty torsosta auki. Samoin pojat.
Shan ja Ready tulevat paikalle. Ready perääntyy heti..
Appelbaum kertoo, ettei ole nähnyt mitään tällaista aiemmin.
(Shania ei järkytä liikaa.)
(Marthaa järkyttää.)
(Readyä järkyttää myös, mutta hän kuitenkin perääntyi.)
Appelbaum jatkaa, että ruumiista on selvästi valutettu veri. Mutta ne on myöhemmin pesty, koska verijälkiä ei ole. Ruumiissa olevia reikiä on voitu käyttää veren imemiseen, mutta kaikkea verta nyt ei varmaan voi niiden kautta imeä. Ehkä jollain koneella.
Ready menee auttamaan alueenrajaajia.
Shan katsoo vielä ruumiita. Hän ja Appelbaum toteavat, että kyllä näiltä ainakin keuhkot puuttuvat.
Mennään takaisin valkoiselle autolle. Se on valkoinen Ford, jonka kaikki ikkunat ovat ehjiä ja kiinni. Sen sisällä on yksi ihminen. Sekin on eristetty niin, etteivät ihan kaikki mene katsomaan ja tutkimaan.
Martha menee avaamaan auton oven. HAJU ON HIRVEÄ. Shan käskee Marthaa panemaan oven kiinni.
Appelbaum hakee naamarin ja välineitä ja menee tutkimaan. Ruumis on ollut siellä varmaankin kuukauden kypsymässä. Sillä on samanlainen viilto rinnassa ja pistojälkiä.
Appelbaum lähtee hinaamaan ruumista ulos autosta. Näyttää pysyvän sentään yhtenä kappaleena. Ruumiissa on toukkia ja se on aivan kauhea. Hän dumppaa raadon ruumissäkin päälle. Appelbaum menee auton sisään ja kiroilee hanskalokeron kohdalla.
Lompakosta löytyy ID. Houston PD, Kenneth Braverman, eli poliisi.
Appelbaum tulee tutkimaan ruumista. Samanlaisia pistojälkiä, esim. reisivaltimossa. Veret imetty. Sitä on myös syöty, purtu.
(Nyt Shaniakin järkyttää.)
Ready juttelee vapaaehtoisten kanssa. Siellä on joitakin tuttuja ja Readyn lapsuudenystävä Johnny. Johnny kysyy, että onko kaikki hyvin. Ready pyytää, josko hän saisi tulla yöksi. Johnny on huolestunut.
Kello on puoli neljä.
Martha tutkii autoa. Takakontissa on vararengas. Varustautunut vähän kaikkeen, mutta ei ruokaa tai matkalippuja. Auton sisätilassa on poliisin virka-ase, tipahtanut pelkääjän penkin alle. Ruumiilla on asevaljaat. Lompakossa ei ole muita kuitteja kuin tietullikuitteja, Texasista, New Mexicosta ja yksi Arizonasta. Viimeisin kuitti on 5.6. Koiran katoamispäivä on sen jälkeen.
Auto ei näytä olleen onnettommuudessa, mutta siihen on tullut vaurioita hautaamisesta ja ylöskaivamisesta.
Martha soittaa Hobbsonille ja kertoo houstonilaisesta poliisista. Ja saman tien koko muustakin jutusta. Gutierres, hyvä patologi Phoenixissa, aikoo tutkia tapausta.
Sitten Martha soittaa Houstoniin. Pitkän yhdistelyn jälkeen hän puhuu Daniel O’Sullivanille. Daniel kertoo, että Braverman on kadonnut ja etsintäkuulutettu. Braverman oli Teksasissa pääepäiltynä prostituoitujen sarjamurhasta. Useita prostituoituja hävisi toukokuussa, ruumiita löytyi hylätyistä taloista ja viemäreistä. Ne oli imetty tyhjiin verestä, pistoreikiä, osittain syötyjä, sydän, keuhkot ja maksa kadonneet. Koko torso revitty auki. Veritahroja löytyi jonkin verran, mutta hyvin vähän. Braverman on myös epäiltynä lastensa surmaamisesta. Lapsilla oli sama kohtalo. Lisäksi kadonneeksi epäiltynä on hänen vaimonsa Elaine. Oletus on, että Braveman oli napannut vaimonsa. Elaine ehkä toimi panttivankina, jos olisi sattunut tulemaan uhkaava tilanne. Ruumiita löytyi yksitoista. Auto on rekisteröity Bravermanille. Braverman on nähty viimeksi ennen kesäkuun puoltaväliä Houstonissa.
Houston tarvitsee kaikki tiedot tapauksestamme, mutta tietoja ei voi tietenkään antaa nyt heti, koska salassapito lienee aika tärkeää. Saavat kysyä Hobbsonilta.
Päätämme, että lähetetään kaikki lampaatkin Phoenixiin. Nekin oli avattu rintakehästä.
Harlington ilmoittaa, että Shanin osoittamat 26 kuoppaa on löydetty. Vain isossa oli ihmisiä, muissa oli yksi (1) lammas per kuoppa. Tielle pannaan vahti myös.
Ready on jossain. Shan soittaa hänelle, ja Ready kertoo, että meni kaverinsa luo. Kertoo osoitteen. Huomenna Keltaisessa kaktuksessa klo 7.30.
Soitetaan reservaatin helikopterin huoltajille, sieltä tulee joku hakemaan sen.
Kello lähestyy kuutta.
Mennään Baughmanille. Haju ei lähde ihan perussuihkulla… Clyde tuo meille aika järeää teollisuustavaraa toista suihkua varten. Hän on hieman tottunut tällaisiin juttuihin. Haluaa säästää Maloryn niiltä…
Oliko Braverman tappanut myös eläimiä?
Mekanismin wiki pyörii PmWikin päällä ulkoasunaan UnStrapped