Maailma

Ihmiskunnan tie tähtiin on ollut vaivalloinen ja pitkä. Ensimmäisten hapuilevien avaruusmatkojen jälkeen seurasi vuosikymmeniä kestänyt aika jolloin ihmiskunta ei matkannut oman planeettansa kiertorataa pidemmälle. Lopulta yhä heikkenevä tilanne maassa ajoi ihmiskunnan uudelleen avaruuteen.

Uuden teknologian keksimisen myötä lähimmät tähdet vihdoin saavutettiin ja kolonisoitiin. (Vuonna 2087 asutettiin ensimmäinen Terra-luokan planeetta Weyland-Yutani) Avaruus tuntui tarjoavan ratkaisun ihmiskunnan ongelmiin. Tilaa, raaka-aineita ja uudenlaisia mahdollisuuksia avautui lähes jatkuvasti. Kuten aina ihmiskunnan historiassa, tätä ei kestänyt pitkään. Pian hallitukset ja yhtiöt alkoivat kilpailemaan, yhä kiihtyvällä tahdilla, avaruuden rikkauksista. Maan kolme mahtitekijää USA, Kiina ja EL (Euroopan Liitto) alkoivat suuren kilpajuoksun avaruuden valloitta-misessa. Ne kuitenkin hävisivät juoksunsa sisäisille vihollisille, yhtiöille. Markkinavoimat kulkeutuivat avaruuteen salakavalasti sponsori-sopimusten, avustusten ja teknolo-gian kehittämisen siivellä. Ennen pitkää kokonaisia maailmoja oli valloitettu yhtiöiden nimissä. (Weyland-Yutani, Micros jne.)

Tilanne oli muuttunut. Avaruusmatkailu vaati suuria määriä rahaa, mutta tuotti samalla myös valtavia voittoja. Yhtiöistä tuli entistä enemmän valtioiden kaltaisia poliittisia toimijoita jotka kävivät sotaa omien etujensa nimissä. Yhtiöiden armeijat muodostuivat vastaamaan varusteiltaan sekä koulutuksel-taan hallitusten joukkoja ja jopa ylittämään ne. Avaruudesta alkoi muodostua yhä suuremmissa määrin eräänlainen villi länsi, jossa vahvemman oikeudella otettiin mitä haluttiin.

Osaltaan vastauksena tähän kehitykseen maan hallitukset muodostivat avaruuteen sopivia sotilasosastoja, joiden tehtävänä oli valvoa rauhaa ja hallitusten etuja. Joukot saivat valtuutuksensa kyseisten maiden hallituksilta. USA perusti USCM joukot, EL Ranskan johdolla Legion Espace ja Kiina Kansan armeijan avaruusjaoksen.

Nyt eletään vuotta 2147.

Koloniat

Avaruus antoi ihmiskunnalle loppumattomat resurssit ja mahdollisuuden asuttaa uusia maailmoja. Jokainen uusi maailma on kuin valtaisa laboratorio, joka tarjoaa mahdollisuuden tutkia ennen tuntemattomia eliömuotoja (pääosin bakteereja ja muita pienempiä eliöitä). Tähän mahdollisuuteen yhtiöt ovat tarttuneet innolla. Useimmat sopivat maailmat on kolonisoitu, ja monia muita muokataan sopiviksi asutukselle (terraforming).

Kolonioiden populaatiot vaihtelevat aina Starviewn 30, 000 Aerodynen 25 miljoonaan. Tämä luonnollisesti tarkoittaa sitä, että pysyvät koloniat ovat omavaraisia tärkeimpien elinehtojen (vesi, ruoka ja ilmakehä) osalta.

Elämä kolonioissa vaihtelee suuresti. Useimmiten kolonioissa eläviltä ihmisiltä vaaditaan suurta ahkeruutta ja kykyä selviytyä ankarissakin olosuhteissa. Pääasiallinen motivaatio kolonioissa työskentelemiseen on raha, sillä pitkät sopimukset takaavat taloudellisesti turvatun elämän varsinaisen työelämän jälkeenkin. Kuitenkin elämä suurimmilla ja vanhimmilla kolonioilla eroaa vain vähän elämästä maassa. Esimerkiksi Aerodynellä on täysin vakaa ilmasto ja lukuisia kaupunkeja, tehtaita ja maanviljelyä.

Kaivosmaailmat

Oman lukunsa kolonioiden joukossa muodostavat kaivosmaailmat, joissa maankaltaistamista ei suoriteta, vaan toiminnan tarkoituksena on kerätä kaikki arvokas talteen ja poistua. Elämä näissä paikoissa on luonteeltaan kovaa ja työntäytteistä. Useimmissa yhteisöissä on 2,000-10,000 erilaista työläistä. Levottomuudet, väkivalta ja muut lieveilmiöt ovat näissä yhteisöissä tavallisia.

Uudet maailmat

Terra-luokan maailmoja on yhteensä viisi. Nämä kaikki muistuttavat Maata monella tavalla ja asuttavat 2 miljoonasta 50 miljoonaan ihmistä. Maailmat ovat Alexsandria, Hilo, Micor, New Eden ja Tartarus. Kaikki edellä mainitut ovat jonkin yhtiön omistuksessa.

Edellä mainitut maaimat ovat ihmiskunnan uusi toivo. Jo kauan sitten äärirajoillensa asutettu Maa on sekasortoinen, ylikansoitettu, saastutettu ja kuiviin imetty yli 10 miljardin ihmisen muurahaiskeko, jossa rikkaimman ja köyhimmän välillä on suunnaton ero. Tästä syystä toiveet uusien maailmojen osalta ovat suuret. Lukuisat uskonnolliset yhteisöt ja opit julistavat uusien maailmojen olevan luvattua maata, joka kuuluu koko ihmiskunnalle tai vain tietyn opin seuraajille. Ristiriita maailmojen yhtiöomistuksen kanssa on ilmeinen, ja tuloksena onkin ollut lukuisia terrori-iskuja ja muita tapauksia.

Tukikohdat

Kyseessä on joukko armeijan tai yhtiöiden hallitsemia planeettoja ja/tai avaruusasemia, jotka on linnoitettu. Useimmissa tukikohdissa on voimakkaat sensorit, jotka havaitsevat saapuvat alukset jo kaukaa, sekä laivue puolustusfregatteja ja muita aluksia. Joissakin tukikohdissa on myös armeijan koulutus, kasarmi, tutkimus- ja vankila-alueita.

Tunnetuin USCM tukikohta CSC (Central Space Consrtium) sektorilla on planeetta Goliathilla, jonka maankaltaistus on yhä käynnissä. Goliathilla on sijoitettuna 1 USCM divisioona, jonka kokonaisvahvuus on n. 10,000 sotilashenkilöä. Goliathilta käsin USCM valvoo läheisiä hyppypisteitä ja lähettää joukkoja tarvittaessa kauemmaksi.

Avaruusasemat

Ympäri tunnettua avaruutta on lukuisia avaruusasemia, joista osa on kooltaan pienen kaupungin kokoisia ja osa vain pienehkön kerrostalon kokoisia. Riippuen aseman sijainnista voi matkaaja löytää joko asutetun ja vilkaan aseman, tai aution lähinnä pelastautumispaikaksi tarkoitetun rakennelman. Luonnollisesti USCM ja muut sotilasorganisaatiot suosivat erilaisia asemia.

Ongelmat

Yhtiöiden ja hallitusten välinen kilpailu aiheuttaa jatkuvia konflikteja eri puolilla asutettua ja asuttamatonta avaruutta. Lisäksi lukuisat uskonnolliset faktiot, järjestäytynyt rikollisuus, terroristit ja erilaiset vapautusliikkeet tuovat omat vaikeutensa osaksi USCM:n ja muiden rauhanturvaajien arkea.

USCM kohtaa pääasiallisesti seuraavia vastustajia:

  1. Palkkasotilaat, jotka toimivat joko hallitusten, yhtiöiden tai yksityisten laskuun. Usein vaarallisia ja tehokkaita joukkioita, jotka vaarantavat henkensä suurten rahojen vuoksi. Erityisesti yhtiöt suosivat palkkasotilaita koska yhtiön oma osallisuus voidaan helposti kiistää.
  2. Rikolliset joihin luetaan salakuljettajat, mafia sekä muut rikollisjärjestöt ja piraatit.
  3. Terroristit ja muut kahjot, jotka pyrkivät ajamaan asiaansa väkivaltaisesti.
  4. Yhtiöiden sotilaat ovat vaarallisia ja erinomaisesti varustettuja yhtiöiden omia sotilasjoukkoja, jotka turvaavat konfliktitilanteissa yhtiön etuja.
  5. Vapaustaistelijat kuten CLA (ColonialLiberationArmy) ovat usein vaikeita vastustajia, koska taistelevat sissitaktiikalla ja sulautuvat väestön sekaan.
  6. Ötökät ovat erilaisia väitettyjä avaruusolentoja, jotka uhkaavat ihmisiä avaruuden synkissä syövereissä. Kuitenkin vain muutamia oikeasti vaarallisia eliöitä tunnetaan, eikä yksikään niistä ole varsinaisesti älykäs. Tunnetuin ja vaarallisin elämänmuoto on planeetta Tartarukselta tavattu suurta panssaroitua vyötiäistä muistuttava Harvester, joka kaivautuu maan alta syömään kaikkea orgaanista.

Elämästä ja armeijasta

Useimmat ihmiset maassa elävät köyhyydessä. Ura avaruudessa tai kolonioissa on useimmille tie parempaan elämään. Monelle nuorelle ura USCM:ssä tai vastaavassa organisaatiossa on ainoa keino paeta köyhyyttä. Toisaalta monelle palvelus on ponnahduslauta joka tarjoaa arvokasta koulutusta ja työkokemusta, jota tarvitaan paremmin palkatuissa töissä.

USCM:n sotilaat ovat yleensä hyvin koulutettuja ja pääosin motivoituneita miehiä ja naisia, joiden osaminen on monipuolista ja soveltavaa. Armeija takaa sotilaille täyden ylöspidon, koulutuksen, terveydenhuollon ja palkan. Tästä vastineeksi yksilö luopuu osasta oikeuksiaan ja sitoutuu palvelemaan vaarallisissakin tehtävissä määräajan (6 vuotta per sopimus). Aina palvelus ei kuitenkaan ole helppoa saatika mielekästä, ja monet sotilaat vammautuvat ja/tai taumatisoituvat loppuelämäkseen. Tästä huolimatta tulijoita joukkoihin riittää.

Teknologia

Pääasiallinen teknologinen kehitys on tapahtunut avaruusmatkailun ja maailmojen asuttamisen alalla. Maankaltaistaminen ja yhä parempien hyppymoottorien kehittäminen on vienyt useimpien yhtiöiden resurssit.

Teknologia on kehittynyt monilla saroilla suuresti, mutta esimerkiksi lääketiede ei ole saavuttanut monien toivomia lähes taianomaisia mahdollisuuksia. Ihminen on edelleen kuolevainen olento, joskin hyvätuloisten elinikä on onnistuttu nostamaan n. 120 vuoteen erilaisilla geenihoidoilla. Kyberteknologia mahdollistaa raajojen korvaamisen keinotekoisilla, mutta useimpien ihmisten psykologiset reaktiot ovat negatiiviset.

Aseteknologia on kehittynyt lähinnä tyhjiökäyttöön soveltuvien ja tietokone avusteisten tähtäysjärjestelmien osalta. Monien visioimia laserpyssyjä ei tulevaisuus ole tuonut tullessaan.

Viestintäteknologia on yksilötasolla jotakuinkin 2000-luvun alun tasolla. Maailmojen välinen viestintä hoidetaan suurteholähettimillä, jotka kykenevät lähettämään signaaleja hyppyteknologiaa hyväksikäyttäen.

Mekanismin wiki pyörii PmWikin päällä ulkoasunaan UnStrapped