Tehtävä: Uuden vuoden aatto

Uutta vuotta vietetään Venäjällä nykyään gregoriaanisen kalenterin mukaan 1.1. Venäjänortodoksit viettävät joulua 7.1. Useimmilla venäläisillä on lomaa koko välissä oleva aika.

Vampyyrimurhista (27.-28.10.) on aikaa reilu kaksi kuukautta. On uudenvuoden aatto, jota ryhmä on kokoontunut viettämään Villa Vorontsoviin. Paikalle saapuvat myös joulupukiksi pukeutunut Konstantin Khabensky, pariskunnalta vaikuttava (eivät ole) Marina Ivanova (Bradamante) ja Pavel Perepyolkin (Molot), tehtävä Profeettakoneen aikoihin tavattu Igor Bondarenko (Kerberos), Polina Kurova (Professora) ja Sergei Trofimov (Sihteeri). Helena Atanasios (Oraakkeli) on jäänyt Laitokselle päivystäjäksi. Hän ei omien sanojensa mukaan juurikaan perusta juhlista. Muktar Chudovits (Doktor) on matkustanut perheensä luokse Azerbaizaniin. Paikalla on myös Alyoshan rakastajatar Jekaterina Lukyanova on myös paikalla. Ulkona on -20c ja kunnon puhuri. Lunta on maassa runsaasti ja koko ajan tulee lisää.

Keskustelua kuluneen vuoden tapahtumista. Aiheita:

  • Al. Miten sen kohtaaminen vaikutti Liaan? Mikä se oli?
  • Kuriositeettikammio. Profeetan pää. Bondarenkon muodonmuutos.
  • Prahassa kohdatut Rabbi Loew ja Bob. Keitä he ovat? Mitkä heidän kykynsä ovat?
  • Toispuoleiset uhat. Kahleiden ja Kyynelten Ruhtinas. Ontot Miehet. Kadotettujen Prikaati.
  • Koshein sydän. Toispuoleinen ja astraali.
  • Valkoinen Jumala. Toispuoleinen. GRU ja Michailin petos.
  • Vampyyrimurhat. Huomispäivän mies T. Morrow.

Joitain teorioita ja ajatuksia:

  • Toispuoleinen/Astraali ei ole oikea paikka. Astraali paikkana on harha. Kyseessä on subjektiivinen kokemus. Matka oman pään sisään. Kun kaksi hahmoa kohtaavat astraalisella tasolla, kyse on eräänlaisesta empatiasta.
  • Toispuoleisen olennot eivät ole oikeita olentoja. Ne ovat alitajunnan luomuksia, jotka saavat muodon kun jokin riittävän voimakas mieli toimii niiden luojana.
  • Kaikki kosmoksen pisteet ovat yhteydessä toisiinsa ja vaikuttavat toisiinsa kaiken aikaa. Tässä universaaliteoriassa jokainen ajatteleva olento (ihminen) on tällainen kosmoksen kiintopiste, jonka ympärille muodostuu teoista ja ajatuksista väreitä, niinkuin tyynen lammen pintaan heitetystä kivestä.
  • Jotkut näistä navoista ovat huomattavan voimakkaita. Niiden aiheuttamat väreet ovat verrattavissa hyökyaaltoihin. Kun nämä aallot heijastuvat muista väreistä, ne peilautuvat ja vahvistuvat.
  • Arkkityypit ovat moninkertaisesti vahvistuneita kollektiivisia symboleja. Nämä arkkityypit ovat efektiivisesti olemassa vain, koska niiden oletetaankin olevan.
  • Joskus (tai usein) nämä arkkityypit ”kiinnittyvät” voimakkaisiin yksilöihin. Mikäli nämä ihmiset tiedostavat tämän, heitä kutsutaan heränneiksi.
  • Teoreettisesti yksilö, joka kanavoi arkkityyppiä täydellisesti askendoituisi kokonaan pois korporealiselta tasolta. Jos jatketaan hypoteesia, näitä askendoituneita olisi huomattavan monta ja useassa pyramidimaisessa kerroksessa, joista ylemmät tasot ovat aina kattavampia ja geneerisempiä konsepteja.
  • Pyramidin huipulla/väreiden keskipisteessä olisivat kaikkein voimakkaimmat arkkityypit. Nämä olisivat erään luokituksen mukaan Valo, Pimeys, Luonto ja Ihminen. Kollektiivisesti nämä olisivat Maailmansielu tai Jumala.
  • Näistä Valo edustaisi järkeä ja ajatusta, gnosista, järjestystä, logiikkaa. Valon alempia arkkityyppejä olisivat mm. Tiedemies, Vapahtaja ja Auringonjumala.
  • Pimeys edustaisi rappiota, tuhoa, kuolemaa. Pimeyden alempia arkkityyppejä olisivat mm. Pyöveli, Kuolema, Saatana ja Diktaattori.
  • Luonto edustaisi villiä luomista, kaaosta ja kahlitsemattomuutta. Luonnon alempia arkkityyppejä olisi Gaia, Barbaari, Metsästäjä ja monet luonnonjumalat.
  • Ihminen, joka olisi osa näistä kaikista edustaisi tiedostavaa olentoa, temporaalisuutta mutta silti kuolemattomuutta jatkuvuuden ja uudelleensyntymän muodossa. Ihmisen alempia arkkityyppejä olisivat mm. Kuningas Arthur, Jeesus Ihmisenä, Adam ja Eva, Prometheus.
  • Niin kutsutut kätketyt mestarit saattavat olla tämänkaltaisia askendoituneita arkkityyppejä. Teoriassa myös Koshei, Pakkasukko ja Morrow ovat näitä. Ekstrapoloiden myös pelaajahahmot ovat arkkityyppien kanavia ja saattavat joskus askendoitua osaksi tätä askendoitunutta hierarkiaa.

Uudenvuoden juhliminen ja keskustelut keskeytyvät hieman ennen keskiyötä puheluun Laitokselle jääneeltä Oraakkelilta. Oraakkeli vaikuttaa erittäin hätääntyneeltä. Laitoksella on tunkeutujia. Aseistettuja miehiä. Oraakkeli on lukinnut ovet mutta he ovat tulossa läpi. Puhelu katkeaa laukauksiin ja Oraakkelin huutoon.

Samassa Vorontsovilla katkeavat sähköt. Sitten katkeavat myös langattomat verkkoyhteydet (puhelimet ja tietokoneet). Varageneraattori ei käynnisty. Olohuoneen ranskalaisten ovien edessä Khabenskyn vieressä seissyt Trofimov saa panssarinläpäisevän luodin päästä läpi. Se ammuttiin jostain lievästi yläviistosta (pihan toisella puolella olevasta puusta). Toinen luoti menee läpi suojaa kohti syöksyneen Professoran olkapäästä. Sarjatuli luoteja pyyhkii olohuonetta. Pihan poikki kohti ovia etenee ryhmiä aseistettuja, panssaroituja miehiä. Miehiä on yhteensä ainakin tusina. Seuraa kiivas tulitaistelu.

Mekanismin wiki pyörii PmWikin päällä ulkoasunaan UnStrapped