Tehtävä: Rabbi Loew

Aika: 28/08/1999

Paikka: Praha

Johtaja: L. Karpenkova

Osallistujat: A. Popovich, V. Marchail, L. Karpenkova

Tilanne: Ryhmä jatkaa selvitystyötä Prahassa

Tapahtumien kulku: Näin hyvin sekavia unia edellispäivän hyökkäyksen jäljiltä. Oletettavasti nk. ontot miehet levittävät vaarallista virusta. Virus muistuttaa mm. muinaisen Egyptin kirouksia koppakuoriaisineen. Koska tutkimukset ovat kiistatta osoittaneet nk. yliluonnollisen – tieteellisen maailmankuvan ulkopuolisen – olemassaolon, ei kiroustenkaan olemassaoloa voi sulkea pois.

Uneni käsittelivät onttoja miehiä, shakkipeliä maailman tasapainosta sekä puhuvaa pääkalloa. Vaikka tapaus T. Morrow on osoittanut jonkinasteisen telepatian olemassaolon, olettaisin unieni liittyvän ennemmin tiiviin päivän tapahtumiin. Alitajuntani työskentelyn myötä ymmärsin kuitenkin, ettei tapahtumien keskiössä ole Caravaggion taulu vaan Johannes Kastajan pääkallo, mittaamattoman arvokas reliikki.

Vadik Marchailin ollessa hyvin huonossa kunnossa, tuli meidän muuttaa suunnitelmiamme: emme olleet missään kunnossa mahdolliseen fyysiseen kontaktiin. Tarkoituksemme oli pysytellä tiivisti yhdessä. Tästä syystä suunnittelimme myös Marchailin siirtämistä pois sairaalasta. Valitettavasti Zinaida Krabava ja Mihail Ivanovitcsh päättivät toimia oma-aloitteisesti ja poistua ilman selkeää ilmoitusta muulle tiimille. Tämän kaltainen toiminta ei saa toistua!

Tehdessämme uutta toimintasuunnitelmaa Marchailin sairasvuoteen äärellä, saapui etsimämme rabbi Loew tapaamaan meitä. Ilmeisesti rabbilla on Prahassa valtaisat tietoverkot. Koska olemme luoneet rabbiin lämpimät suhteet, ovat tietoverkot oletettavasti Argos – säätiön käytössä myös tulevaisuudessa.

Kuten olimme olettaneetkin, oli etsimämme paketti rabbi Loewin hallussa. Voitettuamme rabbin luottamuksen hänen työhuoneellaan Prahan keskustassa, pääsimme myös tutkimaan Caravaggion maalausta, joka ei suinkaan ollut Maltan Caravaggio vaan sen sisarteos. Tarkemman tutkimuksen jälkeen selvisi, että Caravaggion sisarteoksissa oli joitakin huomattavia eroavaisuuksia: rabbi Loewin hallussa olleessa teoksessa E. Kelleytä esittävän henkilön kupeelta puuttui yksi avain ja hänen selkänsä takana näkyvä portti oli auki.

Oletettavasti teoksen kaksi symbolia, portti ja avain viittaavat suojelukseen tai salaisuuteen. Mielestäni vaikuttaa selvältä, että E. Kelley on jonkin tärkeän asian suojelija. Koska taulun aiheena on Johannes Kastajan mestaus, on hyvin oletettavaa että Kelley suojelee em. pyhäinjäännöstä. Koska rabbi Loew osasi kertoa taulun olleen aikanaan keisari Rudolf II:n omistuksessa, saattaisi olla hyvinkin mahdollista että myös itse pyhäinjäännös sijaitsisi Prahassa. Tämä selittäisi myös sen miksi taulu – ja kaikki sitä havittelevat henkilöt – ovat Prahassa. Tulevaisuudessa saattaisi olla hedelmällistä selvittä mitä tilaa taulussa näkyvä tyrmä esittää.

Sovimme alustavasti rabbi Loewin kanssa, että saisimme taulun haltuumme, mikäli auttaisimme häntä etsimään T. Morrowin. Koska T. Morrow on keskeinen henkilö myös taulun alkuperän ja historian selvittämisessä, oli sopimus kannatettava.

Epäilimme tuossa vaiheessa – ja edelleenkin – että Morrow oli tarjonnut teosta useammalle ostajalle, joista yksi oli paikallisen mafian johtohahmo, herra Zierka. Epäilyksiä tuki tieto siitä, että herra Morrowin hotellihuoneessa käynyt henkilö, Dopita, työskenteli herra Zierkalle. On myös mahdollista että Gabriella – henkilö joka nähtiin viimeksi Morrowin seurassa – työskentelee herra Zierkalle.

Valitettavasti herra Zierkan miehet löysivät meidät ennen kuin olimme ehtineen valmistautua operaatio Morrowin pelastukseen. Rabin ohjastuksen mukaisesti kaappasimme taulun mukaamme ja pakenimme rabin työhuoneesta kattoterassille ja alas palotikkaita. Haavoittunut Marchail jäi jälkeen ja Alexei Popovich loukkaantui. Myös rabbi Loew vahingoittui ilmeisessä tulitaistelussa.

Allekirjoittanut sai kuitenkin taulun turvaan, soitti virkavallan paikalle ja löysi Marchailin elottomana kattoterassilta. Yllättäen Marchail muuttui oudoksi punapartaiseksi, pitkäkyntiseksi olennoksi. Koska en ollut varma olennon tavoitteista, poistuin paikalta. Tarkistettuani Popovichin kunnon sairaalassa, päätin siirtää taulun turvaan Prahasta.

Lopputulos: Tehtävä suoritettu, mutta tiimi hajonnut: A. Popovich haavoittunut, M. Ivanovitcsh ja Z. Krabava kateissa. V. Marchailin tilasta ei selvyyttä. L. Karpenkova Pietarissa ja siirtyy takaisin Prahaan selvittämään tiimin lopullista kohtaloa. Tiimin sisäinen kommunikaatio ja hierarkia eivät toimineet yllättävissä tilanteessa. Rakenteellista selvyyttä tiimityöskentelyyn kaivataan.

Mekanismin wiki pyörii PmWikin päällä ulkoasunaan UnStrapped