Tehtävä: Koshein Sydän

Tässä on melko lailla raakileena pelinjohtomuistiinpanot. Editoin pois juttuja, joita en käyttänyt ja puuttuu juttuja, joita lisäsin. Tietyt detaljit saattavat olla myös eri tavalla kuin itse pelissä oli ja kaikki hahmojen tekemiset puuttuu. Read with a grain of salt, eli sovella ja lavenna omien muistikuvien ja mieltymysten mukaisesti. Kannattaisi ehkä tehdä niin, että ensin raportti omasta muistista ja sitten detaljien tarkennuksia täältä. -Navdi

Hahmot, jotka uskovat Vadikin muistojen olevan palaamassa ovat tulleet petetyiksi. Ruumiissa on edelleen Koshei, joka halusi hahmot paikalle, jotta voisi tempaista heidät unimaailmaan, jossa hän pitää Vadikin sielua vankina.

Hahmot tipahtavat keskelle synkkää metsää, jossa puiden huojunta kuullostaa nälkäiseltä huokailulta. He ovat pukeutuneet yksinkertaisiin puuvillavaatteisiin ja puukenkiin, joita käytettiin satoja vuosia sitten.

Villiruusuaita, jossa portti, joki. Mies, jolla on säkki jahtaa poikaa joelle. Mies pyydystää pojan, tunkee säkkiinsä. Myöhemmin miehen säkin sisältö karkaa. Viiriäisiä. Mies huutaa hahmoja auttamaan viiriäisten pyydystämisessä. Mies lupaa palkita hahmot, mikäli he auttavat häntä.

Mikäli hahmot auttavat, yksi viiriäisistä kuiskaa ”Älä anna minua miehelle. Hän syö minut suihinsa. Piilota minut taskuusi.

Kun viiriäiset on kerätty, Koshei lupaa neuvoa reitin isoäitinsä talolle, jossa hahmot voivat syödä ja levätä. Hän neuvoo: ”Mökkiä on vaikea löytää. Sen näkee vain silmäkulmastaan. Jos sitä kohti menee suoraa polkua, se on liian kaukana. Jos sille kääntää selkänsä, ja pakenee kokonaan.”

Kun mökki löydetään, pieni isoäiti ottaa vieraat vastaan, tarjoaa ruokaa ja vuodesijan. Isoäidille on vähämielinen poika palvelijana. Poika on nuori Vadik. Hiiri kuiskaa: ”Kaikkea muuta voitte syödä, mutta ei viiriäistä. Niiden luut juuttuvat kurkkuunne ja kuolette.”

Ruokailun jälkeen isoäiti kipuaa uuninpankkoolla nukkumaan. Hiiri neuvoo: ”Jos nukahdatte isoäidin talossa, hän pistää teidät pataan ja syö suihinsa. Teeskennelkää, että nukutte.”

Vadik havahtuu hereille ja muistaa missä on.

Ulkoa kuuluu ryskymistä ja talo huojuu. Mökki kävelee kananjaloilla. Isoäiti herää.

Jos pakenevat mökistä, isoäiti ajaa takaa ratsastaen morttelilla.

Tulevat aukiolla, jossa keskellä villiruusujen peittämää kumpua makaa pitkä ja synkän oloinen mies mustassa haarniskassa. Miehen rinnan on lävistänyt keihäs. Vaikuttaa kuolleelta. Mikäli keihään irroittaa, mies herää, luunsa natisten ja paukkuen. Hän on Musta Ratsastaja, joka tunnetaan nimellä Yö (Notsi). Baba Yaga on vanginnut hänet ruusunokiin, jottei päivä koskaan koittaisi. Mies kutsuu mustan hevosensa luokseen ja ratsastaa tiehensä. Aurinko alkaa sarastaa. Baba Yaga syöksyy hahmoja kohti kaameasti raakkuen. Huomatessaan auringon hän huutaa kauhusta ja pakenee. Tulee päivä.

Paikalle ratsastaa valkea ratsumies valkealla ratsulla, joka tunnetaan nimellä Päivä (Djen). Mies on niin kirkas, että silmiä häikäisee. Hänellä on mukanaan valkoinen haukka. Hän kysyy ovatko hahmot noidan tai velhon väkeä. Jos vastaavat kyllä, mies joutuu hyökkäämään ajaakseen heidät pois. Jos ei, mies laskeutuu ratsailta ja tarjoaa omista eväistään hahmoille. Osaa neuvoa, että pian tulee hänen veljensä Aurinko (Solnyije), joka on polttavan kuuma ja tuliluontoinen. Ja sitten tulee hänen veljensä Notsi, joka on kylmä kuin kuolema. Miehen haukka ontuu. Terävä oka linnun jalassa. Mies ja haukka ovat kiitollisia. Mies antaa hahmoille lahjaksi hopeisen peilin. Hän nousee ratsaille ja sanoo, että hänen veljensä tulee, ja hänellä on vielä pitkä matka ratsastettavana maailman ääriin, jossa hänen ratsunsa pilttuu sijaitsee.

Keskipäivällä paikalle tulee tulenpalava punainen ratsumies, joka haastaa riitaa, kysyy ovatko hahmot liitossa noidan tai velhon kanssa. Miehen mukana on karhu, jonka turkki on takkuinen ja täynnä piikikkäitä tappuroita. Jos karhun turkin puhdistaa mies ja karhu ovat kiitollisia. Mies antaa hahmoille lahjaksi feeniksin sulan. Hän nousee ratsaille ja sanoo, että hänen veljensä tulee, ja hänellä on vielä pitkä matka ratsastettavana maailman ääriin, jossa hänen ratsunsa pilttuu sijaitsee.

Yöllä paikalle saapuu yönmusta ratsumies, joka tuijottaa hahmoja kylmäävästi ja kysyy ovatko he noidan tai velhon väkeä. Miehen mukana on yönmusta susi. Sudella on piikki tassussaan. Mikäli sutta autetaan, mies ja susi ovat kiitollisia. Mies antaa hahmoille lahjaksi suden hampaan. Hän nousee ratsaille ja sanoo, että hänen veljensä tulee, ja hänellä on vielä pitkä matka ratsastettavana maailman ääriin, jossa hänen ratsunsa pilttuu sijaitsee.

Aamu koittaa. Vanha mustalaisnainen lähestyy leiriä. Hänellä on kauppatavaroita: Tuonen mailla majailevien toukkien kehräämästä silkistä tehty viitta, joka tekee kantajansa näkymättömäksi muille, paitsi aaveille. Rumpu, jonka kalvo on tehty wyvernin nahasta runko Yggdrassilin juuresta. Rummun lyöminen takaa, ettei kukaan kykene pakenemaan sinulta. Ja smaragdinen rasia, jossa Koshei kerran säilytti sydäntään. Eräs nainen varasti rasian Kosheilta, ja kätki sydämen paikkaan, josta Koshei ei sitä löytäisi. Kosheita ei voi tappaa tavallisin keinoin ollenkaan. Hänen sydämensä on kätketty hanhenmunaan, joka on kukon sisällä, joka on rautaisessa kirstussa, joka on haudattu vihreän tammen juureen, joka sijaitsee maailman äärissä, niillä porteilla joista päivän ratsumies kulkee.

Akka on Baba Yaga. Hän suostuu vaihtamaan viitan hampaaseen, rummun liekkiin ja smaragdisen rasian peiliin. Saatuaan peilin, Baba Yaga kaappaa hahmot säkkiinsä. Paitsi jos hahmot älyävät näyttää Baba Yagalle omaa kuvajaistaan, jolloin hän kauhistuu ja pakenee.

Tammi, joka on maailman äärissä löytyy seuraamalla kolmen ratsumiehen reittiä (länteen). Tammi on valtava ja maa routaista ja kovaa. Sen kaivaminen rikkoo kynnet ja katkaisee selän. Lieskalla voi kutsuu paikalle karhun, joka alkaa kaivaa, kunnes paljastuu rautainen kirstu.

Kun kirstun avaan, siitä lennähtää karkuun kukko. Valon vangitseminen peiliin heijastuksena kutsuu paikalle haukan, joka nappaa kukon.

Kukosta tipahtaa muna, joka vierii karkuun. Suden hampaalla voi kutsua suden, joka nappaa munan kitaansa.

Munan sisällä on Koshein sykkivä sydän, jonka voi vangita smaragdiseen rasiaan.

Pelissä käytetty soittolista

Hieman vajaan tunnin mittainen soittolista, joka soi koko pelin ajan shufflella ja repeatilla. Tuntui toimivan toivotunkaltaisen tunnelman luomisessa.

  • Fable: The Lost Chapters Original Soundtrack
    • Bandit Camp
    • Chapel of Evil
    • Darkwood
    • Execution Tree
    • Graveyard
    • Greatwood
    • Hobbes Cave
    • Kraken Chamber
  • Icewind Dale Soundtrack
    • Kresselack's Lair
    • Kresselack's Tomb
    • The Tale of Icewind Dale
    • Vale of Shadows
  • The Elder Scrolls IV: Oblivion Soundtrack
    • Wind from the Depths
  • Sephiroth: Cathedron
    • The Moongate

Mekanismin wiki pyörii PmWikin päällä ulkoasunaan UnStrapped