torstaina 4.3.2010 klo 17.00 Kalliossa

Osa 2: Ennusmerkkejä

Suuren Lähteen seinämän taistelun toinen selviytyjä, Desaad, Darkseidin oikea käsi, oli Ihmemiehen ja emolaatikon kertoman mukaan vaarallisimpia uhkia, joita Maapallo oli koskaan kohdannut, sillä kuten Ihmemieskin Uuden Genesiksen viimeisenä, Desaad olisi Apokolipsin jumalten uudestisyntymisen airut. Mikäli Desaad saisi aktivoitua omegayhtälön, alkaisi peruuttamaton muutos, joka muuttaisi ensin pienen Monroen kaupungin, sitten Yhdysvallat ja lopulta koko Maapallon uudeksi Apokolipsiksi. Aikaa oli niukalti. Maapallon kohtalo lepäsi kolmen uudestisyntyneen sankarin harteilla...

Tapahtumat

Jeffrey, John ja Lee kaukosiirtyvät ukkosputken kautta Monroen kaupunkiin ja joutuvat oikopäätä tekemisiin väkivaltaisten Helvetin Enkeleiden kanssa, joiden kynsistä pelastetaan opiskelijatyttöset Mandy Lange ja Betty Olsen, sekä Steppin' Stone -kapakan tarjoilija Jenny Lawrence. Jenny kertoo Monroen levottomuuksien saaneen alkunsa kaapuun pukeutuneen muukalaisen saavuttua sinne. Mies oli surmannut yhden mottoripyöräjengiläisistä kosketuksellaan ja sädettänyt outoa valoa hohtavalla laitteella jengin pomon Iso-Calin, joka oli puolestaan muuttunut valtavan kokoiseksi, väkivahvaksi ja uskolliseksi muukalaiselle. Muukalaisen nimi oli Desaad. Iso-Calia hän kutsui jostain syystä Kalibakiksi. Tämän jälkeen Desaad oli antanut vapaat kädet jengiläisille rellestää kaupungissa. Monroen poliisilaitos yritti puuttua tilanteeseen, mutta jäi pian alakynteen.

Emolaatikko oli jo aikaisemmin näyttänyt Desaadin kaupungin kirkossa, jonne sankarit suuntasivat seuraavaksi. Kirkkoa vartioivat kuitenkin hampaisiin asti aseistetut jengiläiset. Yhteenotosta heidän kanssaan jouduttiin pakenemaan häntä koipien välissä. Väliaikaista piilopaikkaa haettiin läheisen talon kellarista, jonka asukkaaksi paljastui varsin yllättävästi Jeffreyn vanha tuttu Vietnamista, sotahullu veteraani Jerry Siegel. Jerryn avustuksella sankarit saivat muodostettua paremman yleiskuvan tapahtumista kaupungissa, sekä varusteita taisteluun Desaadia vastaan. Suunnitelmana oli tunkeutua Desaadin päämajanaan pitämään kirkkoon Jerryn aikaansaaman harhautuksen turvin.

Hätäisesti kyhätty suunnitelma pantiin toimeen. Kirkossa majailleet mottoripyöräjengiläiset voitettiin varsin helposti, mutta sädepistoolilla aseistautunut Desaad ja väkivahva Kalibak osoittautuivat paljon kovemmaksi palaksi. Kalibak hyökkäsi Jeffreyn kimppuun, ja hänen ensimmäinen iskunsa oli niin väkevä, että Jeffrey iskeytyi kirkon seinän läpi ja menetti tajuntansa. John loi supervoimansa avulla jättikokoisen arkkienkelin, joka kävi taistoon Kalibakin kanssa liekehtivä miekkansa loimuten, samalla kun Lee kiersi Desaadin kimppuun sivustasta. Keskellä kirkkolavaa Desaadin omegasäteilijä kieppui villisti, keräten aktivoitumiseen tarvittavaa latausta. Leen yliäänihuuto tainnutti Desaadin hetkellisesti, jossa vaiheessa Desaad näki parhaaksi suorittaa taktisen perääntymisen (ts. pötkiä pakoon). Molemmat konnat katosivat ukkosputken jyrähdykseen, jättäen sankarit hoitelemaan hyvää vauhtia ylikuormittuvan omegasäteilijän, jonka lataus saavutti pian kriittisen pisteensä. Desaadin sädepyssyn säde sai sen lopulta räjähtämään.

Apokolipslaiset oli tällä erää voitettu, mutta omegasäteilijän vapauttama energia oli suunnannut pienen kaupungin kirkosta joka puolelle. Energian muassa olivat olleet Apokolipsin jumalten uudestisyntymisen siemen, joka oli nyt vapaana jossain päin maapalloa...

Mekanismin wiki pyörii PmWikin päällä ulkoasunaan UnStrapped