torstaina 25.2.2010 klo 17.00 Kalliossa

Osa 1: Genesis

On kesä '69, myrskyisän vuosikymmenen viimeinen vuosi. Monenlaiset muutoksen tuulet ovat riepotelleet Amerikkaa. Taustalla ovat Vietnamin sota, rotu- ja tasa-arvokysymykset, sekä aivan uudenlaisen nuoriskulttuurin synty. Päivänpolttavia aiheita edellä mainittujen lisäksi ovat Elvis Presleyn comeback-levy, Beatlesin viimeinen live-esiintyminen, Stonewall-mellakat New Yorkissa, sekä Apollo 11 -kuulento ja Neil Armstrongin ensiaskeleet Kuun pinnalla 20. heinäkuuta 1969. Hänen sanansa, "Pieni askel ihmiselle, mutta jättiloikka ihmiskunnalle.", jäisivät elämään ikuisiksi ajoiksi.

15.-18. elokuuta '69 järjestettävästä Woodstock-festivaalista tulisi vuosikymmenen tapahtuma. Kaikki, siis aivan kaikki 60-luvun isot nimet esiintyisivät siellä. Tuhannet nuoret kaikkialta Amerikasta pakkasivat laukkunsa ja lastautuivat autoihin, busseihin ja juniin matkatakseen pieneen Bethelin kaupunkiin New Yorkin osavaltiossa, 130 kilometriä New Yorkin kaupungista luoteeseen. Heidän joukossaan oli myös neljän newyorkilaisen nuoren seurue, joiden matka alkoi reilu vuorokausi ennen tapahtumaa Columbian yliopiston kampuksen parkkipaikalta New Yorkista. Seuraavien päivien tapahtumat tulisivat muuttamaan heidän elämänsä täysin.

Tapahtumat

Woodstockin alkamista edeltävä päivä. Ryhmä nuoria lähtee matkaan New Yorkin Columbia Universityn kampukselta. Heidän matkantekonsa kuitenkin keskeytyy meteoriitin osuessa heidän pakettiautoonsa, tappaen yhden nuorista. Meteoriitti paljastuu muukalaista alkuperää olevaksi pakokapseliksi, jonka matkustaja on kuitenkin, ainakin ulkoisesti, hämmästyttävän ihmismäinen. Hänen kertoo nimekseen Ihmemies ja väittää olevansa viimeinen Uuden Genesiksen jumalista, selviytyjä viimeisestä suuresta taistelusta sodassa Uuden Genesiksen ja Apokolipsin välillä. Ihmemies luulee ensin nuoria taistelutovereikseen Uudesta Genesiksestä, mutta huomaa pian erehtyneensä.

Ihmemiehen emolaatikko hälyyttää. Ihmemies ei olekaan ainoa taistelusta selvinnyt, sillä hänen vanavedessään Maapallolle on tullut Desaad, Apokolipsin valtiaan Darkseidin oikea käsi, kansakuntien orjuuttaja. Desaadin saapumisesta Maapallolle seuraisi Ihmemiehen mukaan epäilemättä sotia, tuhoa ja kuolemaa, ja mikäli Desaad saisi aktivoitua omegayhtälön olisi vain ajan kysymys ennen kuin myös muut Apokolipsin jumalat ja lopulta itse Darkseid syntyisivät uudelleen. Maapallosta tulisi uusi Apokolips. Ainoa keino pysäyttää Desaad olisi jäljentää kolmen sodassa kaatuneen Uuden Genesiksen jumalan elämämatriisit kolmen nuoren geeneihin. Tämä antaisi nuorille Uuden Genesiksen jumalten voimat, joilla he kykenisivät pysäyttämään Desaadin. Vain aavistuksen vastahakoisesti nuoret suostuvat Ihmemiehen suunnitelmaan. Heistä tulee uudestisyntyneet Animus, Atlas ja Sersi.

Ulkoa kuuluva jyrähdys ja raskaiden rautasaappaiden askeleet kielivät vihamielisistä tulokkaista; kaksi Desaadin lähettämää Apokolipsin sotilasta, Paravahtia, hyökkäävät. Kolme uudestisyntynyttä Uuden Genesiksen jumalaa käy taisteluun heitä vastaan.

Vahdit onnistutaan päihittämään, mutta emolaatikko ilmoittaa Desaadin siirtyneen omasta pakkolaskupaikastaan Monroen kaupunkiin. Ensimmäinen taistelu on voitettu, mutta sota on vasta alkamassa.

Mekanismin wiki pyörii PmWikin päällä ulkoasunaan UnStrapped