"Be in enemy territory -> Split the party -> Profit!"

  • Hädin tuskin on yläkerrassa väijytetyksi joutuneiden ryövärien veri ehtinyt alkaa kuivumaan ja Rheinhartille alas tiputettujen varusteiden kolinan kaiku haipumaan, kun joukkio jo lähtee jatkamaan matkaansa. Ainoa suunta, mihin, eteneminen näyttää olevan mahdollista, on 50 jalkaa pitkä ja 5 jalkaa leveä käytävä, jonka seinillä ovia on pitkin matkaa. Hiljaa tai nopeasti ryhmä ei etene, koska epäilevä Eidi naputtaa lattiaa kirveenvartensa päällä ennen yhtäkään askelta.

  • Eidin taktiikka osoittautuu kuitenkin hyväksi, sillä jo 15 jalan kulkemisen jälkeen naisen jalkojen juuressa aukeaa ansaluukku kovalla räminällä. Pudotus näyttää johtavan kerrosta alempana olevaan seiväskuoppaan. Ilmeisesti räminän seurauksena tuonnempana käytävällä oleva ovi aukeaa ja sen takaa astuu ryövärin oloinen herrasmies, joka ei esittäydy, vaan karjaisee "Tunkeilijoita!" vetäen samalla käsivarsijousensa esiin.

  • Vasama kuitenkin lähinnä ärsyttää Eidiä ja tuota pikaa ryöväri on Kyrialian ja Eidin välissä viipaloitavana, Anaelin ja Bessarion pysytellessä hieman taaempana. Miehen taakse lennähtänyt Kyrialia huomaa ohimennen, että pitkä käytävä on itse asiassa suurimmaksi osaksi illuusio. Samassa huoneessa, josta mies tuli, odottaa vielä kaksi muuta ryöväriä, joista toinen onnistuu jopa pakenemaan salaovesta, toisen jäädessä demonisten naisten viiltelyn ja lopulta Bessarionin maagisten vasamien teloittamaksi. 5 jalan aukko käytävässä, jonka Bessarion ylitti suorastaan leikitellen, tuottaa Anaelin jonkun verran enemmän päänvaivaa, mutta Gorum~in tahdosta kleeri nippa nappa pääsee toiselle puolelle.

  • Anaelin ollessa vielä esteradalla Kyrialia ja Eidi ovat jo sännänneet pakoon yrittäneen miehen perään, vain huomatakseen tämän kadonneen uuden salaoven taakse. Kyrialia löytää nopeasti ovenavausmekanismin, mutta ei ennen kuin kuulee seinän toiselta puolelta uuden ovenavausäänen ja sen jälkeen kuolinkorahdukselta kuulostavia ääniä. Heti kun succubus on saanut oven auki, Eidi säntää seuraavaan huoneeseen, päätyen lähes nokatusten uuden huoneen oviaukossa riettaasti virnistävän pimeähiiviskelijän kanssa, jonka jaloissa pakoon yrittänyt ryöväri makaa vuotaen. Naistiefling toteaa jo saaneensa tarpeeksi mokomista olennoista, ja kääntyykin samantien kannoillaan, lähtien juoksemaan taivaallisen talikynttilän, eli Anaelin luokse.

  • Eidin lähdettyä Kyrialia siirtyy tukkimaan olentojen pääsyn ovesta, ja lähes samantien Bessarion ja Eidikin pääsevät paikalle, Anaelin jäädessä haarniskansa vuoksi vain hieman taaemmas. Bessarion pehmittää aluksi huoneellista pimeähiiviskelijöitä varsin kuumalla tulipallolla, minkä jälkeen Anael, Eidi ja Kyrialia niistävät ovensuussa seisovan, joka katoaa tulipallona taivaan tuliin. Tässä vaiheessa ilmenee, että Bessarionin tulipallo oli ilmeisesti hyvinkin tehokas, sillä loputkin hiiviskelijät lukuunottamatta ilmeisesti johtajanaan toimivaa pimeähiipparia räjähtävät. Johtajan ei yksin jäätyään ole kummoinenkaan vastus ja pian huone on jälleen hiljainen.

  • Samaan aikaan alakerrassa Rheinhart kyllästyy odotteluun ja kulauttaa kurkkuunsa toisen kaasumuunnospullon, leijaillen yläkertaan. Tällä välin muilla on aikaa vilkaista ympärilleen ja huomata, että pimeähiipparin joukkio oli jo selvästi ehtinyt viettää hetken aikaa talon tässä huoneistossa, päätellen ainakin lattialla makaavista ruumiista.

  • Matka jatkuu eteenpäin, paljastaen ahtaita käytäviä, salaovia ja kurkistusaukkoja sekä yhdet ylöspäin johtavat portaat, joita ei kuitenkaan tutkita tarkemmin. Pian joukkio kuitenkin saapuu häkellyttävät viisi ovea sisältävään huoneeseen, joka vaikuttaa olevan jonkinlainen ajantappopaikka, ainakin päätellen muutamasta melko mukavasta tuolista, kodikkaasta tulisijasta sekä ennen kaikkea useammasta tynnyristä kelvollista parempaa olutta.

  • Nopeat tutkimukset paljastavat, että ovista kolme on itse asiassa ansoitettuja valeovia, joten niitä ei avata. Toinen oikeista ovista paljastaa takaansa käytävän, jota tällä kertaa etujoukoissa kulkeva Kyrialia lähtee tutkimaan, muiden kuin Rheinhartin seuratessa perästä, kentaurin jäädessä nautiskelemaan oluesta sekä tilantunnusta ympärillään.

  • Käytävän varrelta löytyy jonkinlainen ylellinen toimisto makuuhuoneella sekä omalla huussilla. Toimiston kaapista, joka huolimattomasti on jätetty lukitsematta, Kyrialia löytää laajalti Varkaiden Neuvoston operatiiviseen toimintaan liittyviä dokumentteja, jotka sopivasti mahtuvat rintaliiveihin.

  • Käytävä päättyy pieneen keittonurkkaukseen, jonka kulmasta naisdemonin epäinhimillisen tarkat silmät huomaavat salaoven. Salaovi johtaa mitä ilmeisimmin aivan rakennuksen ulkoseinän vieressä kulkevaan hyvin ahtaaseen käytävään, jota nelikko lähtee läpi punkertamaa siivet ja muut ulokkeet tiukasti supussa. Salakäytävä päättyy huoneeseen, jonka seinässä olevasta kurkisturei'ästä nainen kuulee puhetta tutunkuuloisella kielellä. Nopea silmäys varmistaa kyseessä todellakin olevan parin pimeähiippareita, jotka näyttävät neuvotteleven jostain . Valitettavasti samaan aikaan huoneeseen tulevan Anaelin taivaallinen valkeus on siinä määrin silmiinpistävää, että pimeähiipparit huomaavat kurkistusaukosta siivilöityvän valon. Omalla pimeydenkielellään sähisten olennot säntäävät ulos huoneesta sen seinään aukeavasta salaovesta, mutta ei ennen kuin Bessarion on ehtinyt tuikata kurkistusreiästä hieman tulta.

  • Nelikko lähtee kiertämään edemmäs huoneesta, uskoen vakaasti, että eteenpäin vievä käytävän kyllä johtaa takaisin Rheinhartin luokse. Valitettavasti näin ei kuitenkaan näytä olevan. Sen sijaan löytyy pari tyhjää huonetta, alaspäin johtava porraskuilu, josta leijailevasta mullantuoksuisesta ja raskaantuntuisesta ilmasta Eidi ei pidä sitten yhtään sekä ristinmuotoinen risteys, jonka kaikkiin neljä ovea (ml. risteykseen johtava ovi) on kaikki maalattu sinisiksi ja pintoihin on poltettu lohikäärmeen pää. Risteys paljastuu kaksi salamaa yhden hinnalla ampuvaksi ansaksi, mutta kiitos Syvyydestä peräisin olevan kestävyytensä sähköiset purkaukset hädin tuskin kutittavat ensimmäisenä menevää Kyrialiaa. Ensimmäinen kokeiltu ovi on valeovi, mutta seuraava aukeaa, päästäen naisdemonin sisään ylellisen makuuhuoneen ja hyvin kalustetun työhuoneen väliseen läpikulkuhuoneeseen, jonka tähtikuvioin ja kuun kuvalla koristettu katto kaartuu kupolimaisena ja korkeana.

  • Muiden vielä etsikellessä tietä Rheinhartin luokse kentauri on jo kuullut ääniä oleskeluhuoneen viereisestä huoneesta, oven takaa, jonne kukaan ei vielä tiettävästi ole mennyt. Varmuuden vuoksi Gorumin sotapappi päättää blokata oven. Tuota pikaa sitä joku yrittääkin avata, epäonnistuen ja sadallen perään pimentokielellä, minkä seurauksena Rheinhart blokkaa ovea entistä päättäväisemmin. Toista yritystä ei kuitenkaan tule, vaan sen sijaan kentauri kuulee oven aukeavan jossain blokatun oven takana. Tämän jälkeen seuraa muutama hetki täydellistä tapahtumattomuutta, mitä nyt kentauri kurottaa itselleen uuden tuopin. Tarkka kuulostelu kuitenkin paljastaa, että oven takana edelleen on joku.

  • Rheinhartin kallistaessa tuoppia huulilleen Kyrialia on joutunut vaikeuksiin tutkimusmatkallaan, sillä työhuoneessa katon rajassa vaikuttaa leijailevan näkymätön maagi, joka tulittaa succubusta salamalla. Tästä suivaantuneena inkvisiittori loitsii silmänsä näkemään näkymättömän ja lennähtää maagin luokse. Kuullessaan Kyrialian huudot myös Anael saapuu maagin huoneistoon, loitsien sitä ennen itseensä näkymättömyyden karkoituksen ja kärsien toki muutamasta salamasta ansan vuoksi, mutta ottaen ne vastaan kuin Gorumin pappi ainakin. Bessarion ja Eidi pysyttelevät kauempana, antaen muiden tehdä likaisen työn

  • Maagi ei ole ilahtunut Kyrialian tarkkanäköisyydestä ja perääntyy, loitsien maagisen käden naisdemonia kourimaan ja yrittäen sitten lentää kauemmaksi. Tämä altistaa hänet kuitenkin Anaelin taivaalliselle tulelle. Lisäksi osoittautuu, ettei käsi hidasta Kyrialiaa tarpeeksi ja silmät ja miekka kiiluen succubus syöksähtää miehen kimppuun, irroittaen miehen sauvaa tiukasti puristavan käden tämän muusta ruumista. Maagin tiedoton ruumis laskeutuu lattialle, jonka jälkeen Kyrialia murhaasurmaatappaa tämän armoa tuntematta.

  • Nelikon selvitellessä omia pulmiaan Rheinhartin tilanne on muuttunut kiusallisemmaksi, sillä yllättäen toiselle puolelle huonetta alkaa saapua ryöväreitä, jotka ikävästi osoittelevat kentauria varsijousellaan. Gorumin sotapappi onnistuu surmaamaan peitsellään yhden, mutta nähdessään myös pimeähiipparin saapuen huuliaan lipoen ryöväreiden jälkeen, kentauri toteaa taktisen vetäytymisen paremmaksi ja vetäisee kolmannen pullon hänet kaasupilveksi muuttaavaa juomaa, ja siirtyen sitten savupiippuun.

  • Todettuaan uhrinsa paenneen vihulaiset eivät jää odottelemaan, vaan pimeähiipparit komentavat ihmisapurinsa pois, painuen itse perässä. Rheinhart jatkaa matkaansa hormista ulkoilmaan, jossa hän huomaan melko lähellä pienen observatorion puhkaisevan katon ja ilmeisesti Kyrialian siellä ihmettelevän. Observatorioon nainen oli päätynyt surmattuaan maagin ja lennettyään tutkimaan katossa ollutta luukkua.

  • Samaan aikaan Eidi ja Anael ovat lähteneet seuraamaan omia jälkiään takaisin etsimään Rheinhartia. Luonnollisesti kentauria ei kuitenkaan löydy, vaan ainoastaan huoneeseen ilmestynyt uusi ryövärin ruumis. Seuraa muutama minuutti lisää arvontaa, mutta lopulta kaikki ovat jälleen kasassa ja suurin osa maagin huoneessa olleista arvokkaista tavaroista on kannossa. Joukkio myös löytää viimeinkin reitin huoneeseen, jossa kaksi pimeähiipparia piti kokoustaan; matkan varrelta mukaan tarttuu vielä toinenkin nivaska Neuvoston operatiivista toimintaa käsitteleviä papereita.

  • Rheinhartin kaasumaisen olomuodon viimeisetkin hetket halutaan hyödyntää, ja ryhmä päättää tutkia loput toisesta kerroksesta. Kahdesta vielä tutkimattomasta ovesta toisen takaa löytyy ylellinen kokoushuone, jonka mukavien tuolien ympäröimän pitkän pöydän keskellä, sytyttämättömän kynttiläkattokruunun alla on tulusrasia, verhoilla peitettyjen alkovien ja taulujen kirjoessa seinämiä. Ensimmäisenä sisäänmenevä Kyrialia huomaa kruunussa jotain maagista ja pyytää Bessarionia katsomaan kruunun kehää kirjovia merkintöjä. Velho saakin selvitettyä merkinnät, mutta ei ennen kuin ansa laukeaa: useasta eri pisteestä huoneesta sinkoavat kylmyyden kartiot täyttävät ilman. Molempien seikkailijoiden suonissa virtaava veri ei kuitenkaan ole täysin (tai juuri lainkaan) inhimillistä, joten yllätyksestä selvitään vähin vaurioin. Onni onnettomuudessa on, että ansan täytyy latautua laukeamisten välissä pieni hetki, joten seiniä kirjovat taulut ehditään hyvin varastaa ja alkovit tutkia. Kyrialia löytää yhden takaa salaoven.

  • Mennessään salaovesta naisdemoni toteaa selvästi tulleensa eri rakennukseen, mitä ilmeisimmin pienempään ja huonokuntoisempaan. Nopea tutkimus peremmälle paikallistaa vaatehuoneen, kylpyhuoneen, makuuhuoneen sekä muutaman vierashuoneen. Sitten naisen tarkat korvat paikallistavat selvästi jonkin nousevan puisia portaita ylöspäin samaan kerrokseen, missä itse on. Nopea kulman takaa kuikuilu paljastaa nousijan olevan riutuneen näköinen vanha akka. Jostain syystä akan pelokkaan kuuloinen "Kuka siellä?" -kysymys jättää Kyrialian epäileväiseksi, joten naisdemoni astuu akan eteen nurkan takaa tosimuodossaan.

  • Tällöin paljastuukin, ettei Kyrialia ole seudun ainut muodonmuuttaja, vanhan naisen äkkiä kasvaessa niin pituutta kuin leveyttäkin, onnistuen samalla kasvattamaan myös vaikuttavat torahampaat ja tulisena hehkuvat silmät. Olento vetää huotrastaan melkoisen suuren miekan, selvästi aikoimuksenaan tappaa tai ainakin karkoittaa succubus. Valitettavasti ympäristö ei kuitenkaan suosi kookkaita yksilöitä ja hirviömäinen olento on pian pahasti alakynnessä. Se yrittää pelastautua näkymättömyyden suojiin, mutta edelleen näkymättömät näkevää Kyrialiaa tämä ei hidasta, ja jahti jatkuu rakennuksen alakertaan. Parempia päiviä nähneen ruokailuhuoneen nurkassa jättiläismäinen naarasolento lopulta kohtaa loppunsa, seinästä vyöryvän rottalauman viimeistellessä Kyrialian aloittaman työn.

  • Pian paikalle saapuvat myös Kyrialian viipymistä ihmettelevät muut jäsenet ja yhdessä tuumiin viisikko teilaa loput rotat. Talo paljastuu alakerrokseltaan juuri niin huonokuntoiseksi ja ränsistyneeksi, kuin se yläkerran perusteella vaikutti, kätkien sisäänsä vain hyvin vähän mitään mielenkiintoista. Talon ulos(tai sisään-)käynti johtaa temppelin takapihalle, jolla puolestaan ei ole mitään muuta huomionarvoista kuin hajun perusteella mitä ilmeisimmin paskakuopan virkaa toimittavan kuopan aukko. Eränkävijän silmillään sankarit huomaavat kuitenkin aukon seinämissä ja ympärillä merkkejä, että humanoid-tyyppiset olennot ovat selvästi usein kävelleet sen lähistöllä ja mitä ilmeisimmin joskus viskoneet raskaitakin taakkoja alas kuoppaan.

Henkilöt

Ei tavattuja ryhmään rauhanomaisesti suhtautuneita EPH-henkilöitä.


Takaisin Arkistoon tästä.

Edelliseen peliin tästä.

Seuraavaan peliin tästä.


Palkkiot

Kaikki Anaa lukuunottamatta tasolle 11
  • assasin's dagger
  • 3 x Potion of invisibility
  • 10 x Potion of CMW
  • goggles of night
  • scroll of shadow walk
  • Staff of Blue Dragon - Blue staff with one end shaped like a dragon head
    • +1 quarterstaff
    • ventriloquism - 1 chrg
    • lightning bolt - 1 chrg
    • fear - 4 chrgs
  • Bracers of Armor +2
  • Headband of Vast Intelligence +2 (Skill: UMD)
  • Spellbook
    • 1st lvl - burning hands, comprehend languages, mage armor, magic missile, protection from good, ray of enfeeblement, shield, true strike
    • 2nd lvl - arcane lock, acid arrow, darkness, detect thoughts, false life, protection from arrows, scorching ray, see invisibility
    • 3rd lvl - clairaudience/clairvoyance, dispel magic, fireball, slow, vampiric touch
    • 4th lvl - dimension door, enervation, greater invisibility, locate creature, phantasmal killer, scrying
    • 5th lvl - cone of cold, false vision, nightmare, overland flight, passwall, prying eyes
    • 6th lvl - disintegrate, greater dispel magic, forceful hand, mislead, true seeing

Hädin tuskin kiinnostavaa

  • 10 x mwk hand crossbow
  • 10 x +1 leather armor
  • 12 x flawless citrines, yhden arvo "satoja"
  • golden eyepatch, arvo 100+ gp
  • 4 x +2 leather armor
  • 8 x mwk short sword
  • 22 x mwk rapier
  • 1680 gp
  • 15 x mwk dagger
  • 5 x oil of taggit

Needing for an Appraise

  • a complete Varisian Harrow deck of elaborately enameled wooden plaques
  • a silver mirror
  • a brass orrery
  • 5 x diamond

Mekanismin wiki pyörii PmWikin päällä ulkoasunaan UnStrapped