Nirmathas

Nirmathasin valtio on n. 100'000 neliökilometria erämaata, metsää, vuoristoa, kukkuloita ja soita Aivolahovuorten ja Encartan-järven välissä. Sen rajanaapurit ovat Molthune etelässä, Nidal lounassa ja Varisia lännessä Aivolahovuorten toisella puolella, Lastwall ja Belzken pohjoisessa, sekä kääpiövaltakunta Kraggodan Aivolahovuorilla. Encartan-järven kautta Nirmathasin naapureita ovat Ustalav, Razmiran, Kyonin ja Druma. Nirmathasin pääkaupunki on n. 9700 asukkaan Tamran idässä, Encartan-järven rannalla.

Nirmathasin hallitusmuoto on meritokratia. Nirmathasin tämänhetkinen hallitsija on Erämarsalkka Gavirk, mutta erämarsalkan titteli on muulloin kuin täydellisen liikekannallepanon aikaan enimmäkseen symbolinen. Käytännössä valtaa käyttävät kuvernöörit ja heidän alaisuudessaan kyläpäälliköt. Kuvernööreillä on periaatteessa oikeus nostaa veroja sodankäyntiä, linnoitustöitä tai teidenrakennusta varten, mutta käytännössä veronkanto on, varsinkin syrjäisempien asutusten ollessa kyseessä, enemmän tai vähemmän satunnaista. Käytännön valta on kyläpäälliköillä, jotka puolestaan ovat kylänvanhimpien armoilla kaikessa päätöksenteossa.

Nirmathasissa vaikuttavista järjestäytyneistä uskonnoista Erastilin palvonta on kaikkein laajimmalle levinnyttä. Erastilin papit vastaavat monista kyläläisten perustarpeista, kuten palvontamenoista, siirtymäriiteistä, syntyneiden nimeämisestä, kuolleiden hautaamisista ja häistä. Muut merkittävät uskonnot alueella ovat ristiretkiläisten mukanaan tuoma Arodenin manttelinperijä Iomedae, varsinkin pohjoisella rajalla vaikutusvaltainen sodanjumala Gorum, sekä kääpiöiltä lainattu seppien jumala Torag. Alueella vaikuttavat myös vanhempaa perua olevat animistiset suuntaukset ja esi-isien palvonta, sekä pienet esoteerisempia jumaluuksia palvovat kultit.

Historiaa

Merkittävät tapahtumat

4522 Kassen perustetaan
4532 Ekat Kassen kuolee
4606 Aroden kuolee
4622 Ensimmäinen Mendeviläisristiretki
4632 Molthune itsenäistyy
4638 Toinen Mendeviläisristiretki
4640 Cheliaxin sisällissota päättyy
4648 Nirmathasin vapaussota alkaa
4655 Nirmathas itsenäistyy
4661 Razmiran perustetaan
4695 Lastwallin ja Belkzenin sota päättyy
4709 nyt

Nirmathasina nykyään tunnetulla valtiolla on värikäs ja sotaisa historia. Vielä reilu sata vuotta sitten Nirmathas oli osa Molthunea, yhtä mahtavan Cheliaxin keisarikunnan pohjoisimmista provinsseista. Sitten Aroden kuoli ja Cheliax syöksyi koko muun Sisämeren tavoin sekasortoon. Arodenin kirkon viimeisenä voimainponnistuksenaan liikkeelle sysäämät Mendeviläisristiretket liikuttivat armeijoita ja muuttivat voimasuhteita kautta koko Avistanin. Kului kolmekymmentä vuotta, ja Molthune julistautui itsensäiseksi. Pohjoisen Hammasmetsän asukkaat huomasivat pian, että juurikaan mikään ei muuttunut kaukaisessa etelässä vaikuttaneen vasalliherran vaihduttua läheisempään, eikä kestänyt kuin kuusitoista vuotta ennen kuin Pohjois-Molthunen asukkaat alkoivat kapinoida.

Kapinan ensimmäiset vuodet olivat verisiä, mutta Pohjois-Molthunen vapaudesta taistelevat eränkävijät ja pienet sotajoukot eivät olleet riittävän yhtenäisiä, jotta merkittäviä tuloksia oltaisiin saatu aikaan. Taisteluvoittoja saatiin kyllä, ja Molthunen raskas ratsuväki oppi pian kunnioittamaan metsän uumenista hyökkäileviä, nopeasti liikkuvia sissijoukkoja, mutta voitettujen alueiden turvaaminen olisi vaatinut yhteistyötä, jollaista ei vaan yksinkertaisesti ollut. Samooja Irgal Nirmathin tulo muutti tämän, sillä hänen kokoamansa sotajoukko kasvoi voitto voitolta ja yhdisti useita keskenään riitaisia ryhmiä, kunnes Nirmathin samoojien armeija alkoi muistuttaa ihan oikeaa armeijaa. Nirmathin sota kesti seitsemän vuotta. Lopulta, vuonna 4655, Nirmathin mukaan nimetty Nirmathas julistautui itsenäiseksi valtioksi. Nirmath itse ei päässyt voitostaan nauttimaan, sillä hän tuli salamurhaajan surmaamaksi omaan telttaansa voiton aattona.

Asukkaat

Nirmathasin asukkaat ovat pääosin taldaanikantaa, johon on sekoittunut kellidejä ja jonkun verran ulfeneita. Keskiverto nirmathasilainen on kookas, karvainen, voimakasraajainen ja vaaleaihoinen ihminen. Hänen hiuksensa ovat tummanruskeat, mustat tai punaiset. Pohjoisen Nirmathasin asukkaat ovat tyypillisesti kookkaampia ja raskasrakenteisempia kuin eteläisen Nirmathasin asukkaat.

Luonteenlaadultaan nirmathasilainen on tyypillisesti sitkeä, omavarainen, kärsivällinen, herkästi suuttuva ja leppyvä, perhettään, ystäviään ja perinteitä arvostava, esivaltaa vihaava, jumalia kunnioittava ja korkeaan taikuuteen epäluuloisesti suhtautuva eränkävijä, jolle erämaan armoilla selviytyminen on kunnia-asia. Muinaisina aikoina alueen väki oli huomattavasti nykyistä enemmän tekemisissä kääpiöiden kanssa ja näiden kahden rodun välillä on tapahtunut jonkun verran kulttuurivaihdantaa; mm. kääpiöden ahjon jumala Torag on kotiutunut nirmathasilaisten jumalpanteoniin ongelmitta.

Toisin kuin esimerkiksi chelaxialaiset, nirmathasilaiset eivät ole tyhmänylpeitä. Ankarat elinolosuhteet ovat opettaneet heille, että toisinaan on parempi ottaa etäisyyttä, perääntyä, ja palata sitten myöhemmin tuorein voimin ja mielin ongelman pariin. Nirmathasilainen ei menetä kasvojaan perääntyessään toivottomasta taistelusta tai esimerkiksi myöntäessään olevansa väärässä, saati sitten pyytäessään apua perheeltään tai aseveljiltään tilanteen ratkaisemiseksi.

Nirmathasilainen kunnioittaa suuresti omia vanhempiaan, näiden vanhempia ja myös kaikkia muita kyläyhteisönsä vanhimpia jäseniä, jotka ikä ja kokemus on tehnyt viisaiksi ja siten heidän neuvonsa huomattavan arvokkaiksi. Parhaimmillaan tämä tarkoittaa, että kylien johtajat ovat niitä vanhoja, viisaita naisia ja miehiä. Pahimmillaan tämä tarkoittaa sitä, että kyläyhteisö ei saa mitään oikeita päätöksiä aikaiseksi, koska kylänvanhimmat ovat keskenään riitaisia, seniilejä ukkoja ja akkoja. Liian monen liian kylänvanhimman kokoontuessa yhteen paikkaan, kuten esimerkiksi usean kylän yhteisillä kekrimarkkinoilla tai käräjillä saattaa kaikenlainen neuvonpito ja vänkääminen viedä (nuorempien ja ulkomaalaisten kauppiaiden mieliharmiksi) helposti päiväkausia.

Jatka lukemista täältä.

Mekanismin wiki pyörii PmWikin päällä ulkoasunaan UnStrapped