Pienen Erebuksen Suzerain

Päivä 2. Pharast vuonna 4712 AR.

Matkalla torniin kävimme selvittämässä Zakin siviiliasioita muuan Eugeni Vriis. En ollut täysin varma minkä takia teimme tämän koukkauksen, mutta eipä se veisi muutenkaan paljoa aikaa ja on hyvä hoitaa tiimimme jäsenten psyykkistä puolta myös. Zak kaipaili Eugenilta tietoja jostain nuoresta tytöstä, tai ainakin silloin ollut nuori, kun Zak on hänet viimeksi nähnyt. Eugeni muistaa tytön kyllä. Ottivät tytön kiinni kuulemma lunnaita vastaan. Lunnaita ei kuitenkaan kuulunut ja tyttökin pääsi karkuun. Tyttö lähti kaupungista Eugenin mukaan. Mahdollisesti kauppalaivalla Itäänpäin. Luulisi kaupungista lähtevän enemmänkin kauppalaivoja muuallekkin kuin itäänpäin, mutta Zak näyttää kuitenkin olevan iloinen tästä tiedosta.

Kolmannella tasolla törmäsimme erikoiseen puhuvaan saastaan. Hän esitteli itsensä Lemuksi ja pyysi, että tappaisimme Öykkärit, jotka kiusaavat häntä. "Ensimmäinen sopimukseni Paholaisen kanssa" Maria huudahti iloisena. Tämä hieman häiritsee minua, mutta ehkä tarkastelen hänen käyttäytymistään lisää. Ovathan ihmiset varsin pikaisia ja örkit vielä nopeampia, joten ehkä tämänkin oli vain jonkinlainen vaihe.

Tällä tasolla jodumme hävittämään jotain pieniä paholaisia ja vähän suurempiakin, mutta ei mitään mainittavanpaa. Löydämme alueen, jossa on maagisista voimakentistä tehty näkötasanne veden alle. Näemme pohjassa Laivan nimeltä Liza Jane. Päätimme jättää laivan tutkimisen myöhemmäksi. Tasolla on myös yksi Alaznistin patsas, joka vartioi tasoa ampuen tulipalloja. Tharag kuitenkin lopettaa tämän uhan nopeasti.

Löydämme erikoisen pyöreän labyrintin, joka on tehty mustuneista rautaisista laatoista. Laatoissa on jotain tekstiä, jota en silloin tunnistanut, mutta tehtyäni hieman tutkimuksia niin sain selville, että se on jonkinlainen energian kerääjä, joka kerää energiaa muilta olevaisuuden tasoilta. Mahdollisesti jos tätä hieman tutkii lisää niin siitä on mahdollista saada hyvin paljon ja turvallisesti tarpeeksi energiaa ihan mihin tahansa, mitä haluan tehdä, mutta tässä on nyt tärkeämpiäkin juttuja tehtävänä. Labyrintin keskellä on pentagrammi maassa ja ilmassa reikä, josta näyttäisi näkyvän kohti Helvettiä.

Myöhemmin löydämme tasolta myös maagisen ympyrän järjestelmällisyyttä vastaan. Ympyrän sisällä ilmassa näyttäisi olevan liekki. Maria ja Zak nimeävät sen nopeasti 'Lain lieskaksi'. Muutama pieni tulielementaali puolusti liekkiä, kun Maria lähestyi sitä. Nämä olivat kuitenkin nopeasti sammutettu.

Törmäämme Suzerain nimiseen ääneen, joka haluaa, että poistaisimme hänen kilpailiansa lordi Bazin. Maria suostuu tähän tehtävään yllättävän nopeasti ja lähteekkin melkein juoksemaan kohti lordi Bazin paikkaa. Huomaan Marian käyttäytyvän oudosti ja tulenkin siihen tulokseen, että hänet on jollainlailla lumottu. Päätämme lopettaa Marian juoksemisen, mutta teimme sen liian myöhään ja lordi Baz esittäytyy meille. Ideani oli hyvä, mutta toteutus oli myöhässä. Pitkän taistelun jälkeen voitamme lordi Bazin alaiset, mutta Baz itse pääsee karkuun. Tiedä sitten törmäämmekö häneen myöhemmin.

Mekanismin wiki pyörii PmWikin päällä ulkoasunaan UnStrapped