Vampir: Miami - Andrew, osa 18

Eddie Firetribe

Tavattuamme meriakvaariolla siiryimme Kenin asunnolle. Ken onneksi hyväksyi innokkaasti puolustusideani, vaikka itse en ollut täysin varma sen vedenpitävyydestä. Puolustuksessa oli muutamia luodinläpäiseviä aukkoja, mutta ajattelin pitää ne omana tietonani ja toivoa parasta. Illan kuluessa Kenin sisko Abigail huomasi asunossa pieniä mutaisia jalanjälkiä, joku oli salakuunnelut meitä ja mahdollisesti urkkinut puolustuspuheenvuoromme jonkun muun haltuun. Abigail välittömästi päätti että asialla olivat mystiset henget ja kaivoi ouja-lautansa esiin ja halusi meidän kaikkien osallistuvan spiritistiseen istuntoon. Tässä vaiheessa päätin, että on parasta vetäytyä toimistolle syventymään ennakkotapaukseen.

Kaikenlaista kummaa tapahtui ennen oikeudenistuntoa, mutta minun on pakko myöntää että ajatukseni olivat kiinittyneenä lähes kokonaan siihen ajankohtaan. Mainittakoon että Miamissa käynnistyi tummaihoisten mellakka. Poliisit ampuivat minua jalkaan. Pelastin myös Kenin uhkaavasta tilanteesta, jossa minua tosin ammuttiin myös kaksi kertaa rintaan. Sinänsä tämä kaikki oli hyvin yllättävää sillä olen aina karttanut väkivaltaa. Saimme myös kiinni pienen Nosferatu tyttösen nimeltä Anyssa. Hyvin kammottava olento kaikin puolin. Hän oli se syy niille jalanjäljille, joita olimme nähneet Kenin asunolla. Ken tosin ilmeisesti muokkasi hänen mielikuviaan tapahtuneista.

Oikeudenistunto sujui loistavasti. Ainakin aluksi. Löimme legaatille jauhot suihin ja myös virkaatekevälle ruhtinaalle. Ken oli käyttänyt hieman korttejaan ja onnistuime luomaan Lancea Sanctumin sisälle valtakiistan, joka johti siihen että Kenille myötämielinen taho ratkaisisi asian meidän eduksemme. Juuri kun juttu näytti kotiin pelatulta päätti vanha ruthinas Vidal ilmestyä paikan päälle. Kaikkien silmien alla hän tuhosi senesalkkinsa ja julisti yön sallimusten yöksi. Sen jälkeen kaikki oli enemmän tai vähemmän kaaottista. Legaatti yritti tuhota Keniä, mutta Invictulaisten sisäpiiri suojeli häntä ja tappoivat legaatin. Sen jälkeen poistuimme paikalta Invictuksen sisäpiirin siipien suojassa.

Mekanismin wiki pyörii PmWikin päällä ulkoasunaan UnStrapped