Vampir: Miami - Abigail, osa 8

Marja Lappalainen

Ken on antanut minulle Miami Towerin hoidettavaksi. Olen viettänyt hyvin paljon aikaa hotellillani tehden tutkimuksia. En ole nähnyt aaveita maaliskuun 18. päivän jälkeen, mutta olen kuullut heidät. En ymmärrä miksen näe heitä. Olen aina nähnyt aaveet. Hotellissa on jotain hyvin eriskummallista.

Tutkimuksissani selvisi kuitenkin miksi Pearl Chastain vaikuttaa edelleen hotellilla: hänen edesmennyt aviomiehensä Jean-Luc rakennutti hotellin vuonna 1901. Minä haluaisin remontoida hotellin juuri sellaiseksi kuin se oli vuosisadan alussa, mutta en ole varma löytyykö hotellista siltä ajalta valokuvia. Ken on hyvin tiukka sen suhteen, että hotelli pitäisi remontoida mahdollisimman pian: Ken ilmeisesti menettää jatkuvasti rahaa, mikäli hotelli on tyhjillään.

Yritin sanoa Kenille, että remontissa saattaa ilmetä ongelmia: aaveet eivät ehkä pidä metelistä. Tai paikka on muuten vain kirottu tai jotain. Ainakin Marcus McMillarin aikana (hän oli hotellin omistja 1920-luvulla) hotellissa sattui jatkuvasti remontin jälkeen onnettomuuksia. Tulipaloja sun muuta. Asiat eivät aina välttämättä ole niin yksinkertaisia.

Päätimme kuitenkin Kenin kanssa, että aloitamme remontin ja pidämme avajaiset 18.3. Sinä omituisena päivänä, jolloin näimme Kenin kanssa aaveita ja jolloin aikojen saatossa hotellilla on tapahtunut niin Jean-Luc Chastainen mystinen katoaminen kuin 1970-luvulla hotellin omistaneen James Willcoxin tekemät murhat. (Willcox on muuten edelleen elossa odottamassa kuolemantuomionsa täytäntöönpanoa. Ehkä voisin käydä tapaamassa häntä vankilassa ja kysellä hieman hotellista.)

Ajattelin, että pidämme avajaiset nimellä Kuoleman karnevaali ja kutsumme paikalle kaupungin kirottuja (kuten me liitossani Lancea Sanctumissa sanomme). Minusta olisi mielenkiintoista nähdä miten vanhat kirotut reagoivat nähdessään aaveen! Sitä paitsi, kymmenen silmäparia näkee enemmän kuin kaksi: menen luonnollisesti haastattelemaan kaikkia illan jälkeen. Kuoleman karnevaalin jälkeen hotellini saa varmasti myös ansaitsemaansa huomiota.

Toistaiseksi hotellini on kuitenkin nuhjuinen ja tyhjillään. Käytämme sitä usein Kenin ja Ryanin kanssa tapaamispaikkana ehkä siksikin, että olen siellä lähes joka yö. En missään nimessä halua menettää yhtään ihmeellistä tapahtumaa hotellissani!

Tapasimme itse asiassa hotellilla vain muutama yö herra Rourken kuoleman jälkeen, ja kerroimme Ryanille kaiken tapahtuneen. Olimme sopineet Kenin kanssa jo aikaisemmin ettemme kertoisi Ryanille vielä rouva Chastainen päiväkirjasta löytyneistä tiedoista, mutta Ken päätti yllättäen omatoimisesti tarjota päiväkirjaa Ryanille. Olin hyvin vihainen, sillä minun mielestäni meidän olisi pitänyt antaa Dulcinealle mahdollisuus kertoa itse Ryanille suhteestaan herra Vidaliin (Tämä oli siis mainittu päiväkirjassa). Myös minun tekijäni tekijän henki oli päiväkirjan ja Kenin lipasutusten myötä nyt vaarassa, sillä arvon herra Maldonato oli yhdessä rouva Chastainen kanssa juoninut Dulcinean ja herra Vidalin rakkaustarinalle ikävän lopun.

Luonnollisesti Ryan suuttui minulle, kun huomautin Kenille hänen löyhästä suustaan. Tilanne kehekytyi ilmiriidaksi sen jälkeen kun hän solvasi suhdettani Marciin. Kukaan ei voi ymmärtää kuinka paljon minä Marcia rakastan! Hän on kaikkeni! Ja että joku uskaltautuu sanomaan minulle, etten muka tuntisi tekijääni! Kukaan ei ymmärrä Marcia kuten minä! No, Ryan oli poissa tolaltaan ja pyysi myöhemmin anteeksi. Olin jo leppynyt muutamien tapahtumien johdosta, joihin palaan hetken päästä, ja hyväksyin Ryanin ruusuisen anteeksipyynnön. Ryan ei kuitenkaan koskaan kertonut, mitä Dulcinean kanssa oli tapahtunut, kun tämä oli saanut kuulla totuuden menneen suhteensa päättymisestä.

Niin, koska pelkäsin ettei tekijäni tekijä, herra Maldonato, ehkä eläisi enää pitkään, suostuttelin Marcin viemään minut tapaamaan häntä. Marc ei ollut innostunut aiheesta ja herra Maldonaton tavattuani ymmärsin hyvin. Herra Maldonato oli hirvittävin tapaamani henkilö pitkään aikaan - kuten olin jo etukäteen olettanutkin. Maldonato (tiputan tässä vaiheessa kunnioittavan 'herra' ilmauksen pois, sillä Maldonato ei todellakaan ansaitse sitä) mittasi kylmällä katsellaan minua päästä varpaisiin ja sanoi jotain tylyä. Olin kauhuissani tämän olennon edessä ja vahvistin itseäni vain ajattelemalla, että voisin oikeilla sanoilla tappaa tuon hirvityksen.

Meillä ei ollut erityisemmin puhuttavaa. Maldonato pyrki loukkaamaan minua ja Marcia kaikilla sanoillaan. Tunsin kuinka epämiellyttävä tilanne oli Marcin kannalta ja suutuin. Ihmettelen vieläkin miten uskalsin sanoa Maldonatolle jotain niin lähes uhkaavaa kuin mitä sanoin kutsuessani hänet hotellimme avajaisiin. Ajattelin vain mielessäni kuinka Maldonato kauhistuisi rouva Chastainen nähdessään (minähän tiedän hyvin kuinka kauhistuttava rouva Chastaine voi olla aavemuodossaan). Maldonato katsoi minua myrkyllisesti ja poistuin huoneesta nopeasti. Marc jäi huoneeseen vielä Maldonaton käskystä. Jäin oven ulkopuolelle kuuntelemaan valmiina ryntäämään sisään mikäli rakkaalle Marcilleni tapahtuisi jotain!

En kuullut mitä he puhuivat, tekijäni ja hänen tekijänsä, mutta äänen sävystä ei voinut erehtyä: Maldonato käskytti Marcia, tämä yritti vastustaa tekijäänsä mutta ei kyennyt. Kuinka tuo hirviö saattoi tehdä tuollaista Marcilleni, maailman parhaimmalle miehelle? Ihmettelin edelleen miksi Maldonato oli ikinä syleillyt Marcin? Varmasti siihen liittyi joku ihmisuhdekuvio, jonka Maldonato halusi rikkoa. Ehkä joku toinen oli syleilemässä Marcin ja Maldonato päätti ilkeyttään syleillä hänet ensin. Oli miten oli, minä en enää antaisi Maldonaton häiritä Marcia!

Tähän taustaan nähden on siis vain ymmärrettävää, että annoin Ryanille anteeksi. Mikäli tieto Maldonaton teosta kantautuisi ruhtinas Vidalin korviin, ei Marcilla olisi enää koskaan ongelmia Maldonatosta!

Hotellini tutkimukset seisovat paikallaan. Yksi mahdollinen ratkaisu kaikkiin salaisuuksiin saattaisi olla Paroni Cimitiére, joka kuulemani mukaan puhuu kuolleille ja ilmeisesti myös näkee henkiä. Halusin tavata Paronin, joten suostuin lähtemään Kenin ja Ryanin mukaan tapaamaan huonomaineista Manuel Juantaneroa. Paroni tahtoi, että Manuel lopettaa Lancean noituudella tekemiensä veripillereiden jakamisen, ja hän oli tehnyt asiasta Kenin kanssa jonkinlaisen sopimuksen. Mikäli auttaisin asiassa, Paroni voisi olla minullekin suopea ja kertoa jotain aaveista.

Pillerit ovat myös Lancealle pyhiä, eikä Lancea halua että niitä jaetaan jumalanpalvelusten ulkopuolella. Kyselin asiasta tarkemmin Marcilta ja Marc sanoi, että pillereiden jakamisesta seuraisi varmasti rangaistus, mikäli todisteita löytyisi. Marc uskoo todella Lancean opetuksiin ja minä uskon siihen mihin Marc uskoo. Toisaalta, Lancean sisällä tapahtuva valtataistelu pelottaa minua. Olemme käyneet vain kertaalleen Piispan eli Ruhtinas Vidalin pitämässä jumalanpalveluksessa sen jälkeen kun Marc oli kaapattu ja haettu takaisin. Tulimme Marcin kanssa paikalle osana Ruhtinas Savoyn hovia ja herra Savoy todella näytti valtansa. Niin kauan kun valtataistelua jatkuu, en mitenkään voi keskittyä ymmärtämään Lancean opetuksia ja vastaanottamaan tosissani sakramentteja.

Mutta takaisin Manueliin. Lähdimme hakemaan arvon herra Juantaneraa hänen omistamaltaan strippiklubilta. Se oli ensimmäinen kerta kun astuin sellaiseen paikkaan. Ilma oli raskas hiestä ja kiimasta. Paksut miehet tuijottivat lumottuina öljyisten naisten vääntelehtimistä tankojen ympärillä. Paikassa oli yhtä aikaa jotain äärimmäisen pelottavaa ja vastenmielistä, mutta myös jotain kiihottavaa. Olisin halunnut metsästää siellä.

Kaikki glamour tipahti paikasta kuitenkin kun suurikokoinen ovimies tarttui minua kädestä juuri kun olin tavoittamassa Manuelin (olin juossut Manuelin perässä jo jonkin tovin kuultuani hänen hiipivän yläkerrassa). Tunsin tutun raivon nousevan pintaan. Aina kun joku kuolevainen käy minuun käsiksi, tilanne päättyy huonosti. Eivätkö he vain voisi ymmärtää pysyä poissa tieltäni! Löin täysillä voimillani miestä kurkkuun ja tämä vaipui maahaan kakistelemaan. Lähdin vihaisena marssimaan Manuelin perään.

Strippiklubin takakujalla näin Manuelin kasvot ensikertaa: hgänen tummat silmänsä ja korkeat poskipäänsä... Manuelin silmissä oli tulta ja hänen hymynsä oli hieman ivallinen. Tunsin lämpimän aallon sisälläni, ja jos olisin vielä ollut elossa, olisin varmasti punastunut (onneksi en ole sillä se olisi ollut äärimmäisen noloa). En oikein tiennyt mitä sanoa. Tässä oli mies, jota meidän piti uhkailla ja mahdollisesti jopa tappaa Paronin vuoksi. Aaveet tuntuivat kumman kaukaisilta Manuelia katsoessani.

Pyysin kauniisti Manuelia istumaan autoomme ja esittelin itseni. Manuelin ääni oli kuin hunajaa ja hän sanoi kauniita asioita minulle. Olin äärimmäisen hämmentynyt, mutta en saanut katsettani irti Manuelin upeasta olemuksesta. Silmäni liukuivat pitkin Manuelin kasvoja ja vartaloa rekisteröiden paksut pulisongit, kiharan taakse suitun tukan, leveät hartiat ja kapean vyötärön. Silmissäni Manuel uhkui miehekkyyttä auton takapenkillä leveästi istuen. Yrtin katsoa muualle ja olin tyytyväinen Ryanin ja Kenin saapuessa paikalle.

Ken ja Manuel eivät tuntuneet tulevan toimeen ja automatkalla saimme Ryanin kanssa seurata sivusta niin käsirysyä kuin solvauksiakin. Yritin toimia sovittelevana osapuolena miesten välillä, sillä varmasti voisimme päästä yhteisymmärrykseen tässäkin asiassa. Lopulta pääsimmekin, mutta vasta vietettyämme useita ikävystyttäviä hetkiä Kenin toimistolla. Ken ja Manuel ottivat toisistaan mittaa ja Ken jopa yritti heittää minut ulos huoneesta, jotta hän voisi rauhassa käsitellä Manuelia. Minä suutuin. Mikäli minua pyydetään mukaan johonkin "bisnekseen" minä myös pysyn mukana. Minä en ole Kenin käskyläinen tai viisivuotias pikkusisko, jonka voi tarpeen tullen heittää ulos huoneesta! Kaukana siitä! Minä olin tavannut mielenkiintoisen miehen ja aioin parhaani mukaan antaa hyvän vaikutelman edes itsestäni hänelle!

Lopulta pääsimmekin yhteisymmärrykseen. Manuel suostui lopettamaan pillereiden myynnin ymmärtäen, että jos hän ei tekisi niin, joutuisimme kertomaan aiheesta jollekin nimeä tekevämmälle. Vastapalvelukseksi hän halusi tehdä kauppaa Kenin kanssa. Enemmän kuin hyvä sopimus minun mielestäni. Kenin tosin suostui siihen hieman pitkin hampain ja syyllisti minua taas hieman jälkeenpäin kysyen, luulinko todellakin että Manuel pitäisi oman osuutensa kaupasta. Totta kai minä uskoin niin: Manuel olisi hyvin typerä jos hän vielä valmistaisi verinappejaan sen jälkeen kun oli jäänyt niistä kiinni. Ja mikäli mies oli kehdannut valehdella minulle päin naamaa, ansaitsisi hän hyvän selkäsaunan, oli miten kaunis tahansa. Ken oli tyytyväinen nämä sanat kuultuaan. Päätimme mennä tapaamaan Paroni Cimitiérea yhdessä myöhemmin.

Ryan ajoi Manuelin kotiin Venture Importista. Lähtiessään Manuel sanoi vielä minulle, että me tapaamme varmasti. Toivon niin! Haluaisin kovasti tavata Manuelin kahden kesken. Ehkä hän voisi olla se, jolle olisin vain Abigail, ei muuta. Voisin viedä Manuelin mukanani tutkimaan hotelliani tai ehkä Manuel veisi minut paikkoihin, jollaisissa en ole koskaan ollut. Oli miten oli, odotan palavasti hetkeä jolloin kohtaamme jälleen. Ehkä me voisimme olla kuin Ryan ja Dulcinea!

Ryan suuria asioita Dulcinean eteen. Asioita, jotka ovat ehkä jopa liian suuria Ryanin tai meidän yhdessäkään hoidettavaksi. Ilmeisesti Dulcinea oli tehnyt aikanaan Ryanin isästä kätyrin, mutta päätynyt vapauttamaan tämän tehtyään Ryanista kaltaisensa. Ryanin isä ei kuitenkaan mielenpuhdistuksesta huolimatta unohtanut kaikkea, vaan on nyt jonkun mielisairaalan suljetulla osastolla selittäen sekavia verikultista ja verijumalattaresta. Selittäen siis aivan liikaa mikäli oikeat korvat osuvat paikalle. Ryan haluaa luonnollisesti pelastaa niin isänsä kuin Dulcineankin, sillä jos joku korkeampi taho saa selville tämänlaisesta naamioitumisen perinteen rikoksesta kuolee Ryanin isä - ja mahdollisesti myös Dulcinea.

Kuvioon liittyy myös Ryanin äiti, joka oli liittynyt johonkin huuhaa -kulttiin. Ikäväksemme jouduimme pohtimaan kultin todellista olomuotoa: on mahdollista että kultti metsästääkin todellisuudessa tietoa meidän kaltaisistamme, sillä myös Ryan yritettiin kaapata sinne varsin järein ottein. Lopputulos on nyt hankala: sekä Ryanin äiti että isä ovat kultin tiloissa mahdollisesti hyvinkin vaikeasti saavutettavassa paikassa, ja meidän pitäisi saada heidät ulos sieltä. Ehdotin, että voisimme vain hakea Ryanin vanhemmat pois ja polttaa koko paikan (siinä menisivät kaikki asiakirjat ja tiedotkin samalla), mutta Ryan ja Ken halusivat vielä tutkia asiaa. Ehkä se on parempi niin. Toivottavasti myös Ken tajuaa nyt Ryanille tapahtuneiden asioiden valossa, ettei Sweetwateriin ole enää menemistä (jostain ihmeellisestä syystä Ken aina aika-ajoin nostaa esiin kysymyksen Sweetwaterista. Niin kuin millään siellä tapahtuneella olisi enää mitään merkitystä).

Mekanismin wiki pyörii PmWikin päällä ulkoasunaan UnStrapped