Vampir: Miami - Abigail, osa 31

Marja Lappalainen

Heräsin siihen, että Alex takoi kauhuissaan oveani. Nousin vauhdilla ylös ja avasin oven. Alex suorastaan kaatui syliini ja soperteli jotain käsittämätöntä Renéstä. Istutin Alexin pukeutumispöytäni ääreen ja vedin silkkiaamutakkini päälle. Mitä oli tapahtunut? Oliko René tullut takaisin? Oliko Marc tullut takaisin? Oliko talossani uusi aave vai vainosiko minua kenties sama musta kukko kuin Andrewiakin?

Kurkistin ulos ovestani pimeään portaikkoon ja hiivin portaat ylös kirjastoon. Näin kelmeän valon salongin puolelta ja jatkoin matkaani varovaisesti sitä kohden. Salongissa istui tumma olento ja tunsin mullan ja kalman tuoksun kitkeränä sieraimissani. Musta olento nousi ylös ja lähti hoippumaan minua kohti. Kiljaisin nähdessäni edessäni sen kauheuden, joka oli joskus ollut minun Renéni! Renén silmät tuijottivat minua villisti ja hänen vaatteensa olivat repaleiset. Renén iho oli kelmeän kuiva ja hänen suunsa oli ommeltu kiinni. René sai vaivoin huudettua jotain, joka kuulosti nimeltäni ja yritti tarttua minua vyötäisiltä. Juoksin karkuun niin nopeasti kuin vain pääsin; alas kammiooni Alexin kainaloon.

Yritin epätoivoisesti soittaa ensin Kenille, sitten Julesille ja lopulta Ryanille. Kukaan ei vastannut. Jätin Kenin vastaajaan itkunsekaisen viestin, johon en kuitenkaan saanut vastausta. Lopulta Ryan soitti minulle takaisin ikuisuudelta tuntuneen ajan jälkeen. Todellisuudessa aikaa ei ollut kulunut ehkä kuin muutama minuutti. Ryan lupasi tulla heti luokseni.

Ryanin olkapää oli lohduttava ja yhdessä uskalsimme lähestyä Renétä, joka oli kaatunut nyt lohduttoman näköisenä lattialle. Tunsin piston sydämessäni: kuinka olinkaan voinut hylätä Renén näin kun hän selvästi tarvitsi minua. Kuuntelin Ryanin rauhoittavaa ääntä kun nostin Renén syliini ja tuuditin hänen kalmanhajuista ruumistaan sylissäni kuin lasta. Kuka oli voinut tehdä näin Renélle? Muistin hetkessä Kapteeni Howdyn ja Renén pelokkaan äänen. Kuka tämä kapteeni Howdy oikein oli ja mitä hän halusi minusta?

Ryan käyskenteli levottomana ympäri taloa sillä välin kun minä yritin rukoilla Renén puolesta kaikkia tuntemiani jumalia. Annettuani Renélle paperia ja kynän, sai hän kirjoitettua vain sanan ’auta’. Totta kai minä auttaisin! Siksi minä olin tässä! Avasin nopealla viillolla ranteeni ja valutin vertani Renén suuhun. Verelläni ei ollut mitään vaikutusta. Puhelimeni saattoi soida useita kertoja ja silmäkulmastani huomasin myös Andrewin ja Anyssan saapuneen kartanolleni. En antanut huomioni hetkeksikään herpaantua Renéstä.

Ryanin poistuessa kartanolta Andrewin ja Anyssan vanavedessä, siirryin takapihalleni tekemään Renén ympärille suojarinkiä – ainoaa puhdistusriittiä, jonka osasin tehdä. Onneksi olin jossain vaiheessa ymmärtänyt soittaa Julesille, joka yllätti minut kesken rituaalini. Olin hyvin nolona, sillä tein kaikki rituaalit aina alasti. Tunsin Julesin katseen lipuvan hiljaa vartalollani ja yritin vetää nopeasti aamutakkia peitokseni.

Jules oli ihana! Jules pysäytti hellän käskevällä äänellä epätoivoisen rituaalini ja vahvisti oletukseni siitä, että Renétä ei voinut enää saada takaisin. René todella oli zombie, ja Julesin mukaan vielä varsin voimakkaan bokorin, voodoonoidan, valmistama. Kun uskalsin vihdoin mainita Kapteeni Howdyn nimen, remahti Jules äänekkääseen nauruun: kapteeni Howdy oli yksi New Orleansin vahvimmista bokoreista ja Jules kovasti ihmetteli mitä minä olin tehnyt ansaitakseni moisen lahjan (viitaten tietysti René –parkaan) häneltä. Kerroin olevani yhtä ymmälläni ja varsin tyytymätön lahjaani. Valitettavasti Julesin mukaan me emme voineet vain laskea Renétä haudan lepoon, sillä kapteeni Howdylla saattoi olla edelleen jotain Renélle kuuluvaa, jolla tämä saattoi hallita Renén ruumista. Aloin pikkuhiljaa närkästymään tähän mikä-lie-bokoriin! Mikä oikeus hänellä oli tehdä minulle lahjoja minun palvelijastani?

Päätin lähteä mitä pikimmin New Orleansiin. Sen lisäksi, että minulla olisi hieman keskusteltavaa kyseisen kapteeni Howdyn kanssa, voisin vihdoin myös käydä Nousevan auringon talossa. Yllätyksekseni Jules lupautui tulemaan mukaani ikään kuin omaksi henkilökohtaiseksi voodoo – asiantuntijakseni. Vaikka lupasin jääväni hänelle palveluksen velkaa, en voi olla ajattelematta, että ehkä hän sittenkin pitää minusta…

Ryanin saavuttua takaisin Overlock – metsästykseltä (Todellakin! Overlockit -muistat varmaan kirvesmies Juniorin - olivat olleet Miamissa!),olin Julesin ohjastamana antanut Renélle toimeksi ajaa nurmikkoni ja siivota: ruumiillinen työ tekee kuulemma hyvää myös hänen mielelleen. Olin jo huomattavasti paremmalla tuulella ja lähdin mielelläni Ryanin mukaan hotellilleni katsastamaan jotain hänen huomaamansa ongelmaa. Matkalla hotellille Ryan kertoi myös majoittaneensa Desirae Wellsin hotelliini. Olin hieman käärmeissäni, sillä ensinäkin, hotelli oli minun eikä Ryanin. Ja toiseksi, vaikka hotelli kulki nimellä hotelli, ei se sitä todellisuudessa ollut. Ainakaan tuntemattomille kaltaisille! Hetkellinen Julesin aikaansaama hyväntuulisuuteeni alkoi hiljalleen murentua.

Viimeinen pisara oli kuitenkin hotellillani tapahtunut hirvittävä rituaalimurha. Ryan oli kyllä selittänyt jotain hotelliin piilotetusta monoliitista ja Invictuksesta, mutta ehkä olin vihdoin itse onnistunut olemaan epäuskoinen. Jostain syystä rituaalit (maagiset sellaiset) eivät vain mielestäni mahtuneet samaan lauseeseen Invictuksen kanssa. Olin niin kovin väärässä. Hotellissani nimittäin todella oli veren tahrima kivinen paasi, jonka päällä makasi vasta teurastettu ruumis. Eikä siinä vielä mitään! Koskiessani kivipaatta sain selkeän kuvan Kenistä valuttamassa verta kyseiseltä ihmisuhrilta ahnaalle kivipaadelle.

Ryntäsin ulos huoneesta kuin henkeä haukkoen. Ken!? Minun Kenini, joka ei ymmärtänyt mitään rituaaleista, aaveista tai magiasta! Nopeasti epäuskoisuuteni korvasi puhdas raivo. Kuinka Ken kehtasi tehdä jotain tällaista _minun_ hotellissani kertomatta minulle! Kuinka hän kehtasi tehdä taas uuden aaveen jo ylikuormitettuun hotelliini, ennen kuin olin ehtinyt edes päästä vanhoista aaveista selville! Ja kuinka hän kehtasi olla kertomatta minulle omista rituaaleistaan, kun minä olin niin auliisti kertonut hänelle kaiken!

Päättäväisesti lähdin marssimaan kohti hissiä ja ylintä kerrosta. Nyt saisi riittää! Menisin todella katsomaan mitä Ken oikein piilotteli hotellini kattohuoneistossa. Ehkä löytäisin sieltä seitsemän kuollutta neitsyttä kiedottuna lahjapaperiin ja osoitettuna seitsemälle tuhon airuelle! Onnekseni Ryan tuli mukaani ja järjesti meidät hienovaraisemmin sisään kuin mitä minä olisin osannut.

Huoneisto oli ylellinen. Sen yhdessä päässä oli valtaistuinsali (mihin Ken muka sellaista tarvitsi?) ja toisessa päässä kirjahyllyllinen okkultistista kirjallisuutta kreikaksi ja latinaksi. Tuhahdin ja jätin kirjat omaan arvoonsa. Mitä Ken muka näistä ymmärtäisi? Eihän Ken osannut edes ranskaa. Vai osasiko? Mitä kaikkea Ken olikaan jättänyt kertomatta minulle?

Kävelin tuohtuneena edestakaisin kattohuoneistoa manaten Keniä alimpaan helvettiin. Pysähdyin lopulta Ryanin viereen katsomaan hämmentyneenä lasin alle sijoitettua valtavaa Miamin karttaa. Ristiin rastiin pitkin karttaa kulki erivärisiä linjoja, jotka kohtasivat muun muassa Miami Towerin, Venture Importin ja Rourke – kartanon päällä… Nämä olivat niitä kuuluisia leilinjoja – tai ehkä jotain Invictuksen veriorgioiden muodostamia maagisia virtauksia. Mitä ilmeisimmin kuitenkin jokaisen solmukohdan – vai sanoisinko kenties Rosan sanoin kiinnekohdan – yhteydessä oli yksi kivipaasi. Näin Invictus siis hallitsi kaupunkia!

Paloin halusta mennä tuhoamaan koko typerän paaden, mutta Ryan pidätteli minua. Ryanin mukaan me olimme nyt todella pulassa. Minä en oikeastaan ymmärtänyt mistä Ryan nyt oli niin vauhkona. Ken teki jotain typeriä rituaaleja, joiden lopputulosta hän ei varmasti edes ymmärtänyt! Ryan oli kuitenkin kiihdyksissä ja väitti, että kaiken takana olisikin ruhtinas d´Harfleur! Tunsin hetkellisesti perhosten lentelevän vatsassani kun ajattelin, että ruhtinaskin oli kiinnostunut okkultismista…

Vaikka ruhtinas olisikin kaiken Invictuksen okkultistisen toiminnan takana, se ei silti poistanut sitä tosiasiaa, että olin nähnyt kaiken mitä Ken oli tehnyt. Enkä tulisi antamaan sitä hänelle koskaan anteeksi! Päätin siltä istumalta lähteä mitä pikimmin kohti New Orleansia – ilman Keniä. Ryan piti tätä hyvänä ideana ja sanoi lähtevänsä mielellään mukaan.

Mekanismin wiki pyörii PmWikin päällä ulkoasunaan UnStrapped