Vampir: Miami - Abigail, osa 10

Marja Lappalainen

Marc antoi minulle luvan palkata tanssinopettajan. Ilmeisesti tanssi on Marcin mielestä sopiva harrastus pienille tytöille. Marc olisi tuskin antanut minun ottaa tunteja Alexander Lopezilta, ihastuttavalta latinotaustaiselta tanssijalta, mikäli hän olisi tiennyt, että harjoittelen Manuelia varten. Niin, tästä kaikesta on tullut melkoinen sotku.

Kaikki alkoi siitä kun Ken sai kutsun Club Carnivalelle. Kutsujana oli neiti Sara Elgar eli Syöjätär-Sara. Tai henkilö, joka näytti neiti Elgarilta. Todellisuudessa kutsuja olikin kammottava Snape, joka ilmeisesti halusi hieman pelotella Keniä. Huomasin heti Kenin ja "neiti Elgarin" keskustelua seuratessani, että neiti Elgarin aksentissa oli jotakin outoa. Ajattelin, että hän on varmasti vain hullu (mitä oikea neiti Elgar varmasti onkin). Ensi kerralla tiedän paremmin.

Snape oli kutsunut meidät kaikki paikalle, sillä kaupungin senesalkki, Geoffrey Ashford, halusi keskustella kanssamme. Herra Ashfordilla oli meille ehdotus: hän halusi, että hoitelisimme päiviltä pois sen huuhaa -kultin, joka oli Ryaninkin isän kaapannut. Siinä sivussa hän halusi, että saattaisimme Lancea Sanctumin Legaatin, herra Morrisin, Memphisiin.

Minä olin ensin ajatellut poistua paikalta vähin äänin. En halunnut enää mitään ongelmia minulle ja Marcille ruhtinas Vidalin hovin puolelta (senesalkki Ashford oli ruhtinas Vidalin lähipiiriä). Neiti Opalin sanat kuitenkin kaikuivat korvissani: "Marcilla on edelleen vihollisia." Ryhdistäydyin ja päätin jäädä kuuntelemaan mitä herra Ashfordilla olisi sanottavaan. Vaikka Marc ei ottanutkaan neiti Opalin varoituksia tosissaan, niin minä otin. Minä kaivaisin esiin joka ikisen Marcin vihollisen ja nujertaisin heidät vaikka omin käsin jos tarve niin vaatisi!

Jäin siis kuuntelemaan keskustelua, mutta en osallistunut siihen sanallakaan. Pelkäsin että näyttäisin kaikille kuinka paljon Marcin vuoksi pelkäsin. Seisoin kuin patsas koko keskustelun ajan, vaikka minun olisi tehnyt mieli huutaa ilosta. Herra Ashford nimittäin tarjosi meille vastalahjaksi palvelusta. Hän poistaisi kaikki Marcia, Dulcineaa ja herra Bowmania koskevat syytteet samoin kuin meitäkin koskevat syytteet (mikäli sellaisia esiin nousisi). Jos siis tekisimme tämän palveluksen senesalkille (ja tiesin etteivät Ryan ja Ken kieltäytyisi), olisi Marc vapaa, eikä minun tarvitsisi enää pelätä hänen puolestaan!

Luonnollisesti myös Ken ja Ryan suostuivat sopimukseen. Ryan siksi, että hän oli joka tapauksessa menossa pelastamaan vanhempansa ja sai herra Ashfordilta vain lisää tietoja, ja Ken jostain varmasti rahaan liittyvästä syystä (Ken yllätti minut täysin neuvottelutaidoillaan, hän ei ollut enää yhtään niin hidas ymmärtämään kuin Manuelin kanssa taannoin). Ongelmakseni nousikin, miten esittäisin kuukauden tai pidemmänkin poissaoloni rakkaalle tekijälleni.

En halunnut sanoa Marcille suoraan, että olin tekemässä kaiken hänen vuokseen. Marc ei haluaisi minun vaarantavan henkeäni hänen henkensä vuoksi. Sitä paitsi, toimet joita olin tekemässä, eivät kuuluneet sille listalle, jotka Marc katsoo pienille tytöille sopiviksi. Yritin kertoa asiasta Marcille kautta rantain ja painottaa sitä, että olin nyt auttamassa Ryania koska Ryan oli auttanut niin suuresti minua. Marc kyllä kuunteli ja antoi minulle jopa hyviä vinkkejä herra legaatista, mutta vaistosin, että jokin oli pielessä. Marc oli kireän ja jopa pisteliään tuntuinen.

Lopulta keskustelumme kääntyi aivan väärille raiteille. Marc oli haistanut Manuelin partaveden vaatteistani ja vaati minulta selitystä. Hän väitti olevansa loukkaantunut siitä, etten ollut kertonut hänelle Manuelista, mutta minä en kyennyt ajattelemaan kuin sitä tosiasiaa, että Marc oli haistellut vaatteitani... Hämmennyin ja sopertelin jotain siitä, että Manuel oli mukava ja hauskaa seuraa. Marc ei varsinaisesti kuunnellut minua vaan jylisi päälleni, että oli kuvitellut väliemme olevat sellaiset, että me voisimme puhua kaikesta. Puhua kaikesta? eihän Marc koskaan kertonut minulle mitään itsestään.

Pakkasin tavarani ja lähdin pois. Olin surullinen, mutta myös jollain tavalla hämilläni. Miksi Marc oli niin vihainen? Pelkäsikö hän, että jättäisin hänet (ei kai hän voinut edes ajatella moista?) Vai oliko hän vain omistushaluinen suhteeni? Jostain syvältä sisältäni kumpusi myös pieni toivo siitä, että Marc saattaisikin rakastaa minua, kuten minä rakastin häntä. Ja juuri sillä silmänräpäyksellä ymmärsin, että minä todella rakastin Marcia. Ymmärsin toki myös, että olin Marcille vain tytär. Mutta jos voisinkin olla myös jotain muuta! Kyllähän psykologiassa puhutaan kaikenlaisista isä -komplekseista rakkaussuhteissa. Miksei voisi olla tytär -komplekseja? Me elämme joka tapauksessa hyvin omituisessa maailmassa.

Riitamme jälkeen muutin hotelliini asumaan. Olimme joka tapauksessa lähdössä muutaman päivän sisällä. Marc varmasti soittaisi minulle ja pyytäsi anteeksi. Jätin hotelliin puhelinvastaajan päälle ja lähdin etsimään Manuelia. Niin, Manuelia. Vaikka Marc ehkä onkin maailmani keskipiste ja suurin rakkauteni, on Manuel niin kovin komea ja ihana! Minä halusin nähdä Manuelin ennen kuin poistuisimme kaupungista, sillä voisihan olla mahdollista, ettemme koskaan palaisi (en nyt varsinaisesti uskonut tuohon, mutta kuitenkin).

Menin suoraan Midniteen. Jonotin kiltisti ulkopuolella, mutta minut tultiin hakemaan jonon ohi! Voitteko kuvitella, minä pääsen klubille jonon ohi! Ovimies ohjasi minut suoraan neiti Opalin tiloihin. Oletin, että Manuel olisi ollut siellä, mutta hän ei ollut. Neiti Opal kuitenkin lupasi etsiä Manuelin minulle. Hän on niin kiltti. Istuin tavalliselle paikalleni hänen jalkojensa juureen ja juttelimme pitkän tovin. Oli ihmeellistä puhua toiselle naiselle, jollekin joka ei olettanut minun olevan tytär tai sisko (no, ehkä nuori sukulaisnainen, mutta kuitenkin). Minusta oli todella vapauttavaa uskoutua neiti Opalille, niin paljon pyöri mielessäni.

Neiti Opalin mielestä minun tulisi ymmärtää, että Marc on mies ja toisen ajan tuote. Kun Marc sanoo, että meidän tulisi kertoa kaikki, tarkoittaa se sitä, että minun tulisi kertoa kaikki. Ei hänen. Tässä oli jotain järkeä. Joskaan en voi juuri samasta syytä kertoa Marcille kaikkea. Marc ei voisi hyväksyä sitä, että minä suojelen häntä eikä toisin päin. Neiti Opal sanoi myös, että meidän suhteessamme tulisi varmasti olemaan ongelmia koska Marc ajattelee minua tyttärenään. Näin voi olla, mutta onneksi minä en oikeasti ole Marcin tytär. Ainakaan siinä perinteisessä merkityksessä.

Marcista puheemme kääntyi Manueliin. Ajatus Manuelista saa minut aina kuin ylikierroksille. Neiti Opal kysyi oliko Manuel jo kosinut minua. Olin hämmästynyt, en ollut koskaan ajatellut että me kirotut voisimme mennä naimisiin. Kysmys hämmensi minua myös siksi, että olin juuri tunnustanutneiti Opalille rakastavani Marcia. Sanoinkin Opalille, että pidin Manuelia ennemmin poikaystävänäni. Hän oli kiinnostunut tietämään kaiken mitä välillämme tapahtui! Menin heti seuraavana iltana kertomaan Opalille kaiken, sillä minulla oli todella jotain kerrottavaa.

Rakastelin Manuelin kanssa. Se oli ihmeellistä! En olisi ikinä uskonut, että minä voisin joskus saada sellaisen poikaystävän kuin Manuel.vanhat luokkatoverini Sweetwaterissa olisivat todella mustasukkaisia jos vain tietäisivät! Kaikki oli täydellistä, mutta jostain syystä kaikki tuntui minusta enemmän jäähyväisiltä kuin kaiken alulta. Kerroin Manuelille miten Marc oli suhtautunut suhteeseemme ja Manuel kysyi minulta jättäisinkö hänet, jos Marc niin pyytäisi. En sanonut mitään suoraan, mutta tiedän, että jättäisin hänet jos Marc vain niin pyytäisi.

Palasin takaisin hotelliini. Marc ei ollut soittanut. Jatkoimme Kenin ja Ryanin kanssa matkamme valmistelua. Marc ei soittanut. Kävimme tapaamassa legaattia (tai hänen alaistaan) ja olimme valmiit lähtemään. Marc ei soittanut. Minä en uskaltanut soittaa Marcille. Kirjoitin hänelle kirjeen, jossa kerroin olevani pahoillani kaikesta ja annoin numeron, josta minut tavoittaisi. Olin yksinäisempi kuin koskaan. Mitä tulisi tapahtumaan? Entä jos Marc ei enää koskaan haluaisi tavata minua? Jos Marc tekisi uuden, paremman jälkeläisen sillä välillä kun olisin poissa, eikä minulla enää ollut sijaa hänen elämässään? Yritin tyhjentää mieleni ja keskittyä tulevaan matkaamme. Ehkä ero tekisi meille vain hyvää. Ehkä Marc sillä välin tajuaisi kuinka paljon hän minua todellisuudessa tarvitsee. Sillä jos minä en pidä Marcista huolta, niin kuka pitää?

Mekanismin wiki pyörii PmWikin päällä ulkoasunaan UnStrapped