Altaroksen Lapset -visio

Altaroksen lapset on fantasiakampanja, joka sijoittuu Kharnin kauppaliittoon ja Altaroksen kauppakaupunkiin. Kaupunki on suuri ja ahdas kaupankeskus, jossa valtaa pitävät rikkaat kauppalordit, papisto ja killat. Altaros on kulttuurien sulatusuuni, jossa Kuun kansan lähettiläät tapaavat Felmorin soturiaateliset, läntisiltä mailta tulleiden majatalonpitäjien vieraina.

Kampanja kertoo joukosta nuoria yritteliäitä henkilöitä, jotka pyrkivät rakentamaan oman tulevaisuutensa. Kaikki hahmot ovat jollakin lailla liitoksissa vanhaan Efalteksen kauppahuoneeseen. Kauppahuonen on pelin alkaessa vain varjo entisestään. Virheet, huono-onni ja muut vastoinkäymiset ovat jättäneet ennen mahtavan Efalteksen kauppahuoneen tilanteeseen, jossa sillä on vain muutamia laivoja ja ennen kovin tuottoisan suolakaupan rippeet.

Kampanjan keskiösssä ovat hahmojen toimet oman asemansa parantamiseksi, kohtalonsa täyttämiseksi tai/tai onnellisuuden saavuttamiseksi. Mikään edellä mainituista ei välttämättä toteudu, mutta ne ovat hahmojen pyrkimyksiä ja ajavat hahmoja eteenpäin. Peli tulee olemaan hahmovetoista, ja pelinjohtaja pyrkii rakentamaan maailmasta mahdollisimman avoimen hiekkalaatikon. Tarkoitusena on pelata sosiaalista ja seikkailullista peliä, jossa pelaajat tutustuvat hahojensa kautta pelimaailman ihmeisiin. huomautettakoon vielä, että hahmojen toimet ja mielenterveys ovat pelaajien asia, mutta isoista muutoksista keskustellaan PJ:n kanssa, jotta kamppis ei mene rikki.

Raha näyttelee pelissä merkittävää osaa. Hahmojen odotetaan pitävän kirjaa omistuksistaan, ja pelaajia kannustetaan (ei pakoteta) rakentamaan hahmon omaa "valtakuntaa" esimerkiksi asuntojen/laivojen/varastojen tms. pohjapiirrosten ja/tai piirrosten muodossa. Jokainen hahmo omaa 2 kontaktia pelin alussa. Nämä kontaktit kirjoitetaan pelinjohtajalle lyhyesti tai pitkästi pelaajien toimesta. PJ:n kanssa on hyvä neuvotella kontakteista.

Hahmon kuolema kesken pelin on epätoivottavaa, mutta mahdollista. Holtittomat riskit voivat viedä hengen, samoin kuin pelaajan tietoinen valinta uhrata hahmonsa. Uuden hahmon luominen on tällöin mahdollista. Pelistä saa myös jättäytyä pois. Toivomme kuitenkin keskustelua PJ:n kanssa ennen kuin tilanne äityy pelillisistä syistä tähän pisteeseen.

Vetäytyminen pelistä

Jos pelaaja kokee, että ei jaksa, halua, ehdi tai pysty pelaamaan kampanjassa, niin meillä on muutama vaihtoehto. 1. Puhu pelinjohtajalle ja pohditaan ongelman syytä. Jos syytä ei voi ratkaista pelataan hahmo tyylikkäästi ulos pelistä. Tällöin olisi kiva jos sitoutuisit yhteen tai kahteen peliin, jossa hahmosi kohtalo täyttyy jollakin tavalla. 2. Haluat pitää taukoa. Puhu bpelinjohtajalle ja hahmosi voi jättäytyä vaikka muutaman kuukauden tauolle. Tähän on helppoa keksiä syitä. 3. Hahmo ei inspiroi. Luo uusi ja jatka pelissä.

Inspiraatio ja esikuvat

Elokuvat ja Tv-sarjat:

The Borgias

Game of Thrones

Tudors

Kolme ja neljä muskettisoturia (1973 versio)

Kirjat:

A Song of Ice and Fire

Johannes Angelos

Kapteeni Alatristen seikkailut

Varkaiden kaupunki

Roolipelit ja muut pelit:

Marethilin perilliset

Bhaal Spawn Saga (Waterdeep)

Sarastuksen soturit (tietenkin)

Baldurs Gate 2: Shadows of Amn

Mekanismin wiki pyörii PmWikin päällä ulkoasunaan UnStrapped