Toiminnot
Sivusto
Bacharian kauppahuoneen 75 -vuotias patriarkka on hallinnut suurmestarin vakanssia viimeisen kymmenen vuoden ajan. Hänen valtaannousuaan edelsi lähes vuoden mittainen valtakamppailu, jonka aikana monia merkittäviä kiltamiehiä murhattiin. Acheros tunnetaan terävästä älystään ja poliittisesta taidostaan. Suurmestari on onnistunut vakauttamaan kaupungin poliittisen tilanteen, ja parantamaan Altaroksen asemaa kaupunkivaltioiden joukossa entisestään. Acheroksella on kolme poikaa ja kolme tytärtä. Pojat toimivat lukuisissa merkittävissä tehtävissä ja tyttäristä kaksi on naitettu arvovaltaisille suvuille. Kolmas tytär Eniera on 16 vuotias kaunotar, jonka kättä monet tavoittelevat.
Kuusikymppinen Haegen on laiha ovelan näköinen mies, joka pukeutuu aina parhaimpiinsa. Hänen tiedetään olevan kaupungin toiseksi vaikutusvaltaisin henkilö, heti Bacharian jälkeen. Haegenilla on suuri perhe ja lukuisia lapsia eri avioliitoista. Hänen kapteeninsa ovat eteläisen meren parhaita, ja laivansa kenties kaikkein merikelpoisimpia. Haegenin kunniavirka kiltaneuvostossa on toimia kirstunvartijana. Toimi on merkittävä, sillä viime kädessä hän osoittaa varat erilaisiin julkisiin projekteihin.
Altaroksen suuren temppelin ylipappi on kaupungin mahtavin pappismies. Syvyyksien vartija johtaa kaikki Daragin merkittävät rituaalit ja toimii aktiivisesti kaupungin hallinnossa Killan Suurmestarin neuvonantajana. Nykyinen Syvyyksien vartija on vain hieman yli 50 vuotias, ja hänelle povataankin pitkää valtakautta. Syvyyksien vartija on entinen merimies nimeltään Chandar. Tarinan mukaan 30 vuotta sitten hän joutui suuren myrskyn kouriin, jossa huuhtoutui alukselta mereen. Ajelehdittuaan merellä pitkän ajan pelkän puunkappaleen varassa, Chandar pelastui ihmeen kaupalla. Siitä lähtien Chandar palveli Daragia. Chandar on lyhyt kapeakasvoinen mies, jonka kasvoja peittää karkea parta. Hänen asunsa on yleensä merensininen ja kallisarvoisin helmin kirjailtu. Syvyyksien vartija kantaa asemansa merkkinä pyhää meripihkaista lyhyttä sauvaa, joka tunnetaan Daragin kätenä. Syvyyksien vartijalla tiedetään olevan Daragin siunaus, ja hän onkin kutsunut lukuisia meren olentoja temppelin suureen altaaseen osoituksena merenjumalan suosiosta.
Laya Veldas on vajaa kolmekymmen vuotias papitar, joka johtaa Altaroksen Ilyonoksen kulttia. Hänen alaisuudessaan toimii lukuisia pappeja, joiden päivittäisiin tehtäviin kuuluvat rukoukset kaupungin muureilla. Layan johdolla Ilyonoksen papisto varmistaa suotuisan sään kalastajille ja kauppalaivoille. Laya onkin merkittävä hahmo kaupungin uskonnolisen elämän saralla. Viime aikoina valtiatar Veldas on korottanut maksuja, jotka temppeli perii siunauksista. Syyksi on kerrottu suitsukkeiden ja uhrattavien hintojen nousu, mutta monet kauppiaat väittävät kyseessä olevan silkka rahastus. Joidenkin mukaan nuori pyhitetty pyrkii vahvistamaan asemaansa keräämällä temppelille lisää omaisuutta.
Altaroksen Gernyan temppeliä johtaa yli 60 vuotias valkeapartainen mies, joka omaa arvostetun aseman kaupungin politiikassa ja uskonnollisessa elämässä. Gernya on kuitenkin kenties kaikkein merkittävin jumaluus, vaikka Altaroksessa Daragia kunnioitetaankin enemmän. Lähikylien maanviljelijät tosin tuovat uhrinsa suoraan Altaroksen temppeliin, ja kiltaneuvosto maksaa uhrilahjansa vuosittain. Jomalkalin ei tiedetä tehneen varsinaisia ihmetekoja jumalansa nimissä, mutta viimeiset vuodet ovat olleet hyvää satoaikaa ja viljelijät ovat menestyneet. Temppelin palvelukseen kuuluu myös monia raskaana olevia naisi, jotka palvelevat raskautensa ajan taatakseen lapselleen terveyttä. Gernyan temppelin ja Udrosan temppelin välit ovat luonnollisesti hyvin läheiset.
Bardi Niamia pidetään Altaroksessa yleisesti koko Thereanmeren suurimpana seikkailijana. Hänestä kerrotaan lukuisia tarinoita, joista villeimmät maalavat hänestä kuvaa kuningattarien rakastajana sekä tuntemattomien maiden kävijänä. Oli kuinka oli, niin Niam on kuitenkin lahjakas tarinankertoja sekä kuolettava miekkamies, jonka kuuluisa lyhytmiekka Varpunen on vuodattanut monen haastajan verta. Niam on jäntevän laiha nuorimies, jonka kasvot ovat kauniit mutta hieman ilkikurisen oloiset.
Viimeisen vuoden ajan kaartin komentajana on toiminut 40-vuotias maaton ritari Gerall, jota Felmorilaiseksi kutsutaan. Gerall on keskipitkä ja hyväkuntoinen mies, jonka kasvoja koristavat tuuheat viikset. Gerallin toimet kaartissa nostivat hänet neuvoston suosioon. Gerallin sanotaan olevan lahjomaton, mutta viisaat miehet pitävät moista puhetta toiveajatteluna. Kyynisistä epäilyistä huolimatta todisteita Gerallin lahjomattomuudesta on löydettävissä, ainakin hänen vaatimattomista asuintiloistaan alkaen. Hänen arvokkain omistuksensa lienee vanha miekka, jonka kahvaa koristaa rubiinisilmäinen lohikäärmeenpää. Miekka itsessään on todistanut arvonsa leikkaamalla komentajan vastustaneen rettelöitsijän miekan poikki. Tapaus on herättänyt arveluja miekan mahdollisesti maagisesta luonteesta.
Pitkähkö epäsiisti ja synkeän näköinen mies, joka pelastui omalta teloitukseltaan ottamalla vastaan pyövelinviran loppuelämäkseen. Harim on tunnettu, mutta kartettu hahmo, jonka seurassa näyttäytyminen on sosiaalisesti leimaavaa. Harim hoitaa työnsä tunnollisesti ja kantaa usein mukanaan virkaansa kuuluvaa suurta miekkaa, joka tunnetaan nimellä Kharistal, joka tarkoittaa Kuun kansan kielellä Katkojaa. Harim puhuu harvoin ja hiljaisella matalalla äänellä. Hänen piirteensä ovat karut ja liikkeensä hitaat. Harva enää muistaa rikoksia, joiden vuoksi Harim päätyi pyöveliksi.
Jarel on Felmorista etelään muuttanut seppä, jonka taidokas työ on saavuttanut suurta mainetta Altaroksessa. Jarelin takomat esineet ovat kysyttyjä, ja hänen oppiinsa on anonut suuri joukko kisällejä. Jarelin menestys on kuitenkin tuonut hänelle monia kateellisia vihamiehiä, ja nyrkkitappelut Jarelin kisällien ja muiden mestarien oppipoikien välillä ovat olleet yleisiä.
Jarel on pitkä, lihaksikas ja vaalea Felmorilainen. Hänen kasvonsa ovat ystävälliset, mutta kuluneet kovasta työstä ja ahjon hehkusta. Yleensä Jarel pukeutuu nahkaisiin housuihin ja esiliinaan, mutta vapaalla ollessaan hän suosii Felmoriliastyylistä tunikaa ja viittaa. Vapaalla ollessaan Jarel kantaa vyöllään suurta itse takomaansa tikaria.
Nimellä Musta vuohi tunnetaan Altaroksen kuuluisin varas. Mustan vuohen kerrotaan murtautuneen lukuisten kappiaiden aarrekammioihin, ja vieneen heiltä merkittävää omaisuutta. Musta vuohi on saanut nimensä uskottujen kohteidensa sijainnista kiipeilijöille mahdottomina pidetyillä jyrkänteillä. Vuohen kerrotaan kiivenneen muun muassa vanhaan Aidelionin kartanoon, joka sijaitsee korkeimmalla kalliolla Altaroksessa. Mustan vuohen ilmiantamisesta on luvattu 20 kultarahan palkkio, ja 5 tynnyriä viiniä.
Nefgar Tähtimiekka on Altaroksen tunnetuin palkkamiekka, joka toimii tarvittaessa esitaitelijana, vartijana tai miekkailunopettajana. Hänen liikanimensä juontaa hänen käyttämästään hyvin lyhyestä, mutta erittäin terävästä ja taipuisasta säilästä, jonka väistin on taottu tähden muotoon. Nefgar on elämään huoletomasti suhtautuva, mutta maineestaan hyvin tietoinen lähes kolmekymmen vuotias mies. Hänen suureen tuttavapiiriinsä kuuluu lukuisia kaupungin nuoria hurjapäitä ja kauppahuoneiden edustajia. Useimmat odottavat Nefgarin avaaavan miekkailukoulun ennen pitkää.
Diras on 23 vuotias kalju nainen, joka pukeutuu ihoamyötäilevään nahkahaarniskaan. Hän kantaa vyöllään taidokkaasti valmistettu pistoolivarsijousta. Muuten hänen asuunsa kuuluu kirjailtuja riimuja sekä päätä peittävä sinertävä tatuointi. Diras on tunnettu työhalukkuudestaan, mutta heikosta menestyksestään työmarkkinoilla. Dirasin uran alkuvaiheessa alkoi kiertää huhu, että hänen mestarinsa oli todennut hänet toivottomaksi. Tästä systä vain harva karavaanin mestari palkkaa Diraksen mukansa.
Renald on legenda Altaroslaisten merenkävijäiden keskuudessa. Hän on seilannut eteläisellä merellä lähes 40 vuotta. Liikanimensä hän sai ammuttuaam viimeisellä katapultin ammuksellaan vihollisen sotalaivan maston katki. Tapaus pelasti hänen laivansa ja miehistönsä, sekä loi huhun siitä, että Renald on erityisen onnekas. Nykyään Renald seilaa vain turvallisiksi tiedettyjä reittejä, mutta on silti suosittu kapteeeni ja moni haluaa hänen oppiinsa.
Altaroksen arvostetuin miekkailunopettaja. Hyvin laiha ja jäntevä mies, joka tunnetaan kurinalaisuudestaan ja ehdottomista mielipiteistään. Hänelle miekkailu on elämäntapa, ja vain arvolliset sopivat sitä seuraamaan. Virelias kävi nuorena lukuisia kaksintaisteluja Altaroksessa ja ansaitsi maineensa ja lisänimensä tuolloin. Hänen käyttämänsä miekkä on verrattain lyhyt, mutta äärimmäisen pistokykyinen. Miekalla ei käytännössä koskaan viilletä, vaan aina pistetään. Harva Vireliaksen kanssa kamppaillut on jäänyt eloon, sillä syvät ja tarkat pistohaavat vievät kaikkein todennäköisimmin hautaan. Vireliaksella on monia vihamiehiä, mutta myös lukuisia asiakkaita.
Yli nelikymppinen ja itsensä kohtuullisen pahasti rappiolle jounut miekkailunopettaja. Hän syntyi varakkaan perheen ainoaksi lapseksi, ja peri vanhempiensa suuren omaisuuden. Suurimman osan tuosta omaisuudesta hän joi, pelasi ja huorasi. Ei kuitenkaan ennen kuin oli ehtinyt kouliintua päteväksi miekkailijaksi jo kuolleen mestari Balkenin opissa. Corneliuksen luonne sai hänet lukuisiin kaksintaisteluihin, joissa hänen taitojensa kerrotaan hioutuneen lopullisesti. Nykyään Cornelius on yhä äärimmäisen vaarallinen miekkailija, mutta viettää useimman iltansa humalassa ja aamunsa toipuen illan riennoista. Hänen luonteensa sanotaan olevan kiivas, eikä moni pidä hänestä. Kuitenkin hänen kohtuuhintainen miekkailukoulunsa vetää oppilaita riittävästi pitämään Corneliuksen suun kuivumasta.
Lähes nelikymmenvuotias erittäin kaunopuheinen ja palavasieluinen mies, joka johtaa seurakuntaansa hartaudella ja kiivaalla uskolla. Hän kerää uskovia erityisesti miehistä, jotka kokevat perheensä tai Altaroksen uhatuksi. Hänellä on mukanaan kolme pyhää soturia Aldriittia, joista yksi on aina hänen vierellään. Largosin tiedetään osoittaneen olevansa todellinen pyhitetty siunaamalla kirotun talon ja poistamalla sieltä pahat voimat.
Mekanismin wiki pyörii PmWikin päällä ulkoasunaan UnStrapped