Synkissä luolissa syvissä

Kukaan ei huomaa yötä
pimeän keskellä
kukaan ei huomaa yötä
kukaan ei välitä

  • Syväläisten kylässä yövytään ja syödään, ja ryhmä saa kokea hetken rauhaa. Neeman ja Durotanin valvoessa ja vahtiessa muut nukkuvat epävarmaa untaan. Aamulla Durotan huomaa kuitenkin Anevian puuttuvan porukasta mutta löytää tämän istumassa kalliolta itkemästä. Durotan olettaa surun johtuvan jalan menettämisestä ja ei häiritse naista enempää. Neema tajuaa lopulta että hänen lintunsa Ashok oli jäänyt pinnalle ja linkki hänen taisteluhenkeensä heikkenee. Muiden herättyä menevät he porukalla Pomo-Sulin juttusille. Sul kertoo tietävänsä tien joka vie suoraan pinnalle mutta heillä on este. Reitin kohdalle on muuttanut joukko syväläisiä, jotka palvovat pahoja voimia: Deskaria ja Baphometia. Heidän kanssaan on myöskin "Lähettiläs", joka johtaa heitä. Syväläiset pitäisi siis tappaa. Durotan ja Noctis ottavat työn vastaan lyhyen keskustelun jälkeen, vaikkakin Neemaa moinen arveluttaa. Neema näyttää Sulille löytämäänsä kuparikorua, joka paljastuu Sulin pojan koruksi. Sul tästä kiitollisena luovuttaa Neemalle lumotun piikkinuijansa.
  • Lähdettyään matkaan kulkee joukkio pitkin poikin muinaisia tunneleita, kunnes löytävät etuvartio-aseman, jossa he teloittavat yhden syväläisen, mutta toinen pääsee pakoon. Noctis huomaa heidän järjestävän barrikadeja seuraavaan huoneeseen ja nelikko päättää hyökätä välittömästi. Neeman sotahenki muuttaa Durotanin jättiläiseksi ja tämä murskaa vihollisia oikealta vasemmalle. Yhteispelillä huone on pian tyhjennetty. Durotan raivosta hurjistuneena avaa toisen oven ja löytää Deskarin ja Baphometin epäpyhiä palvelijoita. Nämä ovat kuitenkin valppaampia kuin syväläiset ja onnistuvat haavoittamaan Durotania pahasti. He eivät kuitenkaan kestä kauaa. Hetken lepäilyn jälkeen jatketaan matkaa syvemmälle.
  • Kolme ovea: Yhden takaa kuuluu maiskuttavia ääniä ja jalkojen lätinää ja Noctis päättää ottaa toisen suuunnan. Toisen takaa löytyy kuoppa joka laskeutuu vetiseen onkaloon. Rampojen ryhmäläisten vuoksi päätetään etsiä toinen tie. Kolmannen oven takaa löytyy onkalo alaspäin ja Noctis laskeutuu alas köyden varassa. Ei kestä kauaa kun lisää syväläisiä hyökkää hänen kimppuunsa. Neema ja Khadon kiiruhtavat alas köyttä pitkin mutta Durotanin mielestä tämä oli liian hidasta ja hyppää alas, vieden kaksi toveriaan mukanaan rymisten alas. Tilanteesta hämmentyneet syväläiset kaatuvat Noctiksen miekkoihin. Huone jatkuu isompaan saliin, jossa heitä odottaa väijytys: useita syväläisiä ja tuntematon nainen haarniskassa. Nainen vaatii nelikon nimiä ja Neema vaatii heidän antautumistaan. Tilanne ratkeaa naisen rynnätessä taisteluun. Pitkän ja ahtaan taistelun Baphometin inkvisiittoriksi paljastuneen Hosilla-naisen, syväläisten ja oudon pirunsiittämän kanssa jälkeen Neema lopulta pamauttaa naisen pään tohjoksi ja loput vihollisista teurastetaan. Huone on kuitenkin umpikuja.

Hosilla, Baphometin Inkvisiittori
  • Hosillan huoneesta löytyy kuitenkin kaksi mielenkiintoista esinettä: kirje, sekä synkkäpuinen laatikko. Kirjeestä paljastuu että Hosilla ei toiminut yksin vaan hän sai käskynsä S.V:ltä, kuka ikinä lieneekään ja kirjeessä mainitaan myös Areelu Vorleshin suunnitelma sinettikivien heikentämiseksi, sekä piilopirttien sijainteja. Synkkäpuisesta laatikosta taasen löytyy kaunein ja täydellisin pitkämiekka mitä on koskaan nähty. Molemmat otetaan mukaan ja Aravashnial tunnistaa miekan ___, pyhäksi artefaktiksi. Myöskin kirjeen sisältä luetaan sokealla railonvartijalle, joka huolestuu kuulemastaan. Pinnalle pitäisi kuitenkin päästä ja niinpä he palaavat vesionkalon luokse, ja laskevat ryhmän haavoittuneet varovasti alas ja jatkavat matkaa kahlaten, kunnes löytävät kivisen oven. Oven takaa paljastuu labyrintti, jonka vartijana olleet kaksi dretch-demonia tapetaan pikaisesti.
  • Päästyään labyrintista, alkaa tie jo kulkea ylöspäin. He alkavat tuntea maan painostuksen poistuvan ja kepeä tuulenvire virkistää heidän kasvojaan. Kun he lopulta löytävät tiensä pinnalle, kirkas aurinko on sokaista heidät mutta lopulta he näkevät Kenabreksen. Myrskyisä taivas, synkät varjot ja demonien nauru sekä viattomien itku ympäröi heidät joka puolelta. Kenabres on rauniokaupunki.

He vaihtoivat maanalaisten luolien loputtoman pimeyden maanpäälliseen helvettiin.

Mekanismin wiki pyörii PmWikin päällä ulkoasunaan UnStrapped