Korvessa linna, pioneeriväestöä puolustaa

Arodus 27. Vuosi 4707 AR

Tapahtumat

Kuin ihmeen kautta Hukka oli vedetty ylös katinkulta railosta, puolituisen turmasta. Edessä alas laiskasti ja laati liukkaan etenevä ajoittain kapeneva käytävä, jossain Rannickin linnoituksen taka - vuoren nielussa. Pian saavuttiin risteykseen, vasemmalla oli Mustasulkien krypta jossa avoimet haudat osoittivat kylmän, mutta aavistuksen kostean apikan olevan.. epäedulline hautaamiseen. Niinpä näyttikin että menetelmästöää oltiin luovuttu jo varmasti vuosikymmeniä sitten. Yksi ruumiiden jäänteistä oli luiskahtanut lattialle rumaksi mytyksi, Valerien etsiessä magian häivähdyksiä jha Rufuksen tunnistellessa arvoesineitä - mytyn omistaja nousi aineettomaan epäelämään. Sen pelkkäläsnäolo pysäytti Hukan sijoilleen, kun taas sen ruman varho vietsen kosketus riisti julmasti Rufuksen elämää. Vasta hyökkäys oli hurja, vaikka haamu kärsi vain vähän edes maagisista aseista.. kunnes Valerie kaivoi keihäästään loitsun, jolla Zledurkin paskiaismiekka tulisi iskemään toteen epäeläväiseen. Zledurk teki työtä käskettyä ja vimmainen hilpaisu repi haamun kuolemasta olemattomuuteen. Valitettavasti haamun tuhosta huolimatta, aarteita ei tavoitettu - joten käytävää jatkettiin salaoven taa, jossa näppärä mutta mekanismi oli selvästi esillä..

.. otettiin happea, ja ovi pakotettiin auki. Takaa paljastui Rannickin sisäpiha, sateen vihmoessa näkyvyyden muutamiin kymmeniin jalkoihin. Lähellä ollut wanha tähystystorni näytti ottaneen Valen sotakoneestasellaisen osuman, että se oli luhistunut ogrelauman niskaan - viimeistä edelleen ongittiin raunioista kun Viattomat ryntäsivät heittämään haasteen ilmoille. Ogret hävyttömästi käyttivät suurta kokoa ja nälkää hyväkseen, puhumattakaan johtajasta Karly-Hop Kreegistä. Valitettavasti ogret olivat kuitenkin pehmeitä kohteita Viattomien iskuille ha Hukan valtvalle kidalle, niiden kaatuessa oikealla ja vasemmalla. Kuitenkin iskut jotka kävivät toteen, olivat niin rajuja että Viattomien oli suoriuduttava nopeasti ja estettävä ogrejen kasaantuminen. ENsimmäinen ryhmä alkoi olla lyöty, kun läheisestä keittiöstä ryntäsi uusi lauma Jolly Kreegin - pahaisen lihamestarin johdolla. Jälleen murhaavia iskuja väistettiin, joko loitsuin, nopein jaloin tai Lehden tapauksessa jykevällä panssarilla. Niin vaan ogre yksi toisensa jälkeen surmattiin ja pahimmat kampattiin Hukan avustuksella. Viimeisen ogren rääkäistessä, taistelui oli tauonnut. Sivustalla, myös valtava päälinna oli pimeä ja iloton.. mustasulkien, hevosten ja kotkien ruumiin kappaleiden koristaessa muuristusta ja pahempaa..

NPC:t

  • Ironbriar - kunnioitettu ja pitkäikäinen haltia tuomari Magnimarissa. Yksi seitsemästä sahalla ja Norborgerin murhakultissa
  • Jakardros Sovark - mustasieluinen ammattisoturi, Shalelun Crying Leafin perhetragediassa hylännyt. Viimeisiä Mustasulkia, aiemmin itse asiassa heidän varakomentajansa ja partiokomentajansa
  • Kasadei - "yställisin" Magnimarin vartioston kapteeni Arvensoarissa, jolta saattaa löytyä neuvoja kaupunkilaiselämään
  • Kaven Windstrike - nuori herkkä vororeppuli, ammattisotilas, viimeisiä Mustasulkia
  • Lamatar Boyden - Mustasulkien vakaa komentaja, joka tuntui kuitenkin kadonneen sopivasti hetkenä kun ogren valtasivat Fort Rannickin
  • Lord-mayor Grobaras - Magnimari pyylevä pormestari, hedonisti ja wahvasti omaan tulkintaansa luottava ylimys
  • Lyrie Akenja - Thassiloania expertti, kenties kerran Nualian palkollinen, mutta nyt erityisesti Rufuksen uskottu nainen
  • Maelin Shreed - Konnunselänlautan iäkäs pormestari ja Erastilin pyhitetty
  • Othlo Jamke - Lucky Jennyn puolituiskapteeni, kanssa kolmen puolituis kansimiehen
  • Shalelu Andosana - Hiekkasärkän korpien haltia puolustaja. Nyt otti roolin Konnuselänlautan reissulle yllättäen?
  • Valanni Krinst - Lord-mayor Grobaraksen liiankin etevä oikea käsi. Liikuttaja ja toteuttaja
  • Vale Temros - Rufuksen kummisetä, ammattisotilas, viimeisiä Mustasulkia. Insinöörin mieli, joka ei pelkää tarttua kirveisiin
  • Xanesha - lamia matriarkka piinaamassa Magnimarin ahneita tahi varakkaita. Vangittu.
  • Äitee Graul ja lukuisat poikansa - ogrenverinen nyrjähtänyt ja groteski perhe, syrjäisellä kauhujen maatilallaan

Holdings

  • Kaijitsu manor and three servants for a year (500gp paid)
  • Varjousva and 3 standard horses at Arvensoar

Defiant Garden's blessing

  • 400pp in lord-mayors bag

Troubles at Mushfens

  • mv morningstar (bone) 150gp
  • belt of incredible dexterity +2 with weird insignia
  • amber necklace 300gp

Forest has eyes

  • +1 spear
  • 2x +1 ogre hook
  • belt of giant strength +2
  • favorite blanket (ratty, fleainfested and decorated with several Black Arrows insignias)
  • potions of cure moderate wounds 4x
  • amulet of natural armor +1
  • ring of protection +1
  • 5x flask of acid
  • 3x mv thieves tools
  • amulet of natural armor +1
  • collection of severed noses in wax-sealed tin
  • 458gp, 562sp, 229 cp
  • 17x mostly skeletal severed fingers
  • wang of magic missile (3rd 44charges)
  • wand of ray of enfeeblement (28 charges)
  • wand of vampiric touch (33 charges)
  • necromantic spellbook (various spells up 4th level)
  • agate-studded gold ring worth 50 gp
  • necklace of emeralds and silver worth 350 gp
  • pair of small leather gloves studded with pearls (actually gloves of arrow snaring) 4 000gp
  • ruby-inlaid red dragon-scale cloak clasp worth 600 gp

Fort Rannickin vapautus tai kuolema!

  • 6x +2 shocking burst arrows
  • +1 mithral short sword

Mekanismin wiki pyörii PmWikin päällä ulkoasunaan UnStrapped